tiistai 28. toukokuuta 2013

Markkinahumua ja tummia kukkia

 
 
Mustaluumu ja sekalaisia narsisseja


Pitkän talven jälkeen suhtaudun suopeammin jopa rikkaruohoihin. Tuli jopa sellainen ällistyttävä ajatus, että vihreitähän nuokin ovat, miksi ihmeessä olen niitä vainonnut. Nyt kukkii moni tumma kasvi/kukka, hieman dramaattisen synkkää paikka paikoin..

 
Tuliainen äitini pihalta, jokin tuntematon valkovuokko, näyttää minusta Anemone Robinsonialta.

Viikossa on tapahtunut pihalla paljon. On tullut rehevämpää, alkukevään herkkyys on poissa. Tulppaanit kukoistavat vielä hetken omenankukkien kanssa, sitten onkin jo syreenien vuoro.


 
Iris Pumila, pikkukurjenmiekka

 
Villitulppaani Whittalliita alkaakin kasvaa jo vähän joka paikassa, nyt myös paraatipenkissä. Vaaleankeltaiset ovat Bronze charmia & puna-kelta-valkoiset Italiantulppaania

 
Alaspäin kurkisteleva Tummakurjenpolvi Samobor

 
Queen of night, yön kuningatar, muut tulpsut sitä ihanaa Plumbudding blendiä
 
 

Kävimme viikonloppuna Marketanpuiston puutarhamarkkinoilla täällä Espoossa. Oli jännää, en ole ikinä ennen ollut. Aika suosittu markkinatapaus näytti olevan. Paikka on tuttu ja kiva. Kasvinälkää eivät nyt tyydyttäneet pikkuperennat vaan (valitettavasti) tuhlasin markkinoilla Likusterisyreeniin ja Sateenvarjojalavaan. Ensiksi mainittua olen havitellut pitkään ja Sateenvarjojalavasta tulee lapsille maja kivipenkereen päälle sitten joskus. Kulkee nyt nimellä hirviön naama..laitan kuvan myöhemmin niin ehkä avautuu tuo nimi :)

 
Paikallistin vihdoin toisenkin aikoinaan istuttamani erikoisvalkovuokon, tämä pikkuinen on Anemone nemorosa Pink Delight

 
Rusokirsikka, bambusänky ja valkoista sammaleimua, tuoksuu herkulta, Pionit nuppuilevat ympärillä

 
Mustaluumu Prunus Cistenan nappikukat

 
Kuunliljat nousevat peittämään lakastuvia tulppaaninvarsia...tunnustan, että oikeasti olen ihan vähän alkanut inhota kuunliljoja vaikkei mitään kasveja saisi sorsia....iloisin uutinen kuunliljapenkereestä on, että sekä Tähtimagnolia että Koristekirsikka Kanzan ovat elossa ja lehdessä. Luinkin juuri, että Tähtimagnolialla on aina varanuput odottamassa kevään yllätyspakkasten varalta! Että vaikka ekat jäätyisivät niin uutta tulee, miten fiksua. Kukkinut tämä yksilö ei kuitenkaan ole vaikka ikää on jo 5 vuotta. Minäpä odotan.  

 
Riippaomena kukkii pian, tänä vuonna kaikki omenapuut kukkivat pikkuisen eri aikaan mikä on oikeastaan aika mukavaa



Mutta missä viipyy Viherpeukkujen ja Kauppilan tilaukset? Malttamattomana odottelen yhä. Tilattu tammi-helmikuussa ja maksettukin muistaakseni jo. Asiakas odottaa...

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Shirley ja ystävät


Tämän vuoden lempitulppaani kruunattu; Shirley

Vielä hetken tulppaaneita sadepäivän kunniaksi (jipii kun puutarha saa vettä)

Tulipa little beauty kivikossa


Blushing apeldoorn, tämä on apeldoorn-suosikkeja

 


 
Köynnösruusun juurella Angeliquet naamioituvat ruusuiksi, huomaan taas ettei kerrotut tulppaanit ole minun juttuni. Angelique tosin kukkii vuodesta toiseen mikä on silkkaa plussaa
 
 
 
Plumpudding blend -värisekoitus osoittautui ihanaksi! Tänä keväänä lila hurmaa minut parhaiten. Taustalla näkyvä iso kivi kulkee meillä nimellä "Jeesuksen hauta", kiitos lasten kekseliäisyyden...
 
Tulipa clusiana, italiantulppaani
 
 
 
Apeldoornien väri-iloittelua
 
 
Kylvin kesäkukkia ja pelargonit ovat nyt istutettuna ulos. Nyt ei yöpakkasia enää kiitos. Hongkongista löytyi 8-pack valkoista Tuoksupielusta, herkullisen tuoksuista. Se saa toimia kesäkukkaistutuksissa yhdessä pelaquiden kanssa. Salaatti-kesäkukat ym. on myös kylvetty. Kasvihuoneen lasitustalkoot on myös sovittuna.

Kurkistus vielä Kirsikkaluumun takaa paviljongille

maanantai 20. toukokuuta 2013

Puita & pensaita

 
Tekee vaan mieli herkutella tulppaaneilla, nyt on niiden aika, mutta on myös puiden ja pensaiden aika. Upeiden sellaisten. Rakastan niitä! Lainasin kirjastosta todella hyvän kirjan Inger Palmstiernan Pihan puut ja pensaat. Ihana iltalukeminen.
 
 
Pohjolan mimosa eli Mahonia, alla Kevätkaihonkukkameri
 
 
 
Happomarja Golden Torch


 

 
Pallohortensian tynkärunko, aika helppo leikattava kyseinen pensas, kuivattaa sopivasti suurimman osan oksistaan ja sitten vain naps
 
Jalosyreeni Mme Lemoinen nuppuja
 
 
Pilvikirsikan kukintaa. Tässäpä puu joka puutarhaan, en tajua miksei kaikilla ole jo :) Menee miltei koko maassa, talvenkestävä, pysty ja kauniskukkainen, ihana pronssinen runko talvella, jänöt jättää rauhaan, nopeakasvuinen..jajaja..vain hyviä puolia!
 
Kohta, kohta...vaikka suren toukokuun hupenemista, on pian yksi vuoden kohokohdista edessä; omenapuiden kukinta! Tämä on Makamikin purppuranuppu
 
Japaninvaahtera Dissectum Garnet
 
Isotuomipihlaja-aidannetta kukassa
 
Peikonpähkinä Red Majestic
 
Onnenpensas Week-end on saanut lehdetkin ylleen
 
Marjatuomipihlaja Obeliskin valkoiset kukat kaariportilla
 
Kirsikkaluumun fantastinen kukka vielä lähikuvassa, onko tämä nyt enemmän kirsikka vai luumu? 
 

 
 
Sensationin kukinto lähikuvassa ja täysin avautuneena, kerrassaan mielenkiintoinen kasvi
 
Vielä on onneksi paljon odotettavaa ja nähtävää...ainakin omenapuiden & koristeomenoiden ja Helmipensaiden kukinta... 

lauantai 18. toukokuuta 2013

Tulppaanit & narsissit


 
Tähtitulppaani tulipa humilis 'Alba Coerulea Oculata', todellakin vitivalkoinen lilalla/sinisellä nielulla
 
Aikaisten villitulppaanien aika alkaa olla ohi. Myöhäinen kevät teki niistä paljon pienempiä ja vaatimattomampia kuin aiemmin. Kellanpunaista Flavaa & toffeensävyistä Whittallia odottelen vielä kukkivaksi. Ranskan & Italiantulppaanit aloittelevat parhaillaan.

Kirsikkaluumu Matjuuni Punaisen Paronin kukka

Apeldoornien värisekoitusta

Tämän piti olla Bleau Aimable, vaan eipäs olekaan, harmittaa maksaa jostain muusta kuin mitä ostaa :/ Ollioullesilta tai vaaleanpunaiselta apeldoornilta näyttää kovasti.

Tulipa White Dream, hyvin kukkii vuodesta toiseen
 

Sipulikukkamix saunanedustalla

En muistanutkaan istuttaneeni Balkaninvuokkoja, söpöjä...

 
 
Ronaldo, makea kun varsikin on tumma

Thalianarsissi

Irene Copeland -narsissi
 
Viime syksynä satsasin erityisesti kestäviin peruslajikkeisiin, ne eivät tunnu ehkä yhtä hurmaavilta kuin erikoislajikkeet, mutta rahanarvoisia ne todellakin ovat. Olen jo pienesti suunnitellut mitä ostan ensi syksynä....on se kumma vaikka miten paljon tulppaaneja istuttaisi niin silti aina tuntuu, että niitä on liian vähän.
 
 

Jännä kyllä tämä Jalosyreeni Sensation, toden totta kaksivärinen
 

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Ulkoilmaelämää



Elämä on siirtynyt vaivihkaa ulos, sisällä näyttää pommin jäljiltä.


 
Rusokirsikan kukka & sinistäkin sinisempi taivas
 
 
Koristeomena Dolgon takaa romanttishenkiselle paviljongille, taustalla siintää myös lasiton kasvihuone. Dolgo on suuri rakkauteni!


 
Minusta nämä narsissit näyttävät jotenkin kissoilta, en itsekään tajua mistä assosiaatio tulee

Tuoksumatara on lähtenyt kiven sekaan suikertelemaan, antaako olla vai ei, siinäpä dilemma...



Ystävä toi minulle kasvituliaisia. Olen aivan mykistynyt...Bourbonruusu Louise Odierin (minulle tulee vaan viski mieleen :) ) ja Valkoherukan, nyt pitää perehtyä miten niitä kasvatetaan!
 
Ensimmäinen Jalosyreeni Sensationin pieni kukka on avautunut, kasvi on siis hiljan ostettu, muut Jalosyreenit eivät vielä suostu edes avaamaan lehtiään

 
Helmipensaan koristeellisia siemenkotia, voisin ensi syksynä tajuta ottaa talteen ja lähettää haluaville?

 
Riippaompun tummat lehdet puhkeamassa

 
Minilehdossa Kevätesikkoja, Mesimarjaa ja Päivänliljoja/Iriksiä

 
Naapurin woodlandista tulee hirveästi kieloja muurin takaa, odotan jo niiden tuoksua...
 
 
Saunaneduspenkin sipulikukkia, en yhtään ihmettele, että tuota tummaa pikarililjaa kutsutaan englanniksi snake floweriksi

 
Paraatipenkistä minilehdolle päin; onko jo vähän liikaa Heja Sverige -tunnelmaa :)

 
Köynnöshortensia

 
On taas menetysten ja menestysten aika. Sinisateen ja Tähtimagnolian selviytyminen on vielä mysteeri ja täysin auki, nupuista en osaa sanoa juuta enkä jaata, ovatko kivettyneitä? Viiniköynnös Swenson red on ainakin elossa. Kivikossa Riippapaju on kuollut, siirsin tilalle Mongolianvaahteran toisaalta. Koristekirsikka Kanzanissa ei näy eloa. Nyyh. Kiikun kaakun -tilassa ollut koristeomenapuu Tammisaari puolestaan elpyy.
 
 
 Keväisin pihaamme muuttaa myös fasaani. Idyllistä ehkä ajatuksen tasolla, mutta olen alkanut vihata kyseistä lintua, joka ASUU pihassa ja joka kerta minut nähdessään päästää hirveän rääkynän ja räpyttää siipiään....loppukesästä olen yleensä valmis kuristamaan linnun...eilen metsäkyyhkyset pitivät soidinmenojaan pihalla, niillä on puolestaan hurmaava, suloinen ääni. Kauriit eivät onneksi tänne rinnetontille tule, mutta naapurilta mutustelevat melkein kaiken :( Orava- ja lintutelevisiota katselemme sen sijaan ahkerasti. Mitä olisi elämä ilman luontoelämyksiä...?
 
 
Lupaus tulevasta; tulppaanien nuput punertavat, kohta näkee taas mitä on syksyllä tullut istutettua