lauantai 4. kesäkuuta 2016

Puutarha juo


Puutarha on juonut ahnaasti jokaikisen taivaalta putoavan pisaran. Kuukauteen se ei ole saanut sadetta ja aurinko on porottanut. Ihana katsoa kun kultaseni saa viimein hörppäistä janoonsa. Ruusupömpelillä on juhannusruusuja, uudet ruusujen taimet ovat kirvojen kansoittamia, mutta muutoin kai ihan ok kunnossa. Ajattelin hetken istua pömpelissä ruusujen tuoksussa, mutta hyttyset ajoivat minut heti pois

Tienpientareilla lupiinit ja heinät kukkivat. Kuuntelimme suvivirren ja kuljimme samoja pientareita kotiin. Koulun pihalla oli viehättävä ruusu, en tunnista tätä. En voinut jäädä tarkemmin tutkailemaan kun herrat kiireiset kirmaisivat kesälaitumille. On ihana kuljeskella ja katsella villikukkia ja ruusuja kaikkialla.
Onneksi perunat kukoistavat vaikken ole kertaakaan kastellut. Sadevesi on ollut jo viikkoja loppu
Tuoksuherneissä nuput ennätysaikaisin, lämmin alkukesä syyllinen. Tämä on kuitenkin Lathyrus Azureus, upea sininen Peltonätkelmä

Salaattia napostelen jo leivän päällä. Kasvihuone etupäässä kukkii ehkä tänä vuonna, olen kylvänyt etupäässä kesäkukkien ja perennojen taimia sinne. Mitään muuta hyötykasvia en oikein jaksa kasvattaa, tuntuu, että noiden ihmistaimienkin kanssa on niin hirveä urakka ja niin usein tunnen epäonnistuneeksi siinä hommassa
Eiffelin luona tänään: Purpetta-tulikukkanen

Ängelmät aloittelevat kukintaansa

Viiniköynnökset kiipeilevät paviljongissa

Talon alkuperäisasukkaat, shokkioranssit unikot kukkivat, tämä on yksinkertainen versio, kerrottujakin on
Keltapäivänliljat ja Irikset yhteisessä penkissäni olivat joskus unelmani ja olen hyvin onnellinen kun  saan nauttia yhdistelmästä joka kesä. Rakastan keltapäivänliljojen tuoksua...

Ja tahdoin kovasti tähän yhdistelmään varjoliljoa kun ne minusta sopivat niin hyvin mukaan, tänä vuonna eivät kukikaan samaan aikaan


Juudaksenpuusta leikkasin kuihtuneet oksat pois...tunnustelin kädellä mikä vaikuttaa ihan kuivalta. Toivottavasti hän kestää näin rajun leikkauksen


Olen iloinen ruusujen henkiinheräämisistä, tämä on köynnösruusu Giardina


Pihan perällä, salaisessa lehdossa on viimein kosteutta. Uusi penkki on Jyskin alest


Sen alle pitää saada kukkia: istutin keväällä ostetut esikot penkin alle, vähän kuin eiffelin tornin juurella Pariisissa

Syysesikko meinaa alkaa kukkimaan kesällä

Useamman vuoden olen miettinyt tummanpunaisen pionin hankintaa. Ja mietin vieläkin enkä löydä oikein sopivaa. Vaikka ajattelin etten hanki enempää pioneja niin nyt kärsin kovasta pionikuumeesta. Töissäkin  kaikki ovat juuri tehneet pionipenkin/suunnittelevat sellaista/surevat sen menettämistä. Pionipenkki on todellinen klassikko. Meidän pikkumökillä täällä Espoossa on pitkä pionirivistö yli 50 vuotta vanhoja pioneja. Joku käy sieltä aina varastamassa niitä. Miten surullista sekin.


Tällä viikolla tajusin ettei tämän kesemmäksi tule. Heitin sukkahousut kaapin perukoille. Yhtä Lapin kesää se on periaatteessa täällä etelässäkin.

8 kommenttia:

  1. Hyvä idea tuo penkin alustan vehreyttäminen.
    Myös minulla kolme pionia odottaa istuttamista maahan. Yksi erityisen tumma Hei Hao Bo Tao eli Mustan meren aallot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riitta! Ihanalta kuulostaa tuo mustan meren aallot! Wau!

      Poista
  2. Ei kesää ilman uusia pioneja :) Joka vuosi olen pulassa mihin sen uuden istutan mutta aina löytyy tilaa yhdelle. Idänunikoiden oranssi on todella shokkiväri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja! Näinkö on :) MInulla on onneksi mennyt monta kesää ilman uusia. Aina varmasti löytyy tilaa...

      Poista
  3. Juudaksenpuussa on ihanat sydämenmuotoiset lehdet. Kiva, kun kuvaat sitä tänne, niin voin ihailla. Minulla on nyt ikävä juurikin tuota shokkiväristä perusunikkoa. Ehkä vielä kylvän sitä tänä vuonna jos törmään siemenpussiin jossakin matkan varrella. Ängelmät ovat lemppareitani. Tuo Sinun lehtosi näyttää ihanaiselta.
    Minulla ei edes salaatti vielä idä, kun olen niin huono kastelemaan. Onneksi nyt vähän ripottelee. Niin kuivaa on ollut pitkään. Muutenkin huomaan, että Sinun pihassasi on kasvu jo pitemmällä. Luulen, että minullakin olisi pidemmällä jos olisin yhtään kastellut. Ainoastaan juuri istutetut siementaimet, perennan- ja puunalut ovat saaneet kastelua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irene! On kyllä tosi nätit lehdet Juudaksella. Täytyy nyt ahkerasti kuvailla sitä kun ei ensi talvesta taas tiedä. Harmi jos ei ole oranssia nyt, nämä ovat kyllä niin nopeita kukkijoita ettei ehdi miltei silmää räpäyttää.

      Kuivaa on ollut, laitoin kyllä salaatin ja perunat aina aikaisin, siksi vihannoivat. Meilläkin on vedestä aina pulaa, kastelen vain sadevedellä. Kiva kun nyt satelee.

      Poista
  4. Upean sininen peltonätkelmä. Vähän samaa sineä kuin sinivaleunikossa.
    Riittämättömyyden tunteet taitaa kuulua kaikkien äitien ongelmavyyhteen. Varmasti olet ihan hyvä kasvattaja, ympäristö vain on nykyisin tosi vaativa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Between lohdutuksesta! TUo on varmasti totta, että äitisyndroomaa podetaan. Ei auta kuin taistella eteenpäin..Peltonätkelmän sini on tosiaan hyvin samantyylistä kuin valeunikon, oikein kaunis sävy.

      Poista