lauantai 5. elokuuta 2017

Pihahopeat


Kuten tiedätte, olen ollut useamman vuoden innostunut hopeasta. Siitä ilosta esittelen minusta parhaimmat hopeiset kasvit. Paraatipenkin lempparikohdan yleisilme on hopeinen.
Helminukkajäkkärä on helppo, hopeinen lehvästö ja valkoiset kukat. Leviää, mutta helppo nyppäistä pois ja uudelleenistuttaa toivomaansa paikkaan. Kasvupaikka kuiva ja aurinkoinen (minulla kasvaa puolivarjossa), ei vaadi mitään hoitoa. Kaunis.
Sen matalampi versio on Villanukkajäkkärä, joka ainakin minulla kukkii vähän myöhemmin, vasta näin elokuussa. Paahteesta sekin pitää ja kukkii valkoisin kukin. 


Hopeakartiovalkokuusi. Hopeinen kartiovalkokuusi, kaunis ja aina sinihopeinen. Minulla kasvaa keskellä kukkapenkkiä, en varjosta kevätauringolta, hyvin on pärjännyt silti. Pikkuinen satumetsän kuusi. 
Toinen hopeinen kuusi on Sinikuusi Baby blue. Tämä on noin kolmivuotias ja kasvanut paljon, on säilynyt täysin hopeisena ja on kaunis. Paikka on tosi kuiva, puiden alla. 


Hopeiset lehdet on myös monilla neilikoilla, tässä vasemmalla Palleroneilikka ja oikealla neilikka, jonka olen saanut äidiltä (ei nimeä). Näissä hopeanhohtoisissa neilikoissa ihan parasta on myös niiden talvivihreys. Maistuvat hurjan hyvin myös jänöjusseille, mutta toipuvat hyvin talviruokailuista. 
Suorastaan hämmentävän hopeinen on Kissankäpälä, joka peittää kuivia hiekkamaita. Leviää hitaasti kauniiksi hopeisiksi matoiksi ja kukkii kissankäpälöillä, mikä on järkyttävän söpöä. Minulla on vaaleanpuna-, puna-, ja valkokukkaista versiota, isompikukkainen Kollinkäpälä (valkoinen) on oikeasti kuin kissantassu!
Lempihopeani on Nukkapähkämö, sen pehmeät aasinkorvat ovat kuin samettia..tämä on yleensä kasvi, josta kaikki kysyvät mikä tuo on? Se on niin eksoottisen kaunis ja kuitenkin helppo. On olemassa kukattomia versioita, jotka toimivat vain maanpeitehopeana, mutta itse pidän enemmän tästä kukkivasta versiosta, joka on häkellyttävän kaunis ja lisäksi pörriäisten suosiossa. Upea on myös talventörröttöjänä. 
Mikä tahansa kasvi näyttää kauniilta sen seurassa, kuten tässä esimerkiksi purppurakeijunkukat, peruukkipensas ja pihaharso rosea

Keijunkukka Silver Scrolls on tosi ihana...on säilynyt hopeisena aina, mutta lehdet kuultavat alta viininpunaisina, siksi sopii erityisen hyvin purppurakasvien seuraan. Nyt tosin hiukka vihertääkin, kun on ollut aika heavyt sateet.

Hopeiset kasvit ovat parhaimmillaan kuumassa auringossa. Puutarhani on yleensä ottaen aurinkoinen ja kuiva, joten kuivuutta kestävät hopeakasvit sopivat tänne erityisen hyvin. Tosin nyt on kolme kesää satanut rivakasti, tulee testattua näiden hopeisten sateensieto samalla. Raportoin miten sitten käy ensi kesänä. Jossain vaiheessa olin kovinkin innostunut hopealusikoista ja muista keittiökapistuksista. Mutta ehkä hopeat sopivat sittenkin paremmin pihalle...
Sitten on vielä osasto koelabra eli yritän jatkaa paraatipenkkiä leikkimökin suuntaan hopeanhohtoisena. Tämän näkymään se tyssää nyt. Reunuksena on Verikurjenpolvea ja leikkimökkiin penkki päättyy päivänliljoihin ja iriksiin. Penkin keskiosa on silkkaa kuunliljaa...
Saaripalstalta sain Harmaaminttua, jonka istutin tänne loppuosaan, sen pitäisi levitä ja toivottavasti sen vielä tekeekin. Oikea minttu ja vaatii kai hieman kosteampaa maata, katsotaan miten sen käy. Lilat kukat, kaunis tämäkin, todella. 
Hopeisista hopeisin on Hopeamaruna, ollut jo monen monta vuotta, muttei leviä kuten toivoisin ja kasvutapakin on aika ohut. Mutta ehdottomasti kaunis on.
Eli testikasveihin. Ensimmäisenä Silkkimaruna eli Artemisia Pontica. Menettää kuulemma hopeanhohtoaan varjossa ja märässä. Eli tutkaillaan. Jaan tämän ensi kesänä jos on vielä kunnossa. Marunakasvit ovat allergisoivia, mikä on niiden puoli puoli. Varsinkin pajuallergikoille, joihin itse kuulun. Jostain kyllä luin etteivät tälläiset pitkälle jalostetut kasvit aiheuttaisi niin paljoa allergiaa kuitenkaan. No, toisaalta aivan sama jos muutaman kuukauden vuodesta niiskuttaa.

Testikasvi 2. Hopeatädyke. Hopeinen lehdistö ja siniset kukat, kukkii näin heinä-elokuussa. Kokeilen nyt miten selviää talvesta. 
Ja sitten tämä jo aiemmin esitelty Purppura-alpi, jolla on upea hopealehdistö ja purppurakukat, täydellinen kasvi siis. Talvenkesto jää nähtäväksi, myyjä oli ostanut saman ja mietti samaa, että miten hyvin talvehtii...
Kesäkukkien hopea-aatelia edustaa Hopeaputous, joka näyttää kauniilta riippuessaan mistä tahansa astiasta, vaikka amppelista
Hopeasyysvuokkojen nuput ovat suloisen hopeaisia ja antavat lupauksen syyskukinnasta. 
Tuhannet kiitokset vielä haasteesta vaaleanvihreää-blogiin! Ja vielä Vaarintorppa-blogiin myös iso kiitos!

29 kommenttia:

  1. Ihana hopeapuutarha sinulla! Löysin blogiisi ekaa kertaa ja ihastuin muutenkin. Kiitos!

    VastaaPoista
  2. Ihanat pihahopeakalleudet. Voisihan niitä keittiönhopeitakin ripotella ulos, jos raaskisi. Nukkapähkämö on tosiaan makea. Ja tuo purppura-alpi, hmm, mun siemenkylvöksen pikkutaimilla ei ole lainkaan noin hopeaiset lehdet.. Mutta ehkä ne onkin vasta niitä alimpia lehtiä. Eivät takuulla kuki vielä tänä vuonna, joten varren yläosa jää nähtäväksi, jos siis tosiaan talvehtivat ylipäätään. Aina täytyy kokeilla ja sun blogi on mainio paikka lukea noiden uusien ja talvenarkojen kasvien kokeiluista! Siihen taisin ihan alussa pahiten jäädä koukkuun täällä :-D Ja sen jälkeen kaikkeen muuhunkin!
    Tosi nätti väritys tuossa paraatissasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila! Jos olisi keittiöhopeita niin heti laittaisin :) Onko purppura-alpisi beaujolais-lajiketta kuten tämä on? Olisiko niissä eroa? Tai sitten kehitystä tapahtuu. No kiitos, en nyt kyllä kovin ahkera kokeilija kylläkään ole, mutta olen kiitollinen, että jaksat täällä käydä! Kiitos paljon!

      Poista
  3. Otsikon perusteella odottelin jotain lusikoiden kuvia, mutta muistinkin sinun aiemminkin postanneen näistä hopeakasveista. Kiva yksityiskohta pihassa! Minun silmiini osui heti kivan näköinen kukkatuki vai mikä lienee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vilma! Hihii, tosiaan toistan itseäni ankarasti. Kukkatuki taitaa olla Bauhausista vuosien takaa. Minä ihailen niitä sinun rautaisia pihakalustoja puolestani!

      Poista
  4. Ole hyvä, siis haasteesta. Ihanat hopeat sinulla. Aikaisemmassakin postauksessa oli vaikka mitä kasveja, joita en itse ole kasvattanut. Puutarhaan tosiaan sopii hopeinen. Olet kyllä löytänyt aika suuren määrän erilaisia hopeaisia kasveja. Marunoita voisi lisätä enemmänkin puutarhaan, mutta en aiemmin tiennyt tuosta allergiamahdollisuudesta.

    Kasvitkin ovat aarteita, kasvihopeita ei tarvitse kiillotella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon vaalean vihreää! Ja kiitos vielä haasteesta! En tiedä meneekö tämä hopeaisuus jo vähän ylitse, kai siihenkin voi kyllästyä. Marunoita olisi kiinnostava keräillä ja kokeilla. Niistä löytyy aika vähän tietoa. Kasvit ovat todellakin aarteita!

      Poista
  5. Onpas postauksellasi mukava otsikko. Mukavaa otsikkoa seuraa upeita kuvia hopeisista kasveista. Tuo kissankäpälä on kaunis, ja kollinkäpälästä en ole ennen kuullutkaan. Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Anneli! Kollinkäpälä on vain isompi versio kissankäpälästä. Kiitos paljon sinulle ja mukavaa viikonloppua!

      Poista
  6. Ooh mitä säihkettä <3 Tuo purppura-alpi vaikuttaa erityisen kiinnostavalle, toivottavasti se selviää talvesta!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna! Raportoin sitten miten käy :)

      Poista
    2. Mitenkäs purppura-alpin kävi? Eksyin tähän postaukseesi kun etsin infoa silkkimarunasta. Ei siis ainakaan kosteaan varjoon👍

      Poista
  7. Kaunista! Tuo pikkuinen kuusi sopii hyvin kukkapenkkiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Hannele! Minustakin kuuset sopivat kivasti kukkapenkkeihin :)

      Poista
  8. Perhehopeat pihalla - sinne ne sopivat mainiosti.
    Olen haaveillut hopeisista kasveista jo vuosia. Mutta vasta pikkuhiljaa olen päässyt tuumasta toimeen. Sinä olet tarttunut hommaan kiitettävästi. Sinun pihalta löytyy niin monta ihanaista hopeista kasvia.
    Hopean ja punaisen liitto on minusta ihanista ihanaisin. Peruukkipensas ja purppurakeijunkukat sopivat niin hyvin hopeisten kaveriksi. Ja mikä uusi täydellinen suloisuus onkaan tuo purppura-alpi. Jos olet sen aiemmin esitellyt, niin minulta on se mennyt ohi (matkoilla varmaan). Tuota täytyy jostakin löytää tai vähintäänkin siemeniä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irene! Tiedän, että sinäkin pidät hopeasta, se on niin ihanaa :) Sinulla myös paljon hopeaisia! Olen samaa mieltä hopeasta ja punaisesta yhdessä. En ole esitellyt alpia, ostin sen vasta :) Muhevaiselta löytyi, Kontulasta. Jos liikut sielläpäin!

      Poista
  9. Tämäpä oli hyvä postaus, yllättävän paljon löytyy hopean hohtoisia kasveja. Nukkapähkämö on myös minunkin suosikki. Luulin jo menettäneeni sen, mutta perennapenkin remontin jälkeen pieniä taimia nousee sieltä täältä. Taidan laittaa sitä keijunkukan viereen, kuten sinäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mari! Kiva jos innostuit! Nukkapähkämö on ihana, onneksi selviytyi sinulla! Ja uusiakin taimia, wau. Sopii kyllä hyvin keijunkukan kanssa :)

      Poista
  10. Purppura-alpi on uusi tuttavuus, mutta mikä kaunotar! Hopeamaruna kasvaa meilläkin melko niukkana. Nukkapähkämöstä en tykännyt ensin, mutta ostin sen, koska mies piti sitä hauskana. Nyt fanitan kasvia itsekin :) Meillä harmaakäenkukka on tänä vuonna melkoinen hopeinen ilmestys, kasvaa isoina puskina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piparminttu! On kyllä minustakin tosi nätti. Hopeamaruna taitaa olla aika vaativa sitten? Harmistus. Ihanan asiantunteva mies sinulla :) Kyllä, harmaakäenkukka on myös tosi kaunis ja hopeinen!

      Poista
  11. Hyvä postaus koska tästä saa hyviä vinkkejä hopeaa havitteleville. Purppura alpi on upea ja alpit on yleensä kestäneet hyvin talvet. Mutta ensivuonna olemme viisaampia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle Nila! Toivotaan, että purppura-alpikin kestäisi hyvin. Kerron sitten miten käy!

      Poista
  12. Ihania pihahopeita sinulla! Hopeanväriset kasvit tuovat kyllä kivaa kontrastia istutusalueisiin. Pitäisi itsekin hankkia niitä lisää. Minulla taitaa tällä hetkellä olla vain hopeatoppoa ja hopeahärkkiä. Marunoita olen moneen kertaan katsellut kaupassa ja miettinyt, että ne olisivat hienoja, mutta sopivaa kohtaa ei ole ollut tuolloin puutarhassa niille. Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiiu! Kyllä, juuri kontrastia ja toisaalta sulautuvat kauniisti. Pikkuhiljaa kokeillen eteenpäin. Toppo ja härkki ovat nekin kauniita! Iloista viikonloppua sinulle!

      Poista
  13. Nuo hopeiset havut on kyllä tosi ihania, ja hopeaputous!

    VastaaPoista
  14. Hopean harmaa antaa kyllä mukavia kontrasteja värikkäisiin kasveihin! Hopeiset havut ovat minun mieleeni ja hopeaputousta pitää olla ainakin jossakin kesäkukka-asetelmassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirkku! Kuulostaa hyvältä nuo sinun valintasi!

      Poista