Kuvat, sanat ja odotus

Sirotuomipihlaja on kaunis kuin koru. Tumman purppuraiset lehdet jotka vaalenevat kesän edetessä, mutta vielä tumma & vaalea -yhdistelmästä saa nauttia hetken verran. Onkin ensimmäinen Tuomipihlajoista joka on ehtinyt kukkaan, seuraavaksi vuorossa Ruso-, Iso- ja Marjatuomipihlajat. 

Tänään pilkahdus aurinkoa. Tekee todella hyvää kaiken synkkyyden jälkeen. En nyt jaksaisi kaikkia velvotteita yhtään, tekisi vaan mieli pyöriä pihalla varvastossuissa (jalat palellen). Melkein kyökin kun levitin pyykkejä, niin vastenmieliseltä se tuntui. Monta kukkaa nupulla odottamassa vuoroaan, Alppikärhö, Hämyvuokko, Mantelikirsikka, Kullero...

Tästä kasvista en koskaan saa tarkkaa kuvaa. Johtuuko karvaisesta nupusta vai kuvaajasta, todennäköisemmin kuitenkin jälkimmäisestä. Tähtimagnolia tulee lehteen, kukintaa ei tänäkään vuonna.

Sisäänkäynti on aina ollut jonkin verran murheenkryyni, mutten enää välitä siitä niin paljoa. Kauhurinteidenkin kohdalla suljen silmät jos tuntuu pahalta. Tässä penkissä kasvaa Pikkutalviota ja Kevätkaihonkukkaa (istutin myös sen valkoisen kevätkaihonkukan tänne), Syreeneitä ja Mahonia. Taustalla seinää vasten Köynnöshortensia. Muutoin penkissä kasvaa vain Marjakuusia, Koristeomenaa & Narsisseja. Ei koskaan näytä oikein hyvältä. Mutta kestettävä on. En ole suurten muutosten ihminen. 

Tämä kevät opetti etten enää arvaile nupuista kukkimisaikatauluja. Joistain olen uumoillut kukintaa seuraavalle päivälle ja meneekin viikkoja, toiset taas kukkivat arvaamatta. Lemmikit siis kukkivat joskus. Ehkä. 

Omenan alla narsisseja, maasta nousee korkeita perennoja hissukseen

Jännittävien nuppujen aikaa, on hauska arvailla mikä lajikkeista mahtaa olla kyseessä.  Eniten odotan Insulindea, sitä Villi Niitystä ostettua joita on vain yksi kappale

Kiinanlaikkuköynnös pergolassa

Pergolan luona myös Makamik & Tumma Kaunotar -koristeomenat. Olen jonain päivänä vielä pulassa näiden kanssa ellei sakset heilu ajoissa hillitsemässä kasvua. Jossain puutarhalehdessä oli juuri minipieni piha jonne oli istutettu yllättävän monta suurta puuta joita pidettiin kurissa leikkauksilla. Mielenkiintoista. 

Enemmän vihreää kuin ruskeaa, kaikkea sotkua kasvaa paraatipenkissä, puu on koristeomena Erstaa. Koristeomenarakkaus on pysyvää. Pian kun omput kukkivat olen läkähtyä. 

Kielojen aika alkaa, tuoksu on miltei parasta mitä tiedän (mitä nyt kilpailee Syreenien ja Katsuran hattarantuoksun kanssa). Jostain näitä tulee kamalasti vuosi vuodelta lisää. 

Päivänliljoissa nuppuja. 

Taimistohurmos vaan yltyy. Miksi oi miksi ihmisen pitää aina tahtoa lisää vaikka on jo niin paljon? Eikä vähiten tekisi mieli uusia kauniita ruukkuja. Ja sitä tummakukkaista Austinruusua (joustavuutta lajin suhteen, William Shakespeare, Falstaff tai Munstead Wood sopii, mieluiten viimeisin kuitenkin) pitäisi myös metsästää. Tahtoisin nähdä sen kukkimassa Louise Odier -ruusun rinnalla, jolla kukassa kylmänviileä vaaleanpuna. Nautin niin paljon onnistuneista väriyhdistelmistä.