perjantai 3. heinäkuuta 2020

Muutama erikoisuus

Esittelyssä pikkuisesta puutarhasta löytyviä muutamia erikoisuuksia. Muuta määritelmää erikoisuudelle ei ole kuin oma tulkintani. Erikoisuuksia minulle siis, erikoisia ja jännittäviä kasveja. 
 Ampelopsis glandulosa Elegans - Posliinihopeaviini 
Viime kesän uutuuslöytö, josta olin ehtinyt jo haaveilla. Onneksi selvisi ainakin ekan talven ylitse Katsuran ja Mustaselja Black Lacen kainalossa. Puissa kiipeilevä kirjavalehtinen köynnös, joka tekee liloja marjoja. Olen ihan tohkeissani tästä kasvista! 

Hamamelis Virginiana - Amerikantaikapähkinä
Nyt jo reilu parimetrinen kaunislehtinen pensas, joka leutoina talvina kukkii keltaisin ripsureunaisin kukinnoin. Ihana keltainen syysväritys. Olin hieman pettynyt, kun viime leutona talvena ei kukkinut...pari kertaa on ehtinyt kukkia, kun syksyllä on ollut lämmintä ja leutoa. I-II-vyöhyke.
Ginkgo Bilopa - Neidonhiuspuu. Yksi maailman vanhimmista puista, dinosaurusten ajalta. Havupuu. Nimensä saanut neidon hiusta muistuttavista kauniista lehdistään, jotka puu tipauttaa talveksi (olen ripustellut näitä kultamaalilla siveltynä joulukuuseen - ihania). Maidenhair tree englanniksi. Tälle ei kai anneta edes I-vyöhykettä. Toistaiseksi mennyt pikkuisessa puutarhassa viitisen vuotta suojaamattomana. Ruotsissa näkee näitä isoina ja onhan Helsingissäkin jo 40-vuotias yksilö.
Toinen Ginkgo löytyy myös - Mariken. Kääpiömuotoinen ja syötävän söpö. Kasvaa kasvihuoneen edustalla. Kokoa tällä on noin 30 cm ja jääkin pieneksi. 
Tälläisenä sen ostin, alkaa nyt hiljalleen pinkkiytyä..
Weigela florida My Monet - Komeakotakuusama
Ostin tämän viime kesänä, joten paljoa kokemusta ei vielä ole. Muutamia kotakuusamia olen saanut äidiltä aiemmin. Alakuvassa varhaisen kevään asussaan vielä, nyt on jo saanut pinkkejä sävyjä. myöhemmin syksyllä pinkkejä sävyjä. Kääpiökokoinen pensas. Ihastuin tähän heti taimistolla, mutta harkitsin ostoa pari vuotta. Taimistoilla tätä myydään Monet-nimellä, mutta oikeasti on nimeltään MY Monet. Ilmeisesti paleltuu joka talvi, mutta tekee uusia versoja. 
Scilla litardierei - Unkarinsinililja
Myöhään kesäkuussa kukkiva taivaansininen sipulikukka. Suren aina vähän, kun keväiset sipulikukkabileet ovat ohitse, joten tämä lohduttaa. On kaunis ja erikoinen. Sinililja, mutta tuollainen harva ja kartiomainen kukinto ja näin myöhään kukkii. 
Muutama ihana tänä keväänä kukkinut Magnolia - ekassa kuvassa Susan ja tokassa Tähtimagnolia Rosea. Upeat kukinnot eri väreissä. En suojaa - arkoja ovat. Leudon talven jäljiltä kukkivat hyvin. 
Actinia Kolomikta - Kiinanlaikkuköynnös
Ihana köynnös, jonka lehdet muuttuvat hiljalleen laikukkaisiksi, vaaleanpuna-valkoisiksi. Muistan kun jo ihan nuorena tyttönä ihmettelin tätä kävelyilläni ja päätin, että tuon hankin joskus. Tässä alkukevään vastapuhjenneet lehdet, pinkki on ilmaantunut vasta nyt kesällä. Kasvaa pergolassa. Aikaisin keväällä kukkii pienin omenankukin. 
Chaenomeles x superba Pink Lady - Japaninruusukvitteni
Suloinen ruusukvitteni, jolla on suuret pinkit kukat, jotka tuoksuvat. I-vyöhyke. 

Prunus cerasus 'Rhexii` - Schalininkirsikka
Helsingin kaupunginpuutarhurin Schalinin puutarhasta - oikeasti lajike on ikivanha kerrottu hapankirsikka Rhexii. Kaunis, kerrottu ja valkokukkainen. Useamman vuoden jo puutarhassa, juroo eikä kasva. Se tavallinen tarina kirsikoiden kanssa, yhtäkkiä hurahtavat isoiksi. Halusin tämän kirsikkalajikkeen siksi, että se kukkii niin myöhään kesäkuussa, viimeisenä kirsikoista. Ja onhan se kaunis. 
Syringa vulgaris Sensation - Jalosyreeni
Upea kaksivärinen syreeni. Hyvä tuoksu ja näyttävä kukinta, ensimmäinen kaksivärinen syreenilajike. Kasvaa kotiportin vieressä. Ihana. 
Cotinus coggygria 'Lilla' - Kääpiöperuukkipensas
Kääpiökokoinen burgundinvärinen pensas, joka kasvaa paraatipenkissäni tuomassa väriä. Korkeintaan metrin korkuinen. 

.
Pyracantha Coccinea - Tulimarja
Sain tämän lahjaksi viime syksynä, kun ihastuin niin kovasti tälläiseen Kumpulan kasvitieteellisessä. Ainavihanta köynnöstelevä piikikäs pensas, jolla oranssinpunaiset marjat syksyisin. Nyt juuri tulimarjalla on kauniit, valkoiset pikkukukat. Arka on, istutin lämpimän betonimuurin luokse ja toivon parasta. Kun olen hulluna syksyisiin väreihin, haluan leiskuvien syysvärien lisäksi myös värikkäitä marjoja. Sellaisia kasveja on aika vähän. 
Pulmonaria Majesté - Tarhaimikkä, Majesteetti! 
Hopeanhohtoinen imikkä Ranskasta (huomatkaa aksenttimerkki- lausutaan majestee pitkänä). Kukat pinkin ja sinisen sävyisiä, kuten muillakin imiköillä. Mutta kuka edes tarvitsee kukkia, kun lehdet ovat näin hopeisen kauniita...?
Abeliophyllum distichum - Vitipensas
Kutsutaan valkoiseksi onnenpensaaksi (White forsythia) Ollut monta vuotta jo puutarhassani ja kukkinut vain kaksi kertaa, mutta aina tulee keväthallat pilaamaan kukinnat. Nyt on rehevä leudon talven jäljiltä.
Vitis amurensis - amurinviini
Viiniköynnös, joka on varmaan jo kymmenvuotias, peittää pergolan kattoa, josta roikkuu syksyllä viinirypäleitä...Kauniit lehdet, ihana pinkki syysväri. Rakastan tätä ylikaiken! Alussa juroi vuosia kasvuaan ja keväisin lähti liian aikaisin kasvamaan - aina tuli pakkasia. Nyt on oppinut odottelemaan rauhassa ennen kuin puhkeaa lehteen.Suojaisassa ja lämpimässä pergolassa lähes kymmenmetrinen jo. 
Robinia pseudoacacia - valkovaleakaasia
Hernekasvi, kukkii valkoisilla tuoksuhernemäisillä kukinnoilla. Muutaman vuoden täällä, ei ole vielä kukkinut. Talvenarka, kasvaa suojaisessa ja lämpimässä paikassa, mutta tuntuu kärsivän kuivuudesta. Kauniit ja eksoottiset lehdet. Haaveilen näkeväni tämän kukkivana...

Hurjia sateita ja myrskyjä, minne kesä katosi? Huh mitä sademääriä ympäri Suomen, jossain paikoissa yli 80 mm vuorokaudessa. Meilläkin tuli rajusti vettä. Tiesittekö muuten, että Espoo pitää hallussaan Suomen vuorokausisade-ennätystä? Se on heinäkuulta 1944 ja määrä on huikea 198,4! Juttelin nimittäin tässä taannoin bussissa lähes 90-vuotiaan papan kanssa ja hän muisteli tuota tulvan aiheuttanutta öistä rankkasadetta. Tiet katosivat ja suuria alueita jäi kokonaan veden alle tuona hulluna heinäkuun yönä 21.7.1944. Pappa kertoi soutaneensa kouluun. On ihana jutella vanhojen ihmisten kanssa. Se on vähän kuin avaisi historiallisen aarrearkun, joka on täynnä tarinoita. 
Espoo pitää itse asiassa hallussaan myös suurinta vuosisademääräennätystä vuodelta 1981. Se on 1109 mm. Syy alueen reippaisiin sateisiin on ilmeisemmin Lohjanharju ja korkeuserot.

Tarkoittaako muuten erikoisuus samaa kuin talvenarka..? Alan epäillä sitä hieman näitä kasveja katsellessani. Erikoisuuksia on tullut jonkin verran kokeiltua ja on niitä vuosien varrella menehtynytkin. Esimerkiksi iki-ihana Juudaksenpuu kuoli neljäntenä vuotenaan.  Vaikea näistä on tietää kuolevatko talvenarkuuteen vai kuivuuteen (superkuiva ja kuuma hiekka/kalliotontti kesäisin). Vahvuuteni on huiskaista arkojen kasvien kuolemisen suru olankohautuksella. Osaa en edes muista enää. Istutan vaan tyhmänä uutta tarvittaessa...Ikuinen optimisti. Nyt kuitenkin työpäivä edessä, onneksi on perjantai!  

18 kommenttia:

  1. Voi mitä ihanuuksia, osa tuttuja ja osa joista en ole koskaan kuullutkaan. melkoinen sademäärä on tuo Suomen ennätys, meillä tuli yli 60mm vettä ja jo se tuntui paljolta, vieläkin on osa nurmikosta lits ja läts.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja! Kiitos kun kävit :) Voih, nyt taisi alkaa kunnon sadekausi. Toivottavasti nurmikko on jo kuivahtanut!

      Poista
  2. Talvenarka ja erikoisuus ovat varmasti usein vähän sama asia. Joskus toki erikoisuus tarkoittaa varmaan hidasta kasvua tai vaikeasti saatavaa tai kallista tai todella tarkkasti valittua kasvualustaa. Onneksi sinulla on näitä erikoisuuksia. Osa oli, taas kerran, minulle ihan uusia kasveja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaalean vihreää! No niin se taitaa olla! Kiitos kun kävit :)

      Poista
  3. Paljon kivoja ja mielenkiintoisia erikoisuuksia?
    Mukavaa heinäkuun jatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kruunuvuokko! Kiitos kun kävit :) Ihanaa heinäkuuta sinulle myös!

      Poista
  4. Ihana teksti. Ikuinen optimisti kannattaa varmasti olla ja pysyä. Ihana pappa myös ♥ Olipa jännä kuulla tuosta tulvasta.
    Kauniita nuo! Laikkuköynnöksessä on jotain niin viehättävää. Lapsuudenkodissani sitä kasvoi julkisivussa kauniisti. Onneksi sinun innoittamanasi hankittu amurinviini elää yhä, minulla se taas lähti kasvuun vasta pari viikkoa sitten. Se kuivui lehdettömäksi viime kesänä, raukka, ja pelkäsin jo, että se on menetetty. Onneksi ei, mutta täytyy tästä lähin muistaa kastella. Se on rutikuivalla pengermällä, siinä ei maassa ole vettä ollenkaan, eikä edes varjoa, koko päivä paahtaa suoraan siihen juuristolle.
    Kyllä nyt tuntuu siltä, että kesä loppui, kun tuli niin kylmä! Haluan kesän takaisin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila! Totta, elämä on optimistina helpompaa :) Se pappa oli ihana, tarinoi myös murhatarinoita...Voin hyvin kuvitella kuinka kaunis lapsuudenkotisi on ollut! Hyvä, että amuri elää ja hengittää. Pitäisikö siirtää parempaan paikkaan?? Hyrr, haluan myös kesän takaisin!!

      Poista
  5. Olipa kivaa lukea juttusi ja kyllä, harvinaisuuksia on minullekin suurin osa kasveistasi. Muutama tuttu löytyi joukosta.
    Kasvuisaa kesän jatkoa 🌸

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eija! Kiitos kun kävit :) Onnellista heinäkuuta!

      Poista
  6. Oli hienoja erikoisuuksia, osasta en ollut kuullutkaan. Kaikkinensa tämä oli kiva lukea ja tutustua kuviin.

    VastaaPoista
  7. Sinun postauksesi ovat aina kuin johonkin eksoottiseen katalogiin kurkistaisi. Hyvässä mielessä siis. Aina tulee vastaan vaikka mitä erikoisuuksia ja upeita kaunottaria, joista ei voi kuin haaveilla täällä päin. Pysy vain ikuisena optimistina, niin saamme jatkossakin ihastella erikoisia kasvilöytöjäsi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna! Hih, ihanasti sanottu, kiitos käynnistäsi :)

      Poista
  8. Jälleen sain käydä satumaassa - kuten Liisa ihmemaassa! Kauniita, ihastuttavia, herkkiä kasveja kukkivina tai vain lehdistöineen! Mistä kummasta noita edes onnistut hankkimaan! Hyvää menestystä jokaiselle yksilölle kuten itsellesikin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirkko! Voi kiitos, kiva kun kävit :) Ihan taimistoilta nämä on, tulee usein käytyä...

      Poista
  9. Erikoisuus tarkoittaa ehkä tosiaankin samaa kuin talvenarka. Ja hyvin viihtyvä tarkoittaa että leviää joka paikkaan;)
    Ihanaa että kokeilet kuitenkin erikoisuuksia, silloin voi saada näköjään mitä ihanimpia uusia kasveja puutarhaansa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos pioni! Se on tosiaan justiinsa niin, jos ei koita niin ei voita :)

      Poista