sunnuntai 27. elokuuta 2017

Puutarhan syksy

Syksy saapui meille. Tänne se tulee aina aikaisin. Mikä on sinänsä hyvä, koska syksy on tunnelmallista aikaa. Haikeaa kuitenkin. Kesän lämpö ei koskaan tänne löytänyt.

Syksyllä puutarha on vähän sotkuinen ja rähjäinen, mutta silti lähes kauneimmillaan.
Viikonlopun olen siivonnut kesää pois, verhot on pesty ja viikattu komeroon uutta kevättä odottamaan. On tuntemus siitä, että talvi tulee tänä vuonna aikaisin, ja siihen tahdon olla valmiudessa. Ensi viikonloppuna alkaa syyskuu, virittelen kaamosvalot ulos ja sisään & verkotan loput puut. Kaikki on siis aikalailla valmiina. Paitsi minä en...
Köynnösukonhattu ei ole varsinaisesti kaunis, mutta kylläkin dramaattinen riippuessaan Rusokuusaman oksilta
Puutarhaan on etsiytynyt syysvärejä, Katsura punertaa (alla Mustaselja)


Ruosteviini on lämpimän punainen pergolassa


Kirsikat punertuvat hiljalleen, Rusokirsikka & Pilvikirsikkakin jo hennosti
Hopeapenkistä nautin koko kesän enkä ainakaan vielä ole kyllästynyt
Olin niin onnellinen istuttaessani kevään-kesän perennakylvöt maahan jokin aika sitten...kuvassa on kukintaan valmistautuva Asclepias, silkkiyrtti, jonka ostin viime kesänä
Kylvin näitä lisää kasvihuoneeseen ja onnistuivat hirmu hyvin, valkokukkaisina..istuttelin niitä vähän sinne tänne. Kuvassa paakku asclepiaksia.  Ovat perhoskasveja, ja perhosia on elokuun alusta asti ollutkin runsaasti lentelemässä. Toivon mukaan löytävät nämä sitten ensi kesänä
Viereen istutin tänä kesänä kylvettyjä neilikoita "Cheddar pink", ne ehtivät jo kukkaan
Tuppaana ruukusta siirsin Kamomillasaunioita hiekkaan kasvihuoneen edustalle kissankellojen seuraan, kisulit kylvin viime kesänä ja ne viihtyvät tässä, maa on hiekkaa vain

On kultapiiskut, puutarhassa ja tienpientareilla...en osaisi olla ilman näitäkään
Ja nauhukset, lämpimän oranssit, niiden edessä taitaa olla jonkin sortin luppioita

Tiikerililjat ja summerwine-heisiangervo ja taustalla korkeampi Aamurusko -koristeomena, joka sekin vivahtaa jo syysasuunsa pronssiin
Aronian marjat muuttuivat punaisiksi hetkessä. Kuulin kamalaa maiskutusääntä pensaikon juurelta ja hetken epäilin naapurin lapsia, mutta pensaan juurelta löytyi isohko lintu, joka maiskutteli kovaäänisesti kuin jotkut vanhat ukot
Kuukauden myöhässä kukkaan ehti Munstead Wood -ruusu, joka on kauniin tummanpunainen ja tuoksuu todella hyvälle
Kesän ainut aleostos Eden rose (Pierre Ronsard toiselta nimeltään) kukkii kauniisti sekin, aprikoosin sävyissä. Tämä pitää muistaa vielä istuttaa...
On juhlava tunne kun itsekylvetyt punahatut puhkeavat kukkaan Loch Ness -mustavadelmaan tukeutuen. Ovat korkeita hujoppeja nimittäin.
Koko kesän olen maalannut jotain ja nauttinut siitä niin paljon. Kasvihuone on ollut jatkuvien sateiden ajan studiona. Retrotuoleista tuli punaisen sijaan välillä harmaat, kun kellarin uumenista löytyi maalinjämiä
Syyskesällä puutarhasta löytyy villejä yllätyksiä, kauniita sellaisia. Alba Luxurians-klematiksen valkovihreä kukka kurkisteli naapuria. Pensas on valkoinen kaarisyreeni ja keltalehtinen tuija on Thuja Plicata, jättituija.


Ruusunmarjat ovat olleet unelmana monta vuotta..nyt niitä viimein on
Suuren penkin keskivaihe on kyllä saanut ryhtiä reunuskasvista, tumman purppuraisesta rentoakankaalista
tumman värin on tarkoitus sopia tämän näkymän kanssa: tummalehtinen japaninvaahtera, tummalehtinen Royalty-koristeomena ja tumma syyskimikki. Kalpeankelmeä pensas on jo lakastumaan päin oleva likusterisyreeni. Korkea hujoppi on jonkin sortin Punalatva, joka kukkii aina hirmu myöhään...sillä ja syyskimikillä on perinteinen kisa kumpi ehtii ekaksi vai ehtiikö kumpikaan 
Kirsikkasorvarinpensas on sekin lakastumaan päin, mutta sen suloiset hedelmät keikkuvat oksilla vielä
Kummallista kun kevään ensimmäiset kukkivat syksyllä viimeisenä, esikotkin


Pallovaahtera punertaa myös hieman, tämäkin siirtyi tänään kauemmas kaariportista, sai uutta elintilaa

Tänä sesonkina olen ostanut hämmentävän vähän kasveja. Mieli olisi kyllä tehnyt. Sen sijaan olen keskittynyt siirtelemään olemassa olevia kasveja järkevämmille paikoille. Hortensiat vaihtoivat viimeksi paikkaa, sekä kultapallo. Kuoppaa kaivaessa kunto kohoaa mukavasti.
Alppikärhöt aloittavat toisen kukintansa näin syksyisin
Tuoksuherneet vielä kukkivat
Juhannusruusuissakin jo syysväriä. Yöt ovat kalmonkylmiä jo, aamuisin töihin lähtiessä laitan huivin ja sormikkaat, kiihdytän askelia pimeään aamuun
Ruusupömpeliin olen alkanut taivuttaa koristeomenapuuta (Tammisaari)
Siirsin pikkusyreeni paliblinin pömpelin eteen oikealle, hieman kätketympi salapaikka...

Kaikki on kasvanut tänä kesänä paljon. Olen katsellut ihmeissäni ja tarttunut leikkureihin aiempaa hanakammin. Puutarhassa ei ole enää vastaperustetun tuntua. Muutimme tänne 2008, ensi vuonna onkin kymmenvuotisjuhlakausi. Välillä tekisi mieli muuttaa täältä pois, mutta tänne olemme toistaiseksi juurtuneet.
Kulmauksessa kohti kiviportaita on väriharmoniaa. Iso puska on kaarisyreeni, pienet maanpeitejutut alla ovat Valkotäpläimikkää ja Hopeatäpläpeippiä, jotka ovat sateiden myötä saaneet ekstrahopeutta. Usein olen toivonut, että olisi edes yksi sateeton päivä...mutta taas on satanut koko viikonlopun
Alan hiljalleen päästä räikeän keltaisesta eroon. Haluan sen jäävän, mutta sen pitää häivyttyä utuiseen pastelliin, sellainen suunnitelma on (taustalla se keltainen, tarha-alpi). Tässä "lammenrannassa", suuren, maahan upotetun kiven ja lintukylvyn luona tavoittelen satumetsän tuntua. Ja koen, että alan hissukseen päästä perille. Sellainen Taru sormusten herrasta -istutus. Tulevina vuosina lisään tähän jotain valkoista. Tiesittekö muuten, että Tolkien otti kirjoihinsa maastokuvauksia ja nimistöä Espoon keskuksen alueelta...siellä virtaa esimerkiksi Glims- ja Gloms -nimiset joet, joista ensin mainittu virtaa luonnonmukaisena ja toistaiseksi kahlitsemattomana Jorvin sairaalan kupeessa.
Lammen toisella puolen hortensiat ja ruusut taistelevat elintilasta, Blush -rantakukka vasta nuppuasteella
Pidän tästä lajirunsaudesta ja sotkusta aika paljon...en oikein ymmärrä tätä itsekään

Hopeakartiovalkokuusi ja Mesiangervo Kahome ovat kauniit yhdessä - kummallakin on kylmää sävyä säteilevä olemus..niin ja yhtäkkiä iski tummansininen kausi, ostin Ikeasta tummansinisiä kynttilöitäkin
Puhtaanvalkoinen on kuitenkin Törmäkukkanen


On vielä kauniit hortensiat, Vanille fraiset, jotka eivät vielä edes punerra
Kesäkukkaosaston alesta löysin coreopsiksen eurolla, syysvärisen. Seuraavaksi sipulien kimppuun. 

22 kommenttia:

  1. Kaunis törmäkukka ja muutkin kasvit. Pikkuhiljaa puutarha varautuu talveen.

    VastaaPoista
  2. Ohhoh, onpa siellä jo syysvärejä kehittymässä! Lämpötila on tainnut käväistä aika alhaalla.
    Tunnelmallinen syksy ja ihana tuo suhtautumisesti siihen, et ahdistu kuten eräät ;-)
    Ooh, en tiennyt tuota Tolkienista, tärkeä tieto!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila! Nollassa on varmaan monesti jo käynyt. Hui.
      Ymmärrän hyvin ahdistuksen, koska itselläni on sama talven suhteen :( Tolkien rules, kiva kun nyt tiedät!

      Poista
  3. Vielä on kaunista kesää jäljellä ainakin kukinnan suhteen. Nautitaan siitä loppuun saakka.

    VastaaPoista
  4. Paljon sinulla jo löytyy syksyn sävyjä, mutta ei se syksy ihan vielä tule, eihän. Ei meilläkään Vanille Fraise vielä punerra, Vim's Red alkaa jo saada väriä. Yöt ovat olleet tosi koleita. Alimmillaan +3.
    Enpä tiennyt Tolkienin ottaneen nimet Espoosta. Ajattelin yhtäläisyyden olevan sattumaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Metsäruusu on purkitettu. Leikkasin sen ihan matalaksi, jotta juurtuisi paremmin. Kuljen Espoossa vähintään kerran viikossa, joten voin tiputtaa ruusun sinulle, jos yhä sitä haluat.

      Poista
    2. Kiitos Between, kaikesta! Laitoinkin jo viestiä sinulle, pitää käydä lukemassa mitä olet vastannut. Olen niin hidas...yöt ovat olleet hurjan kylmiä, hui. Tolkien oli kai Suomifani ja asuikin täällä, meidän onnemme :)

      Poista
  5. Ruskafärit on nii hianoja, vaikka ne kesän loppua ennustaaki. Viälä on aikaa nauttia syksyn kukkijoosta, joita sulla näyttää riittävän joka lähtöhö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Navettapiika! No ei ole paljon syyskukkijoita, mutta värit edustavat enemmän sitä syksyä minulle. Ihanaa aikaa elämme taasen..

      Poista
  6. Sinulla on vielä kaunista kukintaa puutarhassasi, vaikka syksyn merkkejä on jo näkyvissä. Jännä tuo köynnösukonhattu, minulle ihan uusi tuttavuus. - Blogissani on kahden puutarhakirjan arvonta, käyhän kurkkaamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli! Kiitos paljon käynnistäsi ja vinkistäsi arvonnan suhteen! Olen aina niin kamalan hidas reagoimaan näiden suhteen :(

      Poista
  7. Olet saanut hyvin kuvattua syksyä. Minulle jää aika haikea olo, olisin luovuttanut kesästä helpommin, jos olisi ollut kunnon helteitä edes muutamia päiviä. Nämä kylmät elokuun aamut ovat järkyttäneet liikaa.

    Kauniit ovat kasvisi. Unohdan jo kommenttiosastossa puolet ihanuuksistasi. Valkoinen törmäkukka on suloinen ja puusi kauniita. Minun tummaöehtisessä syyskimikissä kukintojen alut kehittyvät hitaasti, toistaiseksi kuitenkin aika varmuudella. Vielä on kuitenkin pitkä matka kukintaan ja tuoksuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaalean vihreää! Olen tismalleen samaa mieltä kanssasi! Omituinen kesä oli. Toivotaan, että kimikit ehtivät kukkia, ja kiitos paljon kiltistä kommentistasi!

      Poista
  8. En haluaisi vielä halloja ja pakkasia, muuten joutaa syksyn mmerkit tulla puutarhaan. Sinulla on paljon erilaista kasvia vielä kukassa ja kauniit värit jo nähtävissä. Blogiasi on mukava lukea, on kuin itseksesi pohdiskelisit rauhallisesti oman puutarhasi eloa ja omia mietteitäsi. Ei tee mieli keskeyttää, vaan haluaa kuulla ja nähdä lisää:) Mesiangervon löysin tänä kesänä omaan penkkiini, Vanilla Fraise -syyshortensia on vasta paljastanut ensimmäiset nupun alut, ei taida ehtiä kukkaan:( Tuota valkoista törmäkukkaa katselin Mustilassa, nyt harmittaa, etten ostanut, on se niin kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirkku! Toivotaan ettei heti pakkasia tulisi, hyrr. Kiitos kommentistasi paljon, toivottavasti ei tunnu liian tylsältä lukea toisen jorinoita, mieluusti saa keskeyttää kuitenkin. Uskon, että hortensiasi ehtii vielä! Tämä minun törmäkukka on ihan hong kongista, että sieltä ainakin löydät varmasti jatkossa :)

      Poista
  9. Ihana postaus pidin jokaisesta kuvasta. Yritin tässä kasvattaa köynnösukonhattua siemenestä en onnistunut. Sellaisen haluaisin saada puutarhaani. Glimssissä kävin sukututkimuksen takia. Mulla on siitä postauskin. Hyvää loppuviikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Nila! Toivottavasti köynnösukonhattu onnistuisi kuitenkin, jospa itäminen kestää. Mukava kuulla, että olet täältäpäin, pitää etsiä kirjoituksesi asiasta! Iloista viikonloppua!

      Poista
    2. Niin meillä on mökki Saukkolassa ja koti Lohjalla.

      Poista
  10. Taas päädyn siihen, että puutarhasi on todella satumainen ja erilaisia kasvilajikkeita on aina vaan lisää. Kaiken lisäksi se on ihanan kaunis! Hyvää mieltä syksyn odotteluun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Pirkko, kiitos kommentistasi, joka ilahdutti toden teolla! Ihana olet! Iloista syksyä sinulle!

      Poista