Kerrankin ehdin kasvattaa auringonkukat niin, etteivät ne päätyneet lintujen ruoaksi
Pergolassa on kaunis ja melko peittävä katto amurinviinistä, joka on alkanut hissukseen punertaa. Tämä köynnös on suuri rakkauteni, kun se syksyn tullen tekee rypäleitä & muuttuu pinkiksi syksyn edetessä
Katsurassakin on jo hentoa väritystä
Liljoista on saanut nauttia pitkään eri väreissä: nyt on hempeämpien vuoro, vaaleankeltaista ja valkoinen on Lilium Henryi Lady Alice, jonka keskusta on oikeasti oranssimpi kuin kuvassa. Kaunis!
Rakastan syksyn korkeita kukkivia perennoja. Villapaitoja. Syksykimppuja kauppareissuilta. Kuumaa kahvia ja kaakaota puutarhassa. Kanelin tuoksua. Rapisevia kultaisia lehtiä, joita voi kulkiessaan lennättää ilmaan. Tammenterhoja taskuissa. Vielä lämpimiä päiviä, jolloin aurinko kuumentaa poskea ja voi kulkea mekossa palelematta. Mutta on myös päiviä, jolloin tuulee ja sataa kuten syksyllä usein tekee.
Syksy on puutarhan toinen kevät, kun kaikki kukkii väreissä.
Aronian marjat maistuvat mustarastaille, jatkuva mussutuksen ääni kuuluu pihan toiselta puolen
Päärynöillä on jo punaposket
Olen alkanut pelätä vanhenemista. Olen siivonnut nurkista turhaa pois, yrittänyt muuttua minimalistiksi. Syksy on kuin pieni kuolema, mutta kaunis sellainen. Puutarha uinuu puoli vuotta ja puhkeaa uuteen kukoistukseen. Totuus on, ettei elämästä selviä kukaan hengissä. Syksyt seuraavat toisiaan vääjäämättä kuin kello. Vanhenemisessa on pelottavaa se kun voimat vähenevät, mutta maailma ei pysähdy vaan jatkaa pyörimistään.
Mutta ei vaivuta synkkyyteen, kuorma kukkasipuleita on matkalla pikkuiseen puutarhaan. Täydennän pikkusipulivalikoimaani, koska fasaani on tänä vuonna nautiskellut ennätysmäärän sipulejani. Verenpaineeni nousee vaarallisiin lukemiin aina kun näen kyseisen linnun.
Elokuu on tuoksuvien omenapiirakoiden kulta-aikaa. Puutarha on kuiva kuin aavikko, sipulien istuttaminen tulee olemaan kuntosalikäynti. Äärimmäinen kuivuus on koetellut puutarhaa ankarasti peräkkäisinä kesinä.
Haaveilen usein syyskukkapenkeistä. Erityisen ihania ovat mielestäni tuulessa huojuvat korkeat hujopit. Elokuussa kauneinta on kullankeltaiset kukat, syys-lokakuussa hurmaannun puolestaan kalpeanviileistä kukista. Hopeasyysvuokko, syyskrookukset ja myrkkyliljat ovat sellaisia kasveja. Niistä olen istuttanut vain lajikkeita, jotka kukkivat myöhään syksyllä.
Nyt kuitenkin niihin kultaisiin elokasveihin.
Ajattelin tehdä näistä uuden kukkapenkin, kunhan keksin minne nämä kasvit sijoitan: kerrottu on monivuotinen auringonkukka Helianthus Soleil d´Or, samoin toinen on monivuotinen preeria-auringonkukka Helianthus laetifolius ja oranssisempi kasvi oli kuvissa jo aiemmin, se on päivänsilmä Heliopsis hocus pocus
Elokuinen valo on niin lämmin ja pehmeä, on valtavan kaunista kun auringonsäteet sytyttävät kukat hehkuun
Lapsena näillä Kultapiiskuilla aina leikittiin ja vieläkin rakastan näitä todella paljon. Ihana myös maljakossa
Tiikerililjat kukkivat vielä korkeiden hujoppien lomassa
Kävin poimimassa auringonkukkia Haltialan pellolta Helsingistä, se on elokuun traditioita. Muutoin rakastan vaellella metsissä ja pellonpientareilla ihailemassa luontoa..läheisen pellon vehnä on jo kullankeltaista.
Punahatut kukkivat kauniisti. Tämä on muuten ollut valkoisten perhosten kesä!
Kesähumala on valtavan rehevä sisäänkäynnin luona
Olen suopayrttien ystävä ja tämä valkoinen kerrottu on todella suloinen! Lajike on Saponaria Betty Arnold
Valkoinen punaluppio on sievä tuulessa huojuessaan
Trooppisen rehevä Piippuköynnös
Ihanat yhdessä: pinkki pallohortensia, helminukkajäkkärä ja tummansininen ukonhattu
Ja se syyskukkasetti on vielä tässä: havuja, tädykettä, irlanninkellokanervaa, pari asteria ja hopealanka. Sormet syyhyävät päästä asettelemaan näitä..virittelin jo kaamosvalotkin piristämään elokuisia aamuja ja iltoja.
Voi miten ihan yhdistelmä on ukonhattu, helminukkajäkkärä ja hortensia, tuo pitää laittaa muistiin.
VastaaPoistaKiitos Katja!
PoistaTaas kaikkea ihanaa. Sinulla on kauniita yhdistelmiä. Valkoinen punaluppio olisi kyllä ihana kasvi meillekin. Ja tuo monivuotinen kerrottu auringonkukka on todella näyttävä. Minustakin elokuussa on tietty viehätyksensä.
VastaaPoistaKiitos vaalean vihreää! Kiitos paljon. Valkoinen punaluppio on kyllä söpö, suosittelen. Toivottavasti auringonkukat talvehtivat hyvin. Elokuu ei ole ollenkaan hassumpi!
PoistaNiin ihania liljoja sinulla! Ja ihania yhdistelmiä, kuten edelläkin ihastellaan.
VastaaPoistaOlet kyllä melkoinen syysfiilistelijä. Täällä taas taistellaan sitä vastaan, syksy ahdistaa niin peeeeeesti.
Ostin amurinviinin sinun vinkistäsi viime syksynä, ja apua - se on mennyt kirkkaanpunaiseksi, olin vähän unohtanut kastella. Toivottavasti ei ole heittänyt veiviään.
Kiitos Saila! Kiitos paljon.Voi harmi, että ahdistaa. Eikö syksy voisi olla ihan kaunis kuitenkin? Istuta lisää syksykasveja joita odottaa innolla? Kyllä se amurinviini varmasti selviää, minullakin ihan kuivassa enkä kastellut alussakaan. Tuleentuu varmaan vaan aikaisin kun juuristo vielä aika kehittymätön? Kaunis punainen, josta saat nyt nauttia :)
PoistaSinä löydät ilonaiheet, oli sitten kevät tai syksy! Mutta kyllä minäkin noiden kasvien joukossa iloitsisin, värejä myös rakastan ja tuoksuja... kaamosvalot odottavat virittelyään aivan näinä päivinä! joten nautitaan, Samettinen, näistä alkavista syksyn sävyistä!
VastaaPoistaKiitos Sirkku! Luonto on niin onnelliseksi tekevä asia ja kukat, eikö niin? Kaamosvalot kyllä pian tarvitaan. Ihana syksy!
PoistaIhana elokuinen puutarha!
VastaaPoistaRakastan elokuuta ja rakastan syksyä..:)
Kiitos Hannele! Ihana kuulla, että rakastat syksyä!!
PoistaElokuussa on ihan oma tunnelmansa ja värinsä, joista tykkään tosi paljon. Syyskukkijoita olisi ihana saada lisää omaankin puutarhaan. Katsura on niin upea syksyllä. Se on ollut haavelistallani, mutta en ole keksinyt sille vielä sopivaa paikkaa. Niin kauniita nuo valkoiset liljat<3 Aurinkoisia elokuun päiviä sinulle!
VastaaPoistaKiitos Anni! Niin on, aivan hurmaava väritys! Olen varma, että keksit vielä Katsuralle vielä paikan, mars kauppaan vaan! Aurinkoista elokuuta sinulle myös!
PoistaElokuu on kyllä ihanaa aikaa, kesän viimeinen kuukausi. Loistokärhöt kukkivat ja moni muukin näyttävä loppukesän komistus. Mikä on tuo pinkki, pörröinen ihanuus? Kerrannainen punahattu? Hurmaava <3 Ukonhatun, hortensian ja helminukkajäkkärän liitto on myös todella kaunis. Kultaisia elokuun päiviä!
VastaaPoistaKiitos Minna! Elokuu on kaunis..minusta enemmän syksy kuin kesä kylläkin. Se pinkki on kerrottu punahattu aivan kuten kirjoititkin. Lajike taitaa olla muistaakseni pink double delight. Kiitos paljon. Onnellista elokuuta sinulle!
Poista