Herttoniemen kartanopuutarha

Herttoniemen kartanon puisto & Herttoniemen kartano Itä-Helsingissä oli ollut vuositolkulla käyntilistalla. Vihdoin kävin.

Lainattua tekstiä:

Herttoniemen kartanopuisto rakennuksineen ja lähiympäristöineen on valtakunnallisesti merkittävä rakennetun kulttuuriympäristön kohde. Kartanon muotopuutarha ja englantilainen puisto ovat edelleen Suomen komeimpia ja parhaiten säilyneitä historiallisia puistokokonaisuuksia.

Ja olihan se huikea - olin vaikuttunut. Sori, että nyt näitä julkaisemattomia juttuja taas tupruaa. Kuten sanottu, maksuttomat historialliset lähikohteet ovat juttuni. Muotopuutarha, kartanopuisto, puistometsä, lampia, huvimaja, rantapuisto ja meri, tuulimylly - kaikkea on! Tyyliltään puutarha on säännönmukaisen barokkipuutarhan ja englantilaistyylisen puiston välimuoto.

    Sivuilta löytää tarkempaa historiaa, mutta ultralyhyt versio seuraa tässä. Herttoniemen kartanon merkkisukuja kronologisessa järjestyksessä: Wetter-Ehrensvärd-von Spången-Cronstedt-Bergbom.

 Rakennus on nyt Svenska Odlingens Vänner i Helsinge r.f. -nimisen järjestön hallussa, mutta puisto kuuluu Helsingin kaupungille. Ja kuten hyvin tiedetään, kaupunki hoitaa puistonsa hyvin. Alue on kunnostettu huolella 90-luvulla. 

Kuvista ei välity puiston julmettu koko, se oli mieletön! Keskikäytävä kulkee kartanolta antiikin temppeliä muistuttavalle huvimajalle. Ympärillä avautuu suuri muotopuutarha, joka on perustettu 1800-luvulla. Suora akseli, jota halkovat diagonaalikäytävät. 

Muotoon leikatut valtavat pensaat olivat elämys. Nurmikko oli paikka paikoin kuin vihreää samettia. 

Muita kävijöitä ei vierailuhetkellä ollut, vain puistotyöntekijöitä näkyi työssään.

Ihana keskikäytävä muotopuutarhassa. Käytävän molemmin puolin olivat valtavat pionipenkit, kuvan ottohetkellä jo ohikukkineet. 

Muotopuutarhassa on barokki-istutuksia. Puiston kasvillisuus on kiehtovaa, vanhoja lehmuksia, vanhoja syreenilajikkeita ja jalopuita. Lajikirjo on iso. On mieletöntä nähdä näin isoja ja monta sataa vuotta vanhoja kasveja. Pitkässä syreeniaidanteessa kasvaa harvinaista ’Prince Nottger’- lajiketta. Tänä kesänä näin vihdoin muutenkin monta isoa syreenimajaa eri paikoissa. Niin ihania. 

Näkymä huvimajalta kartanolle, tuolla loppupäässä pilkottaa huvimaja. Valtavien lehmusten reunustama puukujanne oli vaikuttava näky.

Olimme tässä oikealla pehmeällä nurmella picnicillä. Vaikka ilmassa väreili helle, oli suurten puiden siimeksessä miellyttävää olla. Mansikoita ja korvapuusteja. On helppo ymmärtää mikä merkitys kasvillisuudella on kaupungeissa.

Huvimaja. 

Puiston suora pääkäytävä johtaa huvimajaan, jonka on piirtänyt Helsingin empirekeskustan pääarkkitehti Carl Ludvig Engel (1778–1840). Olen aina ollut suuri Engelin fani, joten on erityisen ihanaa nähdä hänen piirtämiään kauniita rakennuksia. Onnekseni olen päätynyt töihinkin yhteen Engelin kynästä olevaan rakennukseen. Ne elämän pienet ilot. 

Pääkäytävää täydentävät poikkiakselit, joiden varrella löytyy lampia, ruusuja ja metsää. Kartanon hedelmätarha on kärsinyt eniten ajankulusta, mutta täältä löytyy muun muassa Suomen suurin päärynäpuu. 

Muotopuutarhaa täydentää villimpi puulajipuisto, "maisemapuutarha". Täällä kasvoi kauniita luonnonniittyjä, joissa lenteli satapäin perhosia. Unenomainen näky. En jaksanut borrelioosin pelossa kömpiä kuvaamaan. Alueella on vielä viljelyksessä oleva alkuperäinen peltokin. 

Puistoa ympäröivät valtavan upeat 1700-luvun kiviaidat. Aidan takana on koulu. Jossain näillä main pitäisi kasvaa myös Suomen suurin tsaarinpoppeli, mutten onnistunut varmuudella sitä löytämään. Rantapuistossa en muistanut ottaa kuvia. Se oli kuitenkin hyvin kaunis, pitkä rantaviiva. 

Tällaiselle puita rakastavalle ihmiselle vanhat kartanopuistot ovat aina parasta. Paksut ikiaikaiset rungot ovat itsessään jo nähtävyys. Tätä puuta kutsutaan nimellä "Cronstedtin lehmus" ja se on istutettu 1800-luvun alkupuolella. Olen kuullut, että täällä puistossa on erityisen jännittävää syysmyrskyillä, kun vanhat puut pitävät elämää. Kaupunki varoittelee menemästä puistoon myrskysäillä. 

Puistossa on kolme lampea, joissa oli paljon vesilintuja. Täällä elää myös ainutlaatuinen lepakkopopulaatio. Tuli fiilis, että haluaisin palata tänne joskus halloween-tunnelmaa aistimaan.

Englantilaisesta puistosta, kalliolta, löytyy toinen huvimajoista, kahdeksankulmainen rakennus, joka on myös Engelin suunnittelema ja edustaa uusklassista tyyliä. Mustavetinen lampi on dramaattinen kumppani huvimajalle. 

Ympäröivä metsä on rehevää lehtoa.

Metsäpuistosta löytyy muun muassa harvinainen koivuarboretum ja tervaleppäkaari. Tyttäreni ei valitettavasti jaksanut tarpoa sinne asti. Puisto onkin tosiaan valtava kooltaan (15 hehtaaria). 

Toinen lammista.

Pellon merenpuoleisessa reunassa kulkee tiivistunnelmainen puukujanne, jota kutsutaan lemmenpoluksi. 

Saniaiset sopivat kartanotunnelmaan erityisen hyvin.

Vielä kerran: upea käytävä. Kartanossa on harvakseltaan auki oleva museo ja alueella on pehtoorin tuvassa sijaitseva ravintola Vanha Mylly. Kannattaa käydä jos osuu kulmille. Ihana paikka. 

Kaisaniemen kasvitieteellinen

Välillä jotain ihan muuta kuin omaa puutarhaa. Kaunis syyskuinen päivä Helsingin yliopiston Kaisaniemen kasvitieteellisessä viime vuonna, rannan puoleisesta viehättävästä portista sisään. Ulkopuutarha on avoinna vuoden jokaisena päivänä klo 9–20, helppo saavuttaa kun usein kävelen ohi. Käväisen samalla ihailemassa kasveja. Katsottavaa riittää jokaisena vuodenaikana. Tällä kertaa oli vapaapäivä, jonka vietimme ystäväni kanssa kasveja auringossa ihastellen. 

Puutarhan alkuperäinen nimi "Keisarillisen Aleksanterin yliopiston kasvitieteellinen puutarha" on niin cool.

Ihan tuntui kesältä vaikka oli syyskuu. Ihastelin kasvihuoneen edustalla olevaa kesäkukkaistutusta, jossa kasvoi värikkäitä kuivakukkia. Miten hyvä idea. 

Heinät ovat upeimmillaan syksyllä. Korkeina, kukkivina ja kullankeltaisina. Poden ikuista heinäkuumetta, joten kuvat ovat herkullisia. 

Penstemon barbatus – Punapipo, näytti olevan perhosten suosikki.

Voih miten valtava puu 💜

Alueita oli uudistettu, paljon rehkintää varmasti takana. Punasävyinen kivituhka on kyllä kaunis. Tyylikästä.

Kasvihuone on ihan täydellinen

Suihkulähde ja suuret agaaveruukut viimeistelevät näkymän

Vain syysväritys paljastaa, ettei olekaan kesä. Japaninvaahtera hehkui auringossa oranssisena.

Tällä käynnillä ihastuin niin paljon kasvihuoneen vieressä olevaan lehtimajaan, jonne voi piiloutua. 

'

Lehtimaja syntyi mm. jättikokoisesta kukkivasta peruukkipensaasta. Täällä kasvit todella viihtyvät ja kasvavat suuriksi!

Tällä reissulla ihastuin sinikukkaiseen tähkäverbenaan ja ostin sellaisen omaankin puutarhaan. Ennestään oli muita värejä. Kasvihuoneen yllä näkyy vuosiluku 1889. 

Ihastuttava pieni lehtimaja viiniköynnöksistä ja lattiana noppakivet. 

Viiniköynnöksissä syksyn punerrusta. Viiniköynnökset ovat kauneimpia köynnöksiä. 

Koska oli syntymäpäiväni, tarjosin ystävälleni skumpat puutarhassa sijaitsevassa söpössä Café Violassa. 

Kaareva kukkapenkki

Suuri kukkapenkkini ympäröi pyöryläisenä nurmialuetta. Nurmikolla keskellä pönöttää rautapaviljonki. Siinäpä lähestulkoon puutarhani kohokohdat, luulisin. Parasta on, kun paviljongissa voi istua piilossa kasvien ympäröimänä ja katse voi aina hakeutua kasvista toiseen. Nyt vain jälkikäteen koko homma on tarkemmin ajateltuna aika työläs. En ehkä enää tekisi tälläistä jättikukkapenkkiä, mutta toisaalta ei tätä viitsi enää purkaakaan. Kaikki virheet on tehty! Kukkapenkki alkaa kasvihuoneesta päättyy leikkimökkiin (siitä pitäisi joskus luopua). Olen yrittänyt aikatauluttaa kasvit niin, että penkin kasvihuoneen puoleinen laita on kevätpenkki ja tämä loppupätkä on varattu syyskukoistajille. On tässä hommaa ollut ja on yhä. Pyrkimys on saada koko penkki jatkuvasti kukoistavaksi. Eli ikuinen koelabra ikään kuin käynnissä. Tässäkin kaikki virheet tehty... 

Loppuosa penkistä alkaa vihdoin olla haaveiden mukainen. Siemenestä kylvettyjen kasvien suhteen joutuu olemaan pirun kärsivällinen. Vihdoin hempeät kärsämöt kukkivat. Siitä Nelson Gardenin sekoituspussista. 

Tämän osan värien on tarkoitus olla etupäässä valkoista, hopeaa, vaaleanlilaa & tummaa purppuraa.  Ja perhoskasveja.

Tuoksuvia liljoja kasvaa seassa. Puulilja Anastasian kukintaa joutui myös odottamaan useamman vuoden. Parhaita tuoksuja puutarhassa ovat mielestäni liljat ja neilikat. 

Hopeaa tuovat tyrnit, pajut, marunat ja nukkajäkkärät. Iisot ovat tällä hetkellä aika hukuksissa tuolla.

Erilaiset mäkimeiramit purppuraa & houkuttelevat pölyttäjiä. Tämänkin kukkapenkin pitää kestää kuivuutta. 

Tulen perhosista onnelliseksi 🩷 Osa siemenkylvöistä ei valitettavasti vielä kuki. On täällä ainakin Eryngium planum, 'Silver Salentino' elikkäs hopeinen sinipiikkiputki. Joskus ei jaksaisi odottaa kukintaa. 

Alkuvuosina kylvin punahattuja, niidenkin kukintaan meni lähemmäs 5 vuotta. Kaupasta ostamalla en punahattuja oikein saa kukoistamaan. Ehkä tuo pitkä olostumisaika tekee niistä kestävämpiä. 

Tässä kohdassa on tullut kokeiltua vaikka ja mitä. Nyt useamman vuoden sama kombo säilynyt. Metsäasteria, liuskalehtinen japaninvaahtera, ohotanmaruna ja paljon nukkapähkämöjä. Tummaa purppuraa kääpiöperuukkipensaasta. Vähän outo, ehkä.

Kuivaakin kuivemmassa kohdassa on alusta asti (yli 15 vuotta) viihtynyt hopeasyysvuokko, joka on lempiperennani. Yleensä se kukkii vasta syyskuun puolella, tänä vuonna kuitenkin etuajassa. 

Yleiskuvaa Eiffelin luota. Alkaa olla hieman ränsistynyttä.

Pensaista täällä kasvaa hortensioita ja hyväntuoksuinen kevätatsalea. 

Paviljongissa on nykyään kiva liuskekivilattia, jossa kasvaa jo hieman sammalta. Kalusteet saivat jatkoajan, kun maalasin ne keväällä mustaksi.

Keskellä olevassa paviljongissa kasvaa kaikenlaista. Aloin joitakin vuosia sitten tekemään marjakuusen pistokkaista tähän reunusta. Seuraava hidas projekti. Ihailen muotoon leikattuja kasviaitoja.

Tappotalvi 2016/2017 nitisti kaikki alussa kylvämäni ruusunätkelmät, nyt uudet kylvökset ovat vihdoin riittävän korkeita. Kukat ovat erityisesti sitruunaperhosten suosikkeja. 

Viiniköynnökset tekevät satoa paviljongissa. Pitäisi myös opetella leikkaamaan niitä oikein. 

Kolme syyssyrikkää on toistaiseksi selvinnyt talvista hengissä. Tänä vuonna ehtivät hienosti kukkiakin helteiden vuoksi, aina se ei ole yhtä itsestäänselvyys.

Koska kukkapenkki on niin iso, olen vaihtanut osan perennoista pensaisiin, jotka tuovat mielenkiintoa ja korkeuseroja. Callicarpa bodnieri eli Helmimarja tekee aina söpöt lilat marjat, jotka linnut ahmivat tuossa tuokiossa. Sama juttu näsiöillä. Joskus väsyttää, kun puutarha on aina täynnä lintuja, jotka sotkevat ja ahmivat kaiken. Lintujen talviruokinnan lopettaminen auttoi kyllä karkottamaan peuroja, mutta ei ratkaissut tätä toista ongelmaa. 

Vuosien kuluessa olen jatkanut sopivien ja itselle mieluisten kasvien istuttamista. Oikealle istutin joskus ikivihreää Rönsyansikkaa. Se on ollut hyvä ratkaisu. Vasemmalle polun varteen olen yrittänyt vaikka mitä eikä mikään oikein menesty taikka näytä kovin hyvältä. Nyt kokeilin siirtää etupuolelta ikivihreitä pienilehtisiä vuorenkilpiä (Baby Doll ja Dragonfly, kumpikin vaaleanpunakukkaisia). Muutoin tässä kohdassa kasvaa kultatesmaa ja rönsytiarellaa. 

Sitten vielä siihen ongelmakohtaan, joka on tässä koiruohon takana. Olen monta vuotta katsellut toiveikkaana tuholaisten syömiä kurjenpolvia ja tähtiputkia, mutta ongelma ei ole itsekseen poistunut. Tänäkin kesänä kasveissa on ollut paljon tuholaisia. Lähikuvaa en hoksannut ottaa ongelmasta. Tänä syksynä kaivan ne pois ja toivottavasti saisin viimeistään keväällä istutettua tilalle jotain kestävää & kaunista. Tähtiputket olivat kyllä tosi ihania. Luultavasti paras vaihtoehto olisi pensas. Olen niin kovin harkitsevainen, että itsekin välillä tuskastun.

Omaleimaisen tunnelmansa kaarteeseen luo Valkovaleakaasian lehdistö. Akaasia on kasvanut valtavaksi, ja joudun jo pitämään sitä kurissa leikkaamalla. Tunnen itseni hieman huijatuksi. 

Lainaus Mustilan sivuilta, johon uskoin puun istuttaessani:

Meillä valeakaasian talvenkestävyys on huono. Vanhatkin puut saattavat kylmien kesien jälkeen paleltua alas, sillä puu vaatii lämpimän kesän ja syksyn ehtiäkseen tuleentua kunnolla. Mustilaan istutetuista kymmenistä valkovaleakaasioista vain muutamat ovat alkaneet näyttää puun elkeitä. Kerran palelluttuaan valeakaasia alkaa vesoa vimmaisesti ja jää yleensä lopullisesti pensasmaiseksi.