sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Uusi kasvukausi

 
Sisälläkin kasvukausi on jo alkanut. On niin valoisaa jo.
 Riippapelaquut, lempparipelargonit, viettävät kesän taas ulkona
 
 
Kirjavareunainen pelaq ja Verililjapuu
 
 
Tämän keväisempää näkyä ei minusta oikein ole olemassa :)

Sukupelargoni on hengissä ja versoo uutta, jee, toinen myös

Rapsuttelin aikoinaan tästä kirpputorilta löytyneestä kipsipäästä kultamaalin pois osittain ja ihastuin siihen tälläisena, mielestäni kaunis Herttaköynnöksen & perinteisen yrttisaksen kanssa 

¨
Näin tässä kävi, Pallokerria jyrsitty aika alas kivikossa, saa nähdä josko tästä toipuu. Tyhmä olin kun en suojannut, mutten tajunnut olevan makoisa

Atsalea kuistilla, elossa sekin vielä

Ystävältä saatu Hortensia. Olen tosi onnekas kun erityisesti kaikki vanhat ystävät tietävät kuinka paljon rakastan kukkia. Mutta silti, haaveilen puutarhaystävistä, niitä ei pahemmin ole. Olisi mukava vouhottaa samanhenkisen kanssa.
 
 
Kokeilin istuttaa Norjanangervon sinkkiämpäriin, kohta näkee talvehtiko siinä

 
Uusi vihreä penkki auringonpaisteessa, valitettavasti futarit ovat omineet tämän jo vaihtopenkiksi. En loppujen lopuksi ole vihreän ystävä (paitsi kasveissa), mutta olen tykästynyt jo tähän väriin. Katsotaan mitä tuosta takana olevasta kasvihuoneesta saisi. Tällä hetkellä on vain romuvarasto. Olen nyt vihdoin oikein kevättuulella, ostin siemeniäkin vihdoin kaupasta, salaattia ja sun muuta. Yritin tuolla ulkona puuhastella, mutta tuuli on kertakaikkiaan niin jäätävä ettei ole lainkaan mukavaa, pari kottikärryllistä risuja myrskyn jäljiltä vain pois kerätty. Onneksi postilaatikossa oli Viherpeukaloiden kuvasto. Vaikka netissä on kaikkea pilvin pimein niin on se vaan mukavaa selailla oikeaa paperikuvastoa. Kauppilan kun vielä käsiin saisi niin voisi suorittaa syväanalyysin ja hintavertailun.

6 kommenttia:

  1. Meillä vielä odotellaan postipoikaa saapuvaksi juurikin noiden kuvastojen kanssa;)

    VastaaPoista
  2. Rehevät pelakuut ! Mä toin kellarista viikko sitten myös kuistille, ja tänään saksin niitä kohtuullisemman kokoisiksi. Toivottavasti eivät suuttuneet, hirvittää aina leikata. Kyllä nämä ilman tekevät sen että Kevättää ! :)

    VastaaPoista
  3. Pelargonisi ovat talvehtineet hyvin! Totta, auringossa hehkuvat narsissit ovat kyllä niin keväinen näky :)

    VastaaPoista
  4. Hei, tosi hauska idea laittaa norjanangervo ämpäriin! :) Mukavaa uutta viikkoa sinne!

    VastaaPoista
  5. Narsissit kuuluvat minunkin kevääseen aina!

    VastaaPoista
  6. Toivottavasti sait jo kuvaston Pioni!

    Pivi, kyllä ne varmasti elpyvät leikkelystä, itse en tosin jaksa... en vie pelaquita minnekään vaan ne talvehtivat kuistilla.

    Saraheinä, kiitos! Keväiset narsissit!

    Tiina, katsotaan onko Norjanangervo hengissä?

    Vilma, narsissit ihania...

    VastaaPoista