tiistai 6. toukokuuta 2014

Mustaa, ruskeaa ja viininpunaa


Kevät ei olekaan vain keltaisten, valkoisten ja sinisten kukkien aikaa. Etsiskelin jo jonkin aikaa tätä kaunokaista, istutin viime syksynä Davisinpikarililjan (Fritillaria Davisii). Jännittävää nähdä millainen suklaanruskea kukinto on, pitää seurailla kehitystä.
Syyskimikin lehdet ovat puhjetessaankin aivan mustat, todella tyylikäs kasvi

Kauniit viininpunaiset Keijunkukat (Midnight rose) kasvattavat uusia lehtiä, aiemmin lumen alta paljastuessaan ovat olleet heti kauniita, nyt aika kurjassa kunnossa, mutta toipuvat näemmä hyvin

Viininpunaa on myös pionien kätösissä

Joskus on jopa hyvä olla liikkeissään hidas; kuolleeksi luultu puu paljastuu vuotta myöhemmin eläväksi kuten tämä Malus Linnanmäki

Samoin Malus Tammisaari, kumpainenkin hurmaavan viininpunalehtisiä, taustalla kasvaa Syreeni Holger

Ruusut ovat selvinneet leudosta talvesta hyvin. Köynnösruusut kaikki ok, myös Austinruusu ja Louise Odier avanneet muutaman lehden jo. En ole saanut aikaiseksi leikata vielä, kiire tulee. 

Kevättä ihanimmillaan, Akileijoja, sipulikukkia & Balkaninvuokkoja kuunliljapenkereessä.

Kruunuvuokot kasvaa kohisten (taustalla näkyy kuvassa millaisia kukkien pitäisi olla)

Syreeni Moskovan kaunottaren nuppu 

Kurjenpolvia ja aikaisia tulppaaneja

 Sisäänkäynnin yhteyteen istutin alesipulikukat, odottelen niitä innolla kun en kunnolla muista mitä istutin, kasvavat tässä Mahonian juurella

Hirveä himo päästä taimistolle ja ostaa kasveja. Edes joku pieni perenna. Tiedättehän tunteen? 

6 kommenttia:

  1. Ei me kyllä tiedetä yhtään mistä sä puhut ;) Tänään on palkkapäivä ja kauhee tarve olis näköjään ihmisellä päästä vähistä pennosistaan eroon, kun mietiskelee ja leikkishoppailee netissä kaikkea ihanaa :)

    VastaaPoista
  2. Ah tiedän!!! Tänään ostin luumupuun, tähtijasmikkeen, karhunvatukan, valkoisen syysvuokon ja pari kaunopunahattua, Hong Kongista on tullut mun suosikkiostopaikka, edullinen on. Toki harvinaisempia täytyy hakea oikeilta taimistoilta ja kannattaa pienyrittäjiä, ehdottomasti.

    VastaaPoista
  3. Hei ihanat, hyvä kun on kohtalotovereita :)

    Tiina, tuttua tuo nettishoppailuharjoittelu! Ostitko jotain, pitää tulla kurkkimaan...

    Maria, ihania kasveja olet ostanut, mielettömät löydöt!! Hong Kong on minustakin aivan loistava, halpa.

    VastaaPoista
  4. Meillekinpäin on avattu Hongkong, enkä ole ollenkaan ymmärtänyt käydä siellä. Asia täytyy korjata:)

    VastaaPoista
  5. Voi kyllä! Päivä päivält enemmän suunnittelen taimistolle lähtöä. Harmi kun auto on niin pieni, niin ei mahdu isoa kuormaa kerralla, puita korkeintaan yksi ;). Aivan ihania nuo kaikki punalehtiset kasvit, ja muut myös! Olen vasta viimeaikoina herännnyt siihen, että voisin hankkia lisää puna- ja kirjavalehtisiä kasveja pihaan. JOku punakoivu ja verivaahtera sopisivat vielä oikein hyvin pihametsään, ja kaikkia ihania kanukoita ja heisejä ja jos vvaikka mitä.. täytyy kyllä varoa kun sinnne taimistolle pääsee joskus... täytyy vissiin tehdä ostoslista, että tulisi hankkineeksi edess vähän niitä juttuja mitä oli suunnitellut, muuten voi kuorma muuttua ihan toisenlaiseksi... :D

    VastaaPoista
  6. Pioni, nopsasti vaan Hong Kongiin :)

    Laura, voi ihana Sinulla aina niin loistavat kommentit! Verivaahtera ja Punakoivu olisivat upeat teille! Itse meinaan aina pudottaa silmäni tässä lähistöllä kun näen Verivaahteran! Improvisoidut taimistoreissut ovat ihania, miksei muuten järjestetä yhteisreissuja, ne vasta kivoja olisi :)

    VastaaPoista