Hitaasti kohti helmikuuta

Tältä tuntuu nyt, kun tammikuu on loppumassa. Tai oikeastaan tuntuu vasta sitten, kun aurinko lämmittää poskea. Edessä on vielä pitkä taaperrus kohti kevättä.  Kuukausi on vaihtumassa kiduttavaksi helmikuuksi. Lunta sataa lähes joka päivä ja yö. Ainakin se Mordor on pian ohitse ja tulee valkeus.

On jotenkin niin hiljaista. Sadannetta kertaa läpikäyn siemenet. Varpaita paleltaa, kääriydyn peittoihin ja kukitan kodin. 

Onnenpensaan kukkivat oksat tekevät onnellisiksi myös sisätiloissa ulkona vallitsevan valkeuden keskellä. Nimensä veroinen pensas. Tahtoisin istuttaa vielä toisenkin onnenpensaan puutarhaan. Oksat leikkelin ehkä 2-3 viikkoa sitten & nyt ne kukkivat.

Ekassa kuvassa katse vajoaa lumen valloittamaan pergolaan. Olen hankkinut pienen pergolan etupuolellekin ja olen niin innoissani. Pergolasta tulee musta. Keväällä siis pystytyshommia edessäpäin. Tuskin maltan odottaa..

Vietän takki päällä aikaa kuistilla kuuntelemassa musiikkia 

Välillä leudompina päivinä annan lumikylpyjä jouluruusuille jotta jaksavat kevääseen asti

Puutarha on täynnä tassunjälkiä. Muutamana aamuna on puutarhassa ollut vastassa kettu. 

Lintulaudalla ikuinen kuhina..viime viikolla kuulin ensimmäistä kertaa linnunlaulua, wow. Verkotettu kasvi on muuten neidonhiuspuu.

Kuorrutan kodin viherkasveilla. Ihana tyräkki. 

Uusi jaloillaan seisova ruukku Tokmannilta (helmivillakko ruukussa)

Tuoksupelargoni on kasvanut hyvin suureksi

Tasetit alkavat vihdoin kukkia

Todella ihana tuoksu kuistilla

Kävimme ystävän kanssa ammentamassa kasvienergiaa Viherpajalta. Ostin Kamelian! Tuoksukynttilä ja ruukku ovat Ikean uutta kevätmallistoa. Jouluruusu kävi ulkoilemassa ja piristyi. Taulun teksti on huijausta...

Siementen 2021 teemaväri on musta. Hurmaavan pirteä väri. Mustia auringonkukkia, tuoksuherneitä, unikkoja ja mustasievikkiä. Miinanköynnös White featheria kokeilen myös. Suunnittelin jo epätoivoisena kesäkukkaistutuksetkin, karsin yhä niidenkin määrää. 

Hyötykasveista kylvän vaan salaattia. 

Kevätkylvöinä kahta erilaista mustaa orvokkia

Ovat juuri itäneet lämpimän keittiönpatterin päällä

Kasvatusta varten motivaatiokuva ♥️

Olen pitänyt kuistin lämpötilan 10-15 asteessa talvisin. Takeille se on turhan viileä, mutta kasvit ovat onnellisia. Tila on siis kuin ylimääräinen huone talvellakin. Kesällä tässä on paahtavan kuumaa, joten olisi aina parempi viedä kasvit ulos nauttimaan kesästä. Aina ei vaan sitä jaksa/unohtuu. Ensimmäisinä vuosina olin innostunut talvettamaan kaikkea talvenarkaa kuistilla, mutta nyt tuntuu, että on kivempaa jos tila on ympäri vuoden siisti ja kotoisa. Roskaavat kasvit päätyvät kellariin. Olen hiljalleen luopumassa pelargoneistakin, jatkossa vain kesäkukkina kasvattelen. Väljä ja siisti kuisti (utopiaa) on haaveissani. On suuri ilo, että on tämä harrastustila kuisti pitkinä talvina. Ulkona viime talven vesisateet tulevat nyt lumena.  Apua. Onneksi pian on ystävänpäivä, silloin on kaikkea söpöä ja piristävää kaupoissa. 

Talvikirsikankukkia lumimyrskyssä

Kuistilla on jotain ihanaa. Prunus subhirtella autumnalis rosea eli talvikirsikaksi kutsuttu pieni pensas kukkii. Ostin sen joululahjaksi. Ensi keväänä istutan paviljonkiin, muiden kirsikoiden seuraan. 

Kahdessa vuorokaudessa tuli hirmuiset lumikinokset. Tuli ihan lapsuusmuistoja mieleen. Kasvihuone hautautui kinoksiin. Sammutin ulkoa jo kaamosvalot, ja odotan niin paljon kevättä.

Nauratti tämä lasten tekemä  lumiukko, se kun on itsekin hautautumassa lumeen porkkananenineen

Pihakierroksen mahdollistavat lumipolut on kolattu luonnollisesti. Ruusutkin ovat nyt kokonaan lumen alla. Paviljongin takapuolella kasvaa prunus avium, accolade ja sargentii, niiden seuraan talvikirsikka päätyy. Niiden lomaan on alkanut itsekseen hakeutua viiniköynnökset, niin pittoreski näky. 

Ruusupömpeli on söpö lumikuorrutettuna❅

Puutarha viettää siis hiljaiseloaan tammikuisessa valkeudessa. Puista kuuluu jytinää ja poksuntaa pakkasessa. 

Kuten aina tammikuussa, fiilistelen ottamalla kukkivia oksia sisään. Kutkuttava odotus siihen asti, kunnes kukkivat. Nämä ovat kirsikkapuun oksia ihan kaupasta. 

Omasta puutarhasta leikkelen usein onnenpensasta, jonka aikanaan ostin kääpiöversiona. No eipä ollut, nyt jo parimetrinen...onni onnettomuudessa on, että sitä raaskii käyttää hyötämisessä joka vuosi..

Muutoinkin on hyvää aikaa puuhastella viherkasvien kanssa. Hurjan isoksi on venähtänyt Siroliuska-aralia. Tein sen virheen, että leikkasin ylivenähtänyttä vartta, aralia kimmastui ja alkoi tehdä uloketta toiseen suuntaan...yritän nyt vain olla tukena, kun sillä on näköjään oma tahto.

Minulla on ollut ruukkuprojekti, olen saanut hiljalleen vaihdettua kulahtaneet ruukut mattakultaisiin ja mustiin. Viherkasvit eivät oikein tykänneet joulukuusesta taaskaan. Kultakuumetta poden...

Nuo maljakoihin joskus syksyllä laitetut preparoidut hyasintin sipulit kukkivat nyt, tasetit ovat ennätysmyöhässä, niissä vasta pulleat kukkanuput

Rakastan tätä viime kesäistä marmorihyllyostosta. Löysin silloin myös ihan pienen pikkuposliinikukan (hoya bella) alun, joka pääsi hyllylle kasvamaan. 

Nyt olen muuten taas päässyt iloisesti kommentoimaan blogeja. Aiemmin hädin tuskin sain kommentoida omaa blogiani ja kun yritänkin hipaista muiden kommenttikenttää niin viestini poispyyhkäistään useimmiten. Onkohan puutarhablogeissa ollut joku ennakkosensuuri..? 

Elän muutenkin jatkuvassa kroonistuneessa pelossa, että unohdan jotain tärkeää, koska ylikuormituksen tila on vakio. Pitäisi muistaa kaikki työasiat, kolmen lapsen menot, omat hoidettavat asiat. Pitää muistaa ihmiset, vastaukset viesteihin, salasanat, henkilötunnukset, syntymäpäivät, nimipäivät, lääkärikäynnit ja maksaa ajoissa laskut. Pitää muistaa tilata ajallaan öljy, nuohous, hoitaa hautajaiset, tarkistaa pankkitilin saldo ja niin ja se yhteishaku, jonka melkein unohdin. Muistaa ilmoittautua tenttiin, koulutukseen, kehityskeskusteluun, kirjata työtunnit! Pitää muistaa kiittää, olla kiitollinen, ja hymyillä. Muistaa huolehtia läheisistään. Syödä, juoda ja sitä kolmatta. Liikkua riittävästi, ainakin 10 000 askelta päivässä. Pitää muistaa mennä ajoissa nukkumaan ja muistaa herätä ajoissa töihin. Muistaa elää. Hengittää kaiken keskellä. Olla lannistumatta vastoinkäymisten edessä ja pyytää anteeksi. Pitää muistaa elää hetkessä ja irrottautua menneestä ja olla odottamatta vimmatusti tulevaa. Ja välillä ei vain muista mitään ja töppää ankarasti. Sitten on muistettava taas pyytää anteeksi! Oi elämä. Jonain päivänä muistisairaus voi olla jopa helpotus (mustaa huumoria). 

Muistamisesta puheen ollen - ensi kesänä pitää muistaa kantata kukkapenkkien reunat ja vaihtaa kasvilavojen mullat, jotka jäivät viime kesänä sillensä. Ja istuttaa syksyllä pieniä sipulikukkia kiviportaiden reunuksiin. Tuli visio siitä. 

Siemenpusseja on tullut hankittua ensi kesää ajatellen - kirjoittelen muistiin tänne lähiaikoina. Kukkaunelmat 🌸

ℜ𝔲𝔲𝔰𝔲𝔥𝔞𝔞𝔰𝔱𝔢 ~𝔥𝔦𝔰𝔱𝔬𝔯𝔦𝔞𝔩𝔩𝔦𝔰𝔦𝔞 𝔯𝔲𝔲𝔰𝔲𝔧𝔞

Rosa damascena Mme Hardy 1832

Lämmin kiitos Anun puutarhalle ruusuhaasteesta 🏶 Ja Kukka & Kaali -blogille sen perustamisesta!

Äitini ja edesmennyt isäni olivat ruusufaneja, joten lapsuudesta muistan ruusuretkiä. Itse olen aiemmin vierastanut ruusuja, niistä on ollut jotenkin vaikea saada otetta. Ruusut ovat jotenkin niin hienoja ja minä niin kamalan arkinen. Ekassa pienessä puutarhassani ei tainnut olla ollenkaan ruusuja. Täällä pikkuisessa puutarhassa kasvoi tänne muuttaessani minetteruusu ja juhannusruusu. Onneksi sain lahjaksi lapsuudenystävältäni ruusun vuonna 2010, joka vei pikkusormen mukanaan. Tajusin, etten vain ollut löytänyt niitä itselleni sopivia ruusuja. Se ystävältä saatu ruusu oli Bourbonruusu Louise Odier. Se taitaa yhä olla lempiruusuni. Vuodelta 1851.Kukkii pitkään, syksyyn asti, tuoksuu hyvälle. Täydelliset ruusunkukat ovat violetinroosansävyisiä.

Sittemmin löysin muitakin historiallisia ruusuja. On ihana ajatella, että tuhannet silmäparit ovat katsoneet samoja ruusuja ihaillen jo vuosisatojen ajan ja minä olen vain pieni pihaus sukupolvien ketjussa. Jotenkin lohdullinen ajatus. Historiallisia ruusuja voi ajatella nykyruusujen esi-isinä- ja äiteinä. Vanhoja ruusuja ovat ranskanruusut, damaskonruusut, neidonruusut, bourbonruusut,  kartanoruusut ja sammalruusut. Ruusut ovat yli 35 miljoonaa vuotta vanhoja! En kyllä todellakaan ole mikään ruusuasiantuntija. 

Kovin montaa ruusua pikkuisesta puutarhasta ei löydy. Tässä niistä muutama.

Rosa gallica Duchesse de Montebello - ranskanruusu 1829. Ihanan romanttinen, haaleanroosa ja tuoksuva. Minulla kasvaa seinustalla köynnösruusuna. 

Rosa gallica Charles de Mills 1790. Purppuranvärinen 

Rosa borbonica Honorine de Brabant 1899. Malvansävyinen ja raidallinen, voimakas tuoksu.

Rosa Austin Munstead wood on uudempi tuttavuus 

Rosa muscosa Nuits de Young - Sammalruusu 1845

Näiden lisäksi rakastan tietysti villiruusuja. Osaa ruusuista en ole millään saanut viihtymään, syynä on varmasti hoidonpuute. Paljon on tullut puutarhahommissa epäonnistuttua, mutta onneksi sen välillä unohtaa niin ei lannistu aivan.

Se ken on kiinnostunut historiallisista ruusuista voi lukea niistä (kauniiden kuvien lisäksi) esimerkiksi täällä:

https://eu.davidaustinroses.com/collections/old-roses

Eli summa summarum: näköjään pidän historiallisista, aika pienikukkaisista ja ruusunpunansävyisistä ruusuista paljon. Kerrotut, voimakkaasti tuoksuvat ruusut. 🏶

Haasteen säännöt: Kirjoita juttu luottoruusustasi. Jutun tyyli on vapaa. Se voi olla ylistyslaulu suosikkiruusullesi tai tiukkaa asiaa. Juttu voi olla yhden kuvan ja muutaman rivin mittainen tai pitkä esitys kaikista puutarhan parhaista ruusuista. Jutun loppuun voit mainita myös, mitä ruusua et enää omaan pihaan hankkisi. Ilmoita jutusta Kukka & Kaali -blogiin, jotta Pauliina voi linkittää jutun yhdeksi kokonaisuudeksi muiden kanssa. Haasta mukaan 3–5 blogiystääväsi. Voit ottaa kopin haasteesta, vaikka kukaan ei olisi haastanut sinua.

Ulkona sataa lunta❄ Haastan mukaan kaikki ketkä täällä käyvät! En ole varma onko kaikki halukkaat jo ehtineet vastailla haasteeseen...?