sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Haaveiluja...


Harmaa sadeviikonloppu takanapäin. Koko viikonloppu ollaan kiduttu noroviruksen kourissa. Mielessä pyörii sitä enemmän kasvilistoja. On taas se aika vuodesta kun en PYSTY vastustamaan kasveja. Tilauksia - pieniä siemeniä - lähtee kohta sinne ja tänne ja sitten hypistän taas kauppojen kukkanurkkaukset nenä mullassa. Tällä viikolla linnut alkoivat laulaa, mikä teki minut hyvin onnelliseksi. Mustarastas (joka asustelee miniatyyrilehdossani) pöyhii ahkerasti kuusamien alla, tiedä sitten mitä hän suunnittelee...sepelkyyhkyset ovat taas ilmaantuneet pihapiiriin. Elämä voittaa. Tähdikit ovat sulostuttaneet arkiaamujani kuistilla. 

En kauheammin piittaa näistä leikkotulppaaneista, mutta kun jouduin hankkimaan perjantaikukkaseni Lidlistä, niin tarjolla ei ollut juurikaan muuta kuin tulppaaneja. Oi miksi oi miksi koko alkuvuosi on silkkaa leikkotulppaania, en jaksa...minusta tulpsut ovat melko hyödyttömiä ja tuhlaavaisia maljakkokukkia, muutaman hassun päivän kestävät. Nämä kerrotut tuntuivat tosin kestävän hieman kauemmin ja ovathan ne kauniita kuitenkin.

Mies oli ostanut yllätykseksi setripuun, olen näitä monena jouluna ihastellut, nyt oli kuulemma poistohinnalla. Ahdoin sen liian pieneen ruukkuun kuistilla. Aika ihana puu. 

Ulkona on tosi jäistä, kaaduin puutarhassa pari kertaa kun hipsin siellä viime viikolla. Tietkin ovat kaikkialla jääbaanaa. Pergolassa pieni ilonpilkahdus: vuorikärhöraasu tehnyt pienen vihreän alun pylvään juurella.
Krookukset tulevat kukintavuoroon juuri. Tämä lajike Vanguard lukeutuu krookuslemppareihin, sen väri on aika uniikki hopeanlila. Näitä oli jäänyt aimo kasa Plantun hyllyille jouluksi ja sieltä poimin matkaani pussin eurolla. 

Minulla on sellainen tuntemus, että tästä vuodesta tulee taas kasviostojen vuosi. Olen mietiskellyt viime aikoina maailman muuttumista ja omaakin kulutuskäyttäytymistä. Muistan kun nuorena säästettiin ja sitten ostettiin joku haave, nykyisin toimitaan toisin, ensin ostetaan ja maksetaan kulutusluottoja. Sen voi jotenkin ymmärtää kun tajuaa maailman muuttuneen peruuttamattomasti. Tiedämme jokaisesta terroristi- ja pommi-iskusta kaiken ja kaihertava tunne muuttaa meihin niiden myötä. Hyvinvointi keskittyy pienemmällä porukalle täällä meilläkin. On yksinkertaisesti kaikella tapaa epävarmempaa kuin ennen. Millaista on elää kun ei tiedä onko turvaa, työtä, ruokaa pöydässä, räjähtääkö pommi, tuleeko syöpä vai oletko kenties kuollut?  Että elämä on tässä ja nyt ja me haluamme sen kaiken nyt, koska ehkä huomista ei olekaan. Hullu instant -maailma on tätä taustaa vasten minusta varsin ymmärrettävä.

No, eksyin aiheesta, mutta aion ostaa kasveja tänä kautena niin paljon kun kukkaro sallii. Listaa on jo tehtynä. Kesästä tahtoisin perennojen ja köynnösten kesän. Olen alkuvuosina ostanut paljon puita &pensaita (olosuhteidenkin pakosta, mutta etupäässä koska rakastan niitä yli kaiken). Nyt muutaman viime vuoden olen viimein voinut keskittyä näihin pikkupiperryksiin ja olen kyllä nauttinut siitä kovasti. Viime kesästä jäi halju tunne, siirsin ja uudelleenorganisoin kukkapenkkejä, enkä ole tällä hetkellä varma siitä, onko tekemäni siirrot olleet hyviä. Puolittain siis odotan kauhuissani kevättä omassa puutarhassani ja toisaalta janoan viime kesän mielikuvissani olleita kasveja tietyille kasvupaikoille. Ole tässä nyt sitten kärsivällinen. 

Kasvihaaveet tiivistetysti (sillä uhalla, että toistan itseäni):

Kuten joka kesä, tahdon kylvää perennoja kasvihuoneeseen. Koska olen luonteeltani valitettavan laiska ja saamaton, on mukava oikaista ja saada nopeasti vantteroita taimia ulos istutettavaksi. Loppukesästä taimet voi jo hyvin siirtää kukkapenkkiin talvehtimaan. Haittapuoli on, että kukinta useimmiten siirtyy seuraavaan vuoteen (paitsi jollain ripeillä), mutta olen valmis odottamaan. Siemenet on vielä osittain hankkimatta. Ja kesän teemavärihän on aprikoosi. Tänä vuonna tahdon kaikkea perusjuttua. Lisäksi unelmoin kevätmessuille menemisestä.

Monivuotisista tahtoisin kylvää:
-neilikoita
-illakkoa (uusi yritys) valkoisena
-tähtiputkia kaikissa väreissä (olen hulluna tähän kasviin juuri nyt!!)
-valkoisia harjaneilikoita

Valmiina ostaa:
-tillipionin

Kesäkukista
-kurkkuyrtti 
-tuoksuherneet (lajikkeet Lord Nelson & Dorothy Eckford on jo hankittuna)
-kehäkukkia (eri sävyissä)
-auringonkukkia (sama juttu)

Hyötyviljelyssä kuten aina
-perunoita (sininen lajike olisi kiva)
-herneitä (perus)
-salaattia (roomansalaattia, kuten aina)
-kasvishuoneeseen muutama tomaatti (valmiina taimina)
-ruukussa kasvatettavan vadelman tahtoisin

Puista ja pensaista haavelistalle päätyvät:
-uusi kirsikkapuu (valkokukkainen mieluiten)
-villiruusu
-kärhöjä (mieluiten helppoja)
-joku uusi, ihana pensas

Äidiltä kinuan alkuja Tuoksuvatukkaa naapurin rajalle. Tänä vuonna oman puutarhan merkitys korostuu, en uskalla haaveilla mistään kesämatkastakaan kun lomarahoista viedään 30 % (kiitos Kiky-sopimus ja Sipilä) ja työaikakin pitenee. Vuoden alusta huomasin: sähkö-, vesi-, jäte- ja tarhalaskut nousivat, mutta palkka aleni erinäisten siitä perittävien maksujen vuoksi. Viekää vaikka kaikki, mutta kasveista en luovu. Kuvastoja odottelen jo kuolattavaksi. 

41 kommenttia:

  1. Olen siirtynyt perennojen kesäkasvatukseen oikeastaan kokonaan, koska ikkunalautatila ei vain kaikille riitä. Vaikka sitä kukintaa joutuukin odottamaan, saa vankkoja ja hyviä taimia. Kesällä sitä multa- ja purkkishowta jaksaa ulkona ihan toisella tavoin, kun sisätiloissa.

    Millaista villiruusua olet ajatellut? Minulla on metsäruusua ja sitä riittää kyllä jaettavaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Between! Kyllä, kesäkasvatus on tehokasta ja helppoa! Minä kylvän ulos kasvihuoneeseen tai ihan taivasalle, kumpikin onnistuu.
      Voi että, metsäruususta juuri haaveksin, liikenisikö sinulta oikeasti? Ja mitä voisin sitten antaa vastalahjaksi?

      Poista
  2. Olemme siirtyneet uudenlaiseen maailmanaikaan jollaista tuskin kukaan olisi toivonut. Itse olen ollut ilman uutisia oikeastaan koko alkuvuoden, olin jo viime syksynä niin ahdistunut niistä että päätin olla avaamatta ainakaan iltapäivälehtien sivuja. Todellakin, instant-maailma on ymmärrettävää, ihminen haluaa tarttua hetkeen ja sen kauneuteen. Ihana ajatus tulevasta puutarhakaudesta, otetaan siitä irti kaikki ihanuus! Miehesi on osannut yllättää sinut niin kauniisti, tuo seetri on uskomattoman ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria! Synkeää on, varsinkaan ip-lehtiä ei voi lukea, vuorotellen paljasta pintaa ja karmeita uutisia...hyvä kun pysyttelet erossa! Puutarhakausi on onneksi ovella, todellakin nautimme siitä :) Tästä setristä ei löydy mitään tietoa oikein, olen peloissani miten saan sen elämään, hoito-ohjeitakaan en löytänyt. Mutta kaunis on hän!

      Poista
  3. Hyvät suunnitelmat sinulla on ensi kesää varten. Valkoinen harjaneilikka rupesi kiinnostamaan, minulla on vain punaisia. Toivotaan, että saamme kauniin ja lämpimän kesän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli! Tilasin ihan erikseen valkoisen harjaneilikan siemeniä (seedaholic-siemenkaupasta). Toivomme todellakin lämmintä kesää!

      Poista
  4. Ihanat suunnitelmat siellä <3 Kasveistamme pidetään kiinni kynsin ja hampain, korkeintaan jaetaan toisillemme jakopaloja, mutta Sipilälle ei anneta palaakaan ;D Itsekin olen suunnitellut nyt viimenkin yrittää nauttia omasta puutarhasta täysin rinnoin. Istua vain lammikon rannan penkillä ja karsella ympärilleni, tarkkailla luontoa. Naitin eilen suunnattomasti lintubongauksesta kun sain istua tunnin ihan rauhassa pihalla ja vain tarkkailla lintuja. Aamulla katselin lintulaudan suuntaan ja näin lumikon <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai kamalaa mitä kirjoitusvirheitä :D Mutta varmaankin tajuat mitä oikeasti yritin kirjoittaa :)

      Poista
    2. Kiitos Minna! Kirjoitusvirheet eivät haittaa yhtään!! Kasveista pidämme todellakin kiinni ja jaamme, Sipilä jää ilman :) Puutarhanautiskelu onkin parasta, aina ei tarvitse tehdä, voi myös vaan nauttia. Lumikot ovat hyvin suloisia!

      Poista
  5. Upean sininen tuo kevätkurjenmiekka. Täälläkin kovaa kevättä odotellaan ja suunnitellaan uutta puutarhakautta. Onneksi valo on jo lisääntynyt kivasti:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Puutarhamyyrä! Harmony on tämän lajike, unohdinkin sen mainita. Ihana tuo valon lisääntyminen, nyt sen alkaa todellakin huomata!!

      Poista
  6. Hyviä suunnitelma ja kohta niitä pääseekin jo toteuttamaan :) Mikä ihana mies sinulla, kun on osannut bongata tarjouksesta puun!
    Minä olen ihan heikkona tulppaaneihin, vaikka tottahan se on, että leikkokukkina ne kestävät vain muutaman päivän. Tosin viimeiset tulppaanit ovat yllättäneet minut, sillä ostin ne torstaina ja unohdin ne yöksi tuolille. Tajusin asian vasta aamulla, jolloin laitoin kukat veteen ja siinähän ne vieläkin ovat pirteinä, ihan kuin mitään ei olisi tapahtunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piparminttu! Miten en malttaisi enää odottaa :) Mies on hieman itsekin innostunut kasveista kun olemme niin rampanneet taimistoilla vuosien varrella.

      Ei ole paha heikkous tuo tulppaanit, ole vain rauhassa! Olipas sinulla kestävät tulppaanit! Kuivanahan ne Hollannista/Suomesta tulevat kai muutenkin?

      Poista
  7. Leikkotulppaanit houkuttelevat halpuudellaan ja sillä, että ovat marketissa kuin karkkihyllyt käden ulottuvilla. Nälissään ihminen kerää kärryyn turhaakin, usein sinne tiensä löytää myös tulppukimppu. Oletpa kivasti niputtanut ja suunnitellut tulevan kesän haaveet.Paljon ihanaa tulossa, jos nuo saisit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirkku! Tuo on niin totta, hauskasti kerroit! Värikkäitä karkkitulppaaneja on kaikkialla. Suunnittelu on niin mukavaa, mutta sitten ei taas tiedä miten käytännössä onnistuu.

      Poista
  8. Töissä voin hetken miettiä, miten omassa kukkarossa tuntuvat asiat parantavat Suomen kilpailukykyä. Ainakaan samalla tavalla ei riitä kulutettavaa.

    Minulla on jemmassa lahjakortti ja tietty summa puutarharahaa. On nyt ihanaa leikitellä ajatuksilla hankinnoista. Myös perennan siemeniä on kesäkylvöjä varten jemmassa. Minun puutarharahani ja lahjakorttini eivät kuitenkaan mahdollista puutarhassakaan suuria juttuja, mutta ne pienetkin ovat ihania miettiä.

    Olen miettinyt ostamista ja ostoksia muutenkin. Olen tullut siihen tulokseen, että uusien kasvien ostaminen ei kuormita luontoa kuten esim. vaatteiden ostaminen. Jatkossakin siis mielummin kasveja kuin kaapin täytettä sisätiloissa. (Kaapit ovat päässeet taas tursuamisvaiheeseen, argh.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaalean vihreää! Kyllä vain, oikea huijaus on, jolla ei ole mitään vaikutusta kansantalouteen. Paitsi ehkä kielteistä.
      Ihana tuo lahjakortti! Joko olet keksinyt mitä hankit? Minäkään en koe, että kasvien ostaminen olisi epäekologista. Minulla tuo sama kaappitursuongelma, pitäisi siivota.

      Poista
  9. Sulla taas niin ihania sipulikukkia. Ja hankintalistaaki jo nuan palio miätittynä. Täytyy toreta, että sullon muute fiksu miäs!
    Mäki haluan jotaki uutta tiätysti enski kesänä, mutta katton ensi kuinka uuret hankinnat talavehtii. Toivottavasti hyvi, ettei tartte koko ostorumpaa taas käyrä läpi. Kesäkuukausina en osta muutaku kasvia ja tiätysti ruakaa. Muut hankinnat yritän hoitaa talavella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Navettapiika! Olen tuota miestä yrittänyt kouluttaa hieman...
      Minuakin vähän pelottaa kasvien talvehtiminen, tämä talvi on meillä ollut aika samanlainen kuin viime. Pidän peukkuja kasveillesi! Talvella täytyisi tosiaan kaikki muut hankinnat tehdä jos meinaa jotain hankkia. Kesällä kaikki rahat menee kasveihin :)

      Poista
  10. Voi miten ihania suunnitelmia! Toivottavasti saisit nuo kaikki. Minäkin tahtoisin saada ensi kesänä tähtiputkia ja tillipionin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiiu! Meillä onkin sitten yhteiset haaveet, ihana kuulla! Mistä aiot ostaa tillipionin? Yritin jo viime kesänä, mutten saanut sitä käsiini mistään :(

      Poista
  11. Vakavia mietteitä maailman menosta, joihin voin yhtyä. Ahdistun synkistä uutisista, joten lueskelen aamun lehdestä vain positiiviset uutiset 😊 ihana yllätys mieheltäsi piristämään päivääsi. Kaikki ylimääräiset rahat menevät kukkiin, mitä sitten, voisi mennä huonompaankin kohteeseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mari! Ei ole tosiaan hyväksi tietää kaikkia karmeita uutisia. Hyvä idea tuo positiivisten uutisten seuraaminen! Ehkä ei tosiaan hulluin ostoskohde ole kukat, siinä mielessä hyvä asia :)

      Poista
  12. Eihän meistä kukaan tiedä mitä on edessä ja tuleman pitää. Mutta nautitaan kevään ja kesän odotuksesta. Taimia vaan kasvamaan ja sitten hössätään niiden kanssa. Monenlaisia toiveita ja suunnitelmia sinulla onkin, niin kuin meillä kaikilla on omamme. Toivotaan että jokaisella onnistuu edes osan toiveiden kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maatuska! Ehkäpä se yrittäminen on hauskinta, ei ole edes niin tärkeää, että onnistuu...nautitaan keväästä :)

      Poista
  13. Tässä tekstissäsi oli todella syvällistä luettavaa. Yhdyn mielipiteisiisi tästä ajasta ja sen ilmiöistä. Luulen, että mitä rauhattomampi ja epävarmempi maailma on, sitä enemmän nautimme kotioloista ja yksinkertaisista asioista.
    Kivoja kasvihaaveita ja suunnitelmia.
    Toivon niiden kaikkien toteutumista ja vielä hieman jotain kivaa niiden päällekin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riina! Varmasti parasta onkin vain keskittyä omiin juttuihin ja unohtaa maailman melskeeet.
      Kiitos paljon sinulle, ihanasti sanottu!

      Poista
  14. Maailman viime aikaiset tapahtumat ovat alkaneet minuakin ahdistaa:hullu maailma. Sen vuoksi kannattaakin keskittyä nyt mukavimpiin asioihin:kasveihin ja ihaniin lintuihin, jotka ovat alkaneet laulaa jo kevätlaulujaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vilma! Vaikea tässä tosiaan on olla ahdistumatta. Eikös ole ihana tuo lintujen laulu, nyt se alkoi :)

      Poista
  15. Osuva luettelo kasvihankintoihin! Minä en ole vielä listannut mitään, mutta monenlaisia suunnitelmia muhii mielessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirkko! Ihanat nuo suunnitelmat, kerrohan meillekin jooko?

      Poista
  16. Mullakin haaveissa joitakin pioneita, kirsikkapuukin olis ihana, varsinkin vaaleanpunainen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pioni! Voi kun voitaisiin tehdä se kimppatilaus! Vaaleanpunainen kirsikkapuu olisi kyllä ihana, aiotko ostaa?

      Poista
  17. "Viekää vaikka kaikki, mutta kasveista en luovu." Tämä lause tiivistää ihanan kirjoituksesi enkä voi olla hymyilemättä. Kasvien ostaminen on varmaan ekologisempaa kuin moni muu asia ja sehän on filosofinen kannanotto, että istutamme puita vaikka emme tiedä tulemmeko näkemään niiden kasvamista.
    Ihanaa kevään odotusta ja mustarastaan laulua sinulle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara! Niin ei kai tässä muuta voi kuin tehdä sitä mitä rakastaa. Onneksi tämä harrastus on suht ekologinen kuitenkin...Ihanaa kevään odotusta sinullekin !

      Poista
  18. Toden totta, nyt kannattaa elää hetkessä ja tehdä niitä asioita, joita rakastaa. No, meille monelle se on juurikin puutarha.
    Sinä kasvattelet sipulikukkia tähän vuoden aikaan. Se on varmasti tosi piristävää. Miksi niitä pitäisi jaksaa odottaa huhtikuuhun asti.
    Tuo setripuu on sitten herkku. Mistä hän sen osti? Ei kait niitä ole enää saatavilla? Olen aikoinaan ostanut pari setriä Virosta. Mutta olin hölmö ja istutin ne kalliolle. Ne kuivuivat. Harmituksen harmitus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irene! Puutarha on onneksi monelle rakas. Minä tahdon aina tammikuussa sipulikukkia, minikevään, kevättä odotellessa. Setripuu on Plantagenista (Suomenoja), mies sanoi, että siellä oli useampia. Käsittääkseni setrit eivät menesty Suomessa ulkona ollenkaan? Harmi kun puusi kuolivat. Yritän kasvattaa tätä puuta ihan sisätiloissa.

      Poista
    2. Hei, kiitti tiedosta. Ajan huomenna tapaamaan äitiäni siihen lähelle (Olariin). On ihan pakko nyt kurvata Suomenojan Plantsun kautta. Niiiiiiin pitkään aikaan en ole päässyt tutkimaan noita kaikkia ihania aarteita. Ja jos siellä nyt niitä setrejä vielä olisi....

      Poista
    3. Voi toivottavasti sait omasi :) Hyvä jos muutenkin oli asiaa sinnepäin!

      Poista
  19. Olipas niin terävää ajankuvaa ja viisautta tekstissäsi, että ei voi kuin olla samaa mieltä. Jotenkin se lohduttaa, selittää omaa käyttäytymistä. Huoh. Mutta onneksi meillä on puutarha, jonne suunnittelemasi jutut kuulostaa hyviltä. Tulis jo kesä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirkko ja anteeksi kun en ole huomannut kommenttiasi! Tämä aika tuntuu aika synkältä..onneksi tosiaan meillä on puutarha :)

      Poista