lauantai 14. lokakuuta 2023

Lokakuisia juttuja - kuihtumista, aleshoppailua & syysvärejä

Taikapähkinä kukkii lokakuun kelmeässä valossa. Nyt on kaunein aika ohitse tältä vuodelta. Iloinen juttu tällä viikolla on Muhevaisen alepäivät talven edellä, pian sulkeutuvat taimistot. 

 Usch, talvi on alkamassa. Näiden piti olla cherry brandy-päivänhattuja, sen sijaan jotain ruskeaa ja keltaista. Eikö muille tullut vääriä siemeniä pusseissa tänä vuonna? Minulle tosiaan kävi niin useamman kasvin kanssa. Onneksi sain jo istutettua aiemmin kukkasipulit. Mitähän värejä niistä syntyy, tuleeko taasen huijatuksi. Puutarha on verkotettu yhtenäisiksi alueiksi ensimmäistä kertaa eli vähän jännittää miten uusi systeemi toimii. Nyt enää haravoinnit jäljellä. Ulkona on todella räiskyvät syysvärit, mutta sateessa tulee sameita kuvia, joten mennään aurinkoisten päivien kuvilla. 

Olen siirtynyt joulumoodiin puutarhakauden kutistuessa. Joulutus edustaa minulle silkkaa iloa, fiilistelyä ja hippusen satua eli toisin sanoen 100 % stressiä tai mitään muutakaan ikävää. 

Tasetit sijoitin soraan kasvamaan aiemmin ja pientä vihreää pilkistää jo.   Lisäksi olen istutellut vanhat amaryllikset ja eurobulbilta tilatun uuden sipulin Hippeastrum 'Green Magic'®.


Ruskavärejä ilmaantui ensihallojen myötä . Ihana pallesorvarinpensas näyttää mallia. 

Rusokirsikat komppaavat. 
Isotuomipihlaja-aidanne on tällä hetkellä kaunis

Japaninvaahterat ovat miltei kauneimmillaan hetkeä ennen rupsahtamista. 

Viime vuonna istutin japaninvaahteran ja limelehtisen happomarjan seuraan pylväsmäisen punaisen happomarjan. Mielestäni tästä tuli aika kiva kohta kivikkoon. Kauniin sävyinen pensas vasemmalla on mantelikirsikka. 


Sisällä olen vielä kasvatellut syysmyrkkyliljoja, mutta vien tämänkin pian maan poveen. 

Syyssahramit kukkivat pienesti. 

Jättikokoiset russian giant-auringonkukat olivat upeat. 

Ihastelin tätä näkymää, valeakasia näyttää niin eksoottiselle. 


Odottelen, että jättikoivumme lehdet putoaisivat ja pääsisin kertarysäyksellä haravoimaan koko roskan. 

Blossa Gamla stan 2023 tuli maisteltua jo viikkoja sitten, oli hyvää. Vadelmaa ja humalaa. 

Kasvihuone on siistitty ja joulukoristeltu.
Pesin sohvankin varmuuden vuoksi, nyt tänne voi siirtyä kurjilla ilmoilla kahvittelemaan. 

Kirsikat ovat niin häkellyttäviä syysväreissään. 
Rehasin vanhat metalliset kalusteet paviljonkiin ja puiset vein turvaan. Ehdottomasti tärkeää on, että talvellakin voi lumen keskellä kahvitella ☕

Paviljongissa persikka vaihtoi väriä. Mehikasvin tungin maahan talvehtimaan. 


Pienin rusokirsikoista punertaa paviljongissa


Myrkkyliljoja & krookuksia kukkii yhä eri sävyissä


Sitten niihin kasviostoihin! 

Ensiksi leveälehtikalmia Kalmia latifolia 'Elf'. Monta vuotta olen tätä yrittänyt ostaa (odottaen aletta) ja nyt vihdoin löytyi. Ikivihreä hennon vaaleanpunakukkainen pensas, elf-nimi houkutteli..istutin sen heti varjopenkkiin, josta ajattelin seuraavaksi kirjoitella päivitystä. 

Syksylle olin varannut pienen "budjetin" aleostoja varten ja nyt se on käytetty. Vuoden odotetuin puutarhakohokohta on aina taimistojen sulkemisalet. Kasvit ovat vain niin kiehtovia ja niiden shoppailu on parasta mitä tiedän. On ihanaa kun voi kokeilla uusia kasveja, kun hinnat eivät päätä huimaa. Valitseminen on tietysti hurjan vaikeaa, mutta selviydyin...

Sinäkin prunukseni! Harkinnassa ollut pitkään hommata pölyttäjäkaveri kirsikkaluumu Matjuninille ja tässä se nyt on: Prunus cerasifera ´Hollywood´ (´Trailblazer´). Tummalehtinen kirsikkaluumu. Olen heikkona kirsikkaluumujen kukintoihin ja tuoksuun. Oikeastaan haaveilin vaalealehtisestä, mutta tämä nyt sattui olemaan alessa. Ihastuttava on. 

Havuja on aina ostettava alesta: Juniperus x pfitzeriana 'pfitzeriana glauca'. Lapussa luki suomeksi hopeakataja. Kiven löysin metsästä. Kuten kuvasta näkyy, istutin havun sisäänkäynnin luokse rinteeseen. Kiven on tarkoitus olla peruuttelijan pysäyttäjä, yritäpä nyt ajaa päin päärynääni...


Lisää uusia ostoksia: Rhus glabra 'Laciniata' - liuskalehtinen silosumakki. Tosi pieni ja suloinen. Istutin sen uuteen sorapihan istutukseeni. Hieno syysväritys.

Lisäksi löysin vielä Suikerotuhkapensaan eli Cotoneaster dammeri 'Mooncreeper'. Sekin on istutettuna, mutten muistanut ottaa kuvaa. Ja vaikka en aio ostaa lisää ruusuja, kesän kuivuuteen kuoli yksi lajike (en muista mikä, joku villiruusu) joten ostin tilalle todellisen ruotsalaisen klassikkoruusun eli Skedanruusun, Rosa gallica 'Skeda'.  Suora lainaus ruusulehdestä

Kukkien väri on tumman violetti, samettinen. Väri muuttuu kukinnan vanhetessa ja vaihtelee myös sään mukaan, tummenee ja syvenee kun ilma on viileä.

Ruotsissa olenkin tätä joskus ihastellut. Kukinta-ajan pitäisi olla verrattain pitkä. Mutta ruusun väri on se juttu; erityisen herkullinen. 

Kuistilla on ahdasta, kun olen roudannut sisään talvetettavia. Kellarissa saunaan mennessä saa väistellä jättikokoista oliivipuuta ja sinisateen lonkerot kietoutuvat pyykkikorin kahvoihin. Tätä seuraavat puoli vuotta, ainakin.