lauantai 24. toukokuuta 2014

Lauantai-illan huumaa


Pergolan Helmipensas kukkii
Lähikuvassa vielä kauniita kukintoja
Herkkä Jaloängelmä Hewitt´s double siilautuvan valon kruunaamana uudessa minivarjopenkissä

Sisälämpö +32 astetta, tarvitseeko sanoa muuta?!

Kävin Margretebergin puutarhamessuilla siskojen & äidin kanssa, muutaman pienen löydön tein, mutta muutama jalokivikin meni sivu suun hitauden vuoksi. Nyt lasi jääkylmää kuohuvaa, kasvikierros = hyvä elämä. Tähyilin puutarhatreffiläisiä ja erityisesti Lauraa, mutta ihmisiä oli tosi paljon. Harmi. En toki ilmoittautunutkaan mukaan asianmukaisesti kun en ollut varma ehdinkö ajoissa.
Mantelikirsikka on niin kaunis kerrottuneine valkokukkineen, kivikossa kasvaa
Ostokset markinnoilta: perinteinen shoppailu upealta Hongiston taimistolta, vaaleanpunainen syreeni joka on löytynyt Helsingistä kaupungintalon pihalta, tälle on jo paikka olemassa kuolleen Jasmikkeen (nyyh) tilalle
Lisää ostoksia ; kerrottu Valkovuokko & Orvokki Freckles, ensimmäinen minulla on jo, mutta halusin toisen minilehtoon ja pisamaisesta orvokista olin jo pidempään haaveillut. Molemmilla hintaa vain kaksi euroa kappale. Löytö!
Koristeomenoiden aikaa etuajassa, Tumma Kaunotar, tummat kukat pergolassa
Pergolassa Ruosteviini kiipeilee 
Tuoksuköynnöskuusama kukkimaisillaan
Kerrotut narsissit & Kullerot, kevätjuhlatunnelmaa, muistan kuinka vein hikisissä käsissäni ekalla luokalla opettajalle itsepoimitun kimpun kulleroita ja lemmikkejä
Sähäkät kombinaatiot, Maksaruohoa & Tulikellukkaa
Riippakoristeomenan reipasta kukintaa

Taidan valvoa suurimman osan yöstä ja fiilistellä puutarhaa, tilaisuuksia tulee niin vähän. Kauniita puutarhahetkiä kaikille toivottelen.

4 kommenttia:

  1. Nyt ei malttaisi tosiaankaan mennä nukkumaan, tämä aika on lähes maagista. Voi mitä löytöjä olet tehnyt, onko pisamaisiakin orvokkeja olemassa!?! Ja miten suloisia kukkivia puita ja pensaita!

    VastaaPoista
  2. Niin kaunista <3 Meillä on helmipensas vielä nuppuinen, sä oot niin etelässä, tässä sen eron huomaa :)

    VastaaPoista
  3. Maria, kiitos! Kauheata kun menin valvomaan, kyllä nukutti seuraavana päivänä kovasti hih. Pisamaorvokki on tosi söpö, taitaa vaan hukkua pahasti massaan...

    Tiina, kiitos! Tuo pergola on lämmin paikka, tuskin muuten kovin isoa eroa sen länsirannikon kanssa on? No, samapa tuo missä järjestyksessä kukkivat, eikö?

    VastaaPoista