sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Syyskuu

 
Syksykukkaset korvaavat kesäistutukset; muratteja ja Irlanninkanervaa
 
Syyskuu alkoi, se toinen lempikuukausistani (toukokuu on se paras), sadekuurojen saattelemana. Keräsin suurimman osan pelaquista pois ja laittelin tilalle Hopealankaa ja Kanervia. Poutapilvi ja muutama muu pitäisi vielä poimia talteen kuistille talvetukseen (olen niin pihi, että talvetan monia kesäkukkia...)

 
Irlanninkanerva on kaunis ja tuo kalpean lilan sävy, ah

 
Alan kiintyä tähän uuteen kukkapenkkiin kun silmä tottuu pikkuhiljaa. Liljatulppaaneita sitten kevääksi vielä.
Kasvit: Mustaselja, Punahattu, Törmäkukka, Varjohiippa, Viiruhelpi, Tähkäesikko ja Harmaakäenkukka

 
Syysvuokot kukkivat pitkään...
 
Mietinnän myötä se uusin projektikohdekin löytyi, ylikasvaneet yrttiympyrät (kuva alla). Kasvihuoneen myötä näistä voi luopua ja tehdä kukkamaan, ihanaa. Talvella voi taas haaveilla ja piirtää ja mikä parasta, tästä tulee ensimmäinen kunnon varjopenkkini. Aidanteessa kasvaa tuijia, syreeneitä, Rusokirsikka, Pilvikirsikka ja Mantsurianjalopähkinä.
 
Unelmana olisi kerätä tähän kukkapenkkiin vähän (ainakin itselle) erikoisempia kasveja.
 
 
 
 
 
 

5 kommenttia:

  1. Irlanninkanervasi on todella kaunis. Aikaisemmin en olekkaan törmännyt kyseiseen kaunottareen. Samoin nuo syysvuokot ovat niin ihastuttavia, että sellaiset pitää laittaa hankintalistalle =)

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Irlanninkanerva näyttää aivan ihanalta, täytyypä käydä katsomassa löytyykö sitä meiltä päin.

    VastaaPoista
  4. Törmäkukkasi ovat ihania! Ja irlanninkanerva myös. Kerran yritin sellaista talvettaa, mutta en onnistunut.
    Mulla ei syysvuokot ole vielä lähelläkään aukaista kukkia! Koskahan ne oikein meinaavat. No, aina ne ovat myöhäisiä, ei ole ennenkään kukkineet ennen syyskuun alkua.
    Ihanan kuuloiset uudet suunnitelmat!

    VastaaPoista
  5. Apua mun vastaus ei näy vaikka mielestäni vastasin :( Anteeksi vaan.

    Irlanninkanervat ovat HongKongista, Plantagenissakin näytti niitä olevan.

    Kiitos kaikille!

    VastaaPoista