Koristeomenapuun lomasta kurkistus pergolaan. Pergolassa tunnelma tihentyy kesän edetessä ja kasvillisuuden peittäessä näkymiä. Pergola oli yritys tehdä mahdottomasta kapeasta kaistaleesta & tulikuumasta pätsistä pienoisparatiisi. Se onnistui ainakin joten kuten. Kuivattelen siellä myös pyykkiä kasvien ihailun lomassa, lisäksi pergola on saunanjälkeinen vilvoittelupaikka.
Kurkistus pergolaan improvisoidun kaariportin & sydänportin luota. Oikealla puolen on kivikko, talon seinää vasten kasvaa tuo julmettu köynnösruusu ja istutin sille kaveriksi tuoksuvan Tähtikärhön. Kivien rajaama pieni kukkapenkki oikealla on ollut kesäkukkapenkkini josta luovuin haikein mielin siitä syystä, että sitä piti jatkuvasti kastella. Paikka on kesäisin trooppisen lämmin. Istutin tilalle Kurjenpolvia ja muuta perennaa erityisesti lilan sävyissä.
Tästä hieman kallellaan olevasta portista siis kuljetaan pergolaan, molemmin puolin porttia kasvaa Marjatuomipihlajat joista muotoilen kaariporttia hissukseen. Omenaportista haaveilin, mutta niiden suojaus jäniksiltä olisi ollut turhan hankalaa. Kaunis ja herkullinen maultaan on Marjatuomipihlaja Obelisk.
Tulppaanit ovat minusta kauneimmillaan Viiruhelven seurassa
Lähikuvassa Tumman Kaunottaren kukinto, pergolassa kasvaa kaksi koristeomenaa ja Sirotuomipihlajapensas
Pergolan toista reunaa rajaa Helmipensas lamoavine oksineen
Hieman ennen kulkuporttia kasvaa toisella puolella Katsura
Bleu Aimable -tulppaani & pitsimäinen Mustaselja Black Lace sopivat kauniisti yhteen
Kaunis ja aika jännittävä tulppaani Elegant Lady vaihtaa väriä kukinnan edetessä. Pergolassa aluskasvillisuutena kasvaa tummakukkaisia Kurjenpolvia & vaaleanliloja Tarhavarjohiippoja
Koristeomenapuun juurella
Kivikon puolelta, reunassa kasvaa Mantelikirsikka
Lähikuvassa Lilafee -lajike Varjohiippaa
Pergolassa kasvaa erilaisia köynnöksiä, tässä Ruosteviini, lisäksi Vuorikärhö Fragrant Spring & Hagley Hybrid -kärhö. Niiden alle vastaistutettu Kultasade taitaa olla menehtynyt :(
Reunassa kasvaa Kiinanlaikkuköynnös
Portin luona yläilmoissa köynnöstelee Alppikärhö
Pergolasta pihaan päin, oikealla siis Helmipensas jonkajälkeen alkaa kapea liuskekivikäytävä. Väleihin olen kylvänyt erilaista kukkaa, Ajuruohoja erityisesti, haaveilen myös pienistä kellokukista & neilikoista. Kaaressa kasvaa kaksi kärhöä jotka eivät ole oikein vielä lähteneet kunnolla vauhtiin kasvussaan (Pagodikärhö & Pink Flamingo -alppikärhö)
Kahden koristeomenan välissä olevassa obeliskissa kasvaa Tuoksuköynnöskuusama joka levittää ihanaa tuoksua pergolaan
Vielä iltahämärissä Pylväspihlajan läpi kuvattuna. Tuossa kivikon edustalla menee pieni tie joten olen pyrkinyt maisemoimaan ja luonnonmukaistamaan omalla tontilla olevaa vyöhykettä Tuomipihlajoilla, Pylväshaavoilla ja Pylväspihlajalla. Rakastan puita ihan hirveästi.
Muutoin on aika haikea olo. Omenoiden kukinta melkein ohitse ja vuosi seuraavaan kevääseen. Vielä on kuitenkin paljon ihanaa edessäpäin, Pionien nuput ♥
Onpa sinulla paljon ihanuuksia puutarhassasi. Omenapuiden kukinta meni muuten tällä kertaa tosi nopeasti ohi. Varmasti helteet vaikuttivat siihen. Nyt on paljon viileämpää, joten monista muista kukista saamme varmasti nauttia pidempään.
VastaaPoistaTodellakin ihanuuksia ! Tuo edellisen postauksen mantelikirsikka, AAAH mikä ihana !
VastaaPoistaÄlä nyt kevään loppumista sure, kun vaikka mitä on vielä edessä! Pergolassasi on varmasti ihana tunnelma, kun sisällä istuskelet.
VastaaPoistaOnpa sinulla upea kokoelma erilaisia puuvartisia pergolassasi! HUumaavaa kauneutta! MInua ihastutti tuo vooruhelpi ja tulppaanit- miten valloittava ajatus -täällä päin viiruhelpeä pidetään melkein juolavehnän veroisena rikkakasvina, vaikka sehän on kaunis heinäkasvi! Tuo varjohiippa on hirmu suloinen. Pian on kesäkuu ja kaikkea kaunista vielä edessä. alkukesn heleys on minustakin puutarhan kauneinta aikaa, loppukesää kohden puutarhan sävyt kypsyvät ja tummuvat, kaunista sekin,, mutta omalla tavallaan. Haikeaa on se, että kevätkesän veroista ei ole. vaikka en toisaalta vaihatisi muitakaan vuodenaikoja mihinkään. :)
VastaaPoistaKukkivat puut ovat todella hurmaavia, niitä haaveilen lisää meidänkin pihalle.
VastaaPoistaMeillä omppupuut vasta aloittelevat kukintaa, ovat siis nupulla vielä. Luumu- ja kirsikkapuut kukkivat jo!
Kiitos Between! Tosiaan omppujen kukinta meni aivan liian nopsaan ohi, nyyh.
VastaaPoistaPivi, voi kiitos, suosittelen lämpimästi Mantelikirsikkaa!
Vilma, kiitos, totta on ettei pitäisi surra...
Laura, kiitos kovasti. Viiruhelpi on todentotta monen mielestä roskakasvi, minusta vaan niin ihana...kunhan jaksaa pitää kurissa. Ihanaa tosiaan, että paljon kaikkea ihanuutta on edessäpäin vielä.
Pioni, kukkivat puut on ihan parasta minustakin.