Puutarhan lyhyt vuosihistoria

Pitkä ja runsasluminen talvi, pakko turvautua muisteloihin viime vuodelta. Kevät tuli sittenkin, huutaa limenvihreä Kevättähtiputki ensimmäisten joukossa. Moneen kertaan menetimme toivomme. 

Eräänä aamuna hän istuu tammen oksilla kujertamassa. Kyyhkynen on palannut matkaltaan!

Kevään ensimmäiset kukkijat saavat sekopäiseksi onnesta. Vanhat tutut ovat täällä taas. Tarhakylmäkukat ja palloesikot pastellisävyineen sopivat niin hyvin kevätpäiviin.  Kylvin näitä vaaleanpunaisia lisää siemenestä viime vuonna. 

.

Kevät etenee alussa kiduttavan hitaasti, välillä ottaa pikaspurtteja ja kiihdyttää vauhtiaan. Onnenpensas ja narsissit kukkivat. Tulppaanit kasvavat korkeutta. Kevään heräämisessä on aivan omanlainen ominaistuoksunsa. Tämä onnenpensas on kääpiöversio ja sellaisena istuu hyvin kukkapenkkiin väriä kevääseen antamaan ja siinäkin on tuoksu. 

Ryömin, haistelen ja kyykistelen ihastelemassa pieniä maasta ponnistavia ihmeitä. Pieni vaaleanpunainen ja kerrottu valkovuokko, voi hyvänen aika sentään mikä söpöliini. 

Yhtäkkiä kirsikat kukkivat. Sahalininkirsikka on alkanut kasvaa kokoa, istutin sen ihan pikkuisena. Sen valkoiset kerrotut kukat ovat uhkeita kaunottaria.

Monta taimistoreissua, ihania kasveja, istuttamisen iloa. Henkinen paino putoaa monta kiloa. Istutan Yakushimanalppiruusu Percy Wisemanin, jonka persikkaiset kukat ovat epätodelliset.

Äidin siemenestä kylvämä Hevoskastanja on selvinnyt talvesta, vaikka on vain pieni taimi. Mikä ihme. 

Onneksi tuli tehtyä lannoituspuuhia; nyt vanhat tulppaanit elpyivät ja kukkivat taas.

Kevät on kuin huume, päihdyttävä huikka.

Täynnä toivoa kylvän auringonkukkia kasvihuoneessa. 

Myöhäiskesällä ne kukkivat uhkeina ja toden totta valkoisina (mihin en uskonut). Lopulta syksyllä linnut mutustelevat niiden siemenet. 

Yhtäkkiä tulee kesä ja pergola saa kovalla työllä kivilattian. Kahdessa pylväässä on linnunpesät, joista lähtee maailmalle lukematon määrä pörröisiä poikasia. Kolmannessa pylväässä on mehiläisten pesä, joten saan olla tarkkana kun levitän pyykkejä etten osu niiden lentoreitille. En tiennyt, että pergolasta tulee tällainen monitoimilaitos. Pyykit tuoksuvat auringolle eikä juuri mikään vedä vertoja sille tuoksulle. 

Toiveikkaana puran vanhan kukkapenkin ja istutan uuden, jonne sijoitan japaninvaahteran. Ihastelen istuttamiani kanukoita ja toivon niiden talvehtivan.

Koko kesän ihastelen myös kivireunusta ja sitä miten siistiä meillä voikaan olla. Mustaseljan ja tarhavarjohiippojen viereen istutan talvivihreitä kasveja; puksipuuta, varjoyrttiä ja rönsyansikan jakopaloja. 

Ilmassa tuoksuu syreeni ja vanha rautasänky päätyy penkereelle ruusutueksi. Ostan sen torista ja parkkipaikalla pyöritämme sänkyä edestakaisin yrittäessämme sulloa sen auton takaperään. Lopulta onnistuu. 

Kesä syvenee tuoksuiksi, kuumiksi päiviksi ja öiksi. Sykkii suonissa. Valvon kokonaisen kesäyön, pihakeinussa ja puutarhassa käyskennellen. Imen tuoksuja, illan viimeistä auringonsädettä salaisessa lehdossa ja ensimmäistä aikaisin aamulla. 

Kaikkialla on vihreää, runsasta, hallitsematontakin. Linnut juovat lintukylvystä koko kesän, välillä kylpevätkin. Yritän muistaa joka aamu vaihtaa tuoreen veden. 

Ostan uuden perennan; Stachys officinalis 'Pink Cotton Candy' hirveänä jäisenä talvena kuolleen maitokellon tilalle. Suren menetyksiä ja istutan uutta, olen osa kiertokulkua. 

 

Lapsi tutkii tarkasti akileijojen kukkia (tai kuten hän niitä kutsuu; nakileijoja).

Yhdessä ihmettelemme William Guinness -akileijan värejä. Niin monta vuotta meni ennen kuin se kukki siemenestä kylvämisen jälkeen. 

Heinäkuussa ruusujen tuoksussa. Ötököitä kaikkialla terälehdillä ryömimässä, tukassa & öisin seittejä kutomassa. 

April in Paris -tuoksuherneet kukkivat ja päihdyttävät maljakossa tuoksullaan. On suosikkini, joten keräsin siemenet talteen ja kylvän taas. 

Tulee syksy, pergolassa rakennamme yhä kivistä.

Siitä tulee silmissäni kaunis, ja ah niin epäkäytännöllinen. Epäkäytännöllisyys on muutenkin tavaramerkkini. 

Entisen kukkapenkin tilalle tulee mustaa diabaasia, joka rapisee kun sillä astelee.

Tulee syksy, ostan alesta vaaleanpunaisen Tuoksuatsalean ja istutan sen. Ja toivon hartaasti, että se tuoksuu ensi kesänä. 

Viime hetkillä ihastelen myöhäissyksyllä kukkivaa taikapähkinää. Ympärillä värit leiskuvat. Niin on melkein vuosi on kulunut ja loppuaika on täynnä pimeyttä ja uuden kevään odotusta. 

Ja parhaillaan keväänodotus jatkuu, kiduttavan pitkä talvi taas. Lunta paljon, liikaa. Olisi vapaa-aikana kiva tehdä muutakin kuin lumitöitä. Tämä aika on puutarhaihmisen rääkkäystä. Olen rakennellut taas sisäviidakot paremman puutteessa. Miten teillä siellä ruudun toisella puolella menee..?