sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Kassillinen onnea

Tähtitulppaani Tulipa Humilis Alba Coerulea Oculata kukkii, näitä on enää yksi, mutta sitäkin rakkaampi. Kukan sisus on tummanlila, muutoin tulppaani on valkoinen

Tänään paistoi aurinko pitkästä aikaa. Sain vihdoin kevään inhokkihomman tehtyä eli leikattua ruusut. Kädet ovat aika lailla riekaleina. Taimimoision kasvit pääsivät multiin. 

Varkain päässyt kukkaan, Kirsikkaluumu Punainen Paroni

Onni on hyvät työkalut. Ei mikään perinteinen englantilainen työkalu joita aina ihailen vaan reilun kympin perennalapio Clas Ohlsonilta, aivan loistava kaikesta huolimatta

Riskillä mennään, istutin Viikunan isompaan ruukkuun ja vein kasvihuoneeseen

Sirotuomipihlajan kauniit kukat

Katsuran punaiset pikkulehdet ja tulppaaneja pergolan kulmauksessa

Perinteinen kevätkuva tämä: Iriksiä, Päivänliljoja & Pikkujasmike leikkimökin luona


Kassillinen onnea, Taimimoision kasvit ja muutama bonuskukkanen ystävältä. Kaiken muun istutin jo paitsi Kääpiöperuukkipensaan, sille tulisi kehittää hyvä paikka

Narcissus Irene Copeland

Ihana kasvi: Tarhavarjohiippa Lilafeessä kukkanuppuja

Davisinpikarililja on muotoutunut kellomaisemmaksi ja kehittänyt keltaisen reunuksen suklaanruskeaan kukkaan. Jotenkin herkän kaunis

Narsisseissa olen hieman saman ystävä kuin tulppaaneissa, mieluummin yksinkertaisia kuin kerrottuja. Runoilijannarsissit ovat suosikkeja

Tänne päätyivät kasviostot. Hieman vaatimatonta verrattuna monien upeisiin kukkapenkkiprojekteihin, mutta olen kuitenkin innoissani. Istutin  miniatyyrivarjopenkkiin seuraavat kasvit:  Katvio, Tarhasyysvuokko 'Whirlwind', Soreahiirenporras 'Lady in Red' ja Jaloängelmä 'Hewitt's Double'. Katsotaan mitä näistä tulee.

Pergolassa koristeomenapuu ja kevään kunniaksi verhot, tänne istutin uuden kasviostoksen myös;  Tähtikärhö Clematis triternata 'Rubromarginatan' jonka pitäisi kukkiessaan tuoksua mantelilta

7 kommenttia:

  1. Kyllä minullakin on usein ihan vaatimattomia ne pikku projektit, joista olen innoissani. Tosin kohta on vuoro vähän suurempien linjojen. Sitä kyllä tapahtuu harvoin. Pienistä iloistakin on iloa monta kertaa.

    Minkä kokoinen sirotuomipihlajasi on?

    VastaaPoista
  2. Siellä onkin jo kaikkea ihanaa kukassa, kirsikkaluumukin!

    VastaaPoista
  3. Ihania ostoksia ja kasveja! Oo, siellä jo tuomipihlajakin kukkii!

    VastaaPoista
  4. Meillä ei tänä vuonna oikein narskut kuki, voisikohan ne olla jo jakamisen tarpeessa?! Siellähän se paroni nyt esittelee itseään;)

    VastaaPoista
  5. Kiva kuulla vaalean vihreää, että on toinen vaatimattomien projektien ihminen, vaikka nyt teillä meneillään isompi. Sirotuomipihlaja on pensas, ehkä 1,5 metriä korkea? Ikää olisiko kolmisen vuotta?

    Saraheinä, kukkivaisia tosiaan :)

    Saila, kiitos!

    Minna, mullakin on monen sipulikukan kukinta taantunut. Paroni täällä odottelee kaveria :)

    VastaaPoista
  6. Voi että kun siellä on kevät pitkällä jo! Meillä esimerkiksi runoilijanarskut on vasta hädin tuskin kehittäneet jotain pulleaa nupun tapaista versojen päihin, menee anakin kaksi viikkoa ennenkuin se kukkii. Minä tykkään myös enemmän yksinkertaisista kukista -vähemmän on joskus enemmän-. Aivan ihanan kuuloinen uusi kasvivalikoima sinun taimiostoskassissasi. Paljon sellaisia, joista olen kuullut, mutten oikestaan koskaan tavannut.Suloinen tuo pikarililja ja tulppaanit ja kaikki muukin näyttää niin ihanalta!

    Tottakai laitan sinulle tulemaan punaista esikkoa! Se leviää aika mukavasti, ja siementaimiakin putkahtelee sieltä täältä, joten siitä riittää kyllä jakoon. Sinulta saatu hopeahärkki muuten voi paksusti kevätatsalean aluskasvinna kivikossa. Mukavaa että saan sittenkin laittaa sinulle vastalahjan! Laita minulle vaikka sähköpostilla osoitteesi, niin kaivan esikon sinulle kun sopiva hetki tulee. muuten, oletko tulossa puutarhabloggaajien kevättapaamiseen marketanpuistoon 24.5. ( mun blogissa jossain on siitä muistutus)? Jos olet, niin sinnekin voin sinulle esikon kiikuttaa. tai sitten laitan sen postiin. :)

    VastaaPoista
  7. Voi Laura, olet ihana! Minulta on nyt mennyt ohitse tuo Marketanpuiston tapaus kokonaan, pitää etsiä tarkemmat tiedot. Olen kyllä ihan lähellä kummityttöni synttäreillä tuolloin, mutta pitää katsella nuo ajat. Laitan Sinulle viestiä kun tiedän tarkemmin!

    Kommenttiisi liittyen, tänä vuonna tunnutaan tosiaan olevan aikaisessa täällä. Minäkään en ole luonnossa nähnyt ostoskassini sisältöä, sitä jännempää tulee olemaan..kiitos!!

    VastaaPoista