Taikapähkinä kukkii lokakuun kelmeässä valossa. Nyt on kaunein aika ohitse tältä vuodelta. Iloinen juttu tällä viikolla on Muhevaisen alepäivät talven edellä, pian sulkeutuvat taimistot.
Usch, talvi on alkamassa. Näiden piti olla cherry brandy-päivänhattuja, sen sijaan jotain ruskeaa ja keltaista. Eikö muille tullut vääriä siemeniä pusseissa tänä vuonna? Minulle tosiaan kävi niin useamman kasvin kanssa. Onneksi sain jo istutettua aiemmin kukkasipulit. Mitähän värejä niistä syntyy, tuleeko taasen huijatuksi. Puutarha on verkotettu yhtenäisiksi alueiksi ensimmäistä kertaa eli vähän jännittää miten uusi systeemi toimii. Nyt enää haravoinnit jäljellä. Ulkona on todella räiskyvät syysvärit, mutta sateessa tulee sameita kuvia, joten mennään aurinkoisten päivien kuvilla.
Olen siirtynyt joulumoodiin puutarhakauden kutistuessa. Joulutus edustaa minulle silkkaa iloa, fiilistelyä ja hippusen satua eli toisin sanoen 100 % stressiä tai mitään muutakaan ikävää.
Tasetit sijoitin soraan kasvamaan aiemmin ja pientä vihreää pilkistää jo. Lisäksi olen istutellut vanhat amaryllikset ja eurobulbilta tilatun uuden sipulin Hippeastrum 'Green Magic'®.
Ruskavärejä ilmaantui ensihallojen myötä . Ihana pallesorvarinpensas näyttää mallia.
Rusokirsikat komppaavat.
Isotuomipihlaja-aidanne on tällä hetkellä kaunis
Japaninvaahterat ovat miltei kauneimmillaan hetkeä ennen rupsahtamista.
Viime vuonna istutin japaninvaahteran ja limelehtisen happomarjan seuraan pylväsmäisen punaisen happomarjan. Mielestäni tästä tuli aika kiva kohta kivikkoon. Kauniin sävyinen pensas vasemmalla on mantelikirsikka.
Sisällä olen vielä kasvatellut syysmyrkkyliljoja, mutta vien tämänkin pian maan poveen.
Syyssahramit kukkivat pienesti.
Jättikokoiset russian giant-auringonkukat olivat upeat.
Ihastelin tätä näkymää, valeakasia näyttää niin eksoottiselle.
Odottelen, että jättikoivumme lehdet putoaisivat ja pääsisin kertarysäyksellä haravoimaan koko roskan.
Blossa Gamla stan 2023 tuli maisteltua jo viikkoja sitten, oli hyvää. Vadelmaa ja humalaa.
Kasvihuone on siistitty ja joulukoristeltu.
Pesin sohvankin varmuuden vuoksi, nyt tänne voi siirtyä kurjilla ilmoilla kahvittelemaan.
Kirsikat ovat niin häkellyttäviä syysväreissään.
Rehasin vanhat metalliset kalusteet paviljonkiin ja puiset vein turvaan. Ehdottomasti tärkeää on, että talvellakin voi lumen keskellä kahvitella ☕
Paviljongissa persikka vaihtoi väriä. Mehikasvin tungin maahan talvehtimaan.
Pienin rusokirsikoista punertaa paviljongissa
Myrkkyliljoja & krookuksia kukkii yhä eri sävyissä
Sitten niihin kasviostoihin!
Ensiksi leveälehtikalmia Kalmia latifolia 'Elf'. Monta vuotta olen tätä yrittänyt ostaa (odottaen aletta) ja nyt vihdoin löytyi. Ikivihreä hennon vaaleanpunakukkainen pensas, elf-nimi houkutteli..istutin sen heti varjopenkkiin, josta ajattelin seuraavaksi kirjoitella päivitystä.
Syksylle olin varannut pienen "budjetin" aleostoja varten ja nyt se on käytetty. Vuoden odotetuin puutarhakohokohta on aina taimistojen sulkemisalet. Kasvit ovat vain niin kiehtovia ja niiden shoppailu on parasta mitä tiedän. On ihanaa kun voi kokeilla uusia kasveja, kun hinnat eivät päätä huimaa. Valitseminen on tietysti hurjan vaikeaa, mutta selviydyin...
Sinäkin prunukseni! Harkinnassa ollut pitkään hommata pölyttäjäkaveri kirsikkaluumu Matjuninille ja tässä se nyt on: Prunus cerasifera ´Hollywood´ (´Trailblazer´). Tummalehtinen kirsikkaluumu. Olen heikkona kirsikkaluumujen kukintoihin ja tuoksuun. Oikeastaan haaveilin vaalealehtisestä, mutta tämä nyt sattui olemaan alessa. Ihastuttava on.
Havuja on aina ostettava alesta: Juniperus x pfitzeriana 'pfitzeriana glauca'. Lapussa luki suomeksi hopeakataja. Kiven löysin metsästä. Kuten kuvasta näkyy, istutin havun sisäänkäynnin luokse rinteeseen. Kiven on tarkoitus olla peruuttelijan pysäyttäjä, yritäpä nyt ajaa päin päärynääni...
Lisää uusia ostoksia: Rhus glabra 'Laciniata' - liuskalehtinen silosumakki. Tosi pieni ja suloinen. Istutin sen uuteen sorapihan istutukseeni. Hieno syysväritys.
Lisäksi löysin vielä Suikerotuhkapensaan eli Cotoneaster dammeri 'Mooncreeper'. Sekin on istutettuna, mutten muistanut ottaa kuvaa. Ja vaikka en aio ostaa lisää ruusuja, kesän kuivuuteen kuoli yksi lajike (en muista mikä, joku villiruusu) joten ostin tilalle todellisen ruotsalaisen klassikkoruusun eli Skedanruusun, Rosa gallica 'Skeda'. Suora lainaus ruusulehdestä:
Kukkien väri on tumman violetti, samettinen. Väri muuttuu kukinnan vanhetessa ja vaihtelee
myös sään mukaan, tummenee ja syvenee kun ilma
on viileä.
Ruotsissa olenkin tätä joskus ihastellut. Kukinta-ajan pitäisi olla verrattain pitkä. Mutta ruusun väri on se juttu; erityisen herkullinen.
Kuistilla on ahdasta, kun olen roudannut sisään talvetettavia. Kellarissa saunaan mennessä saa väistellä jättikokoista oliivipuuta ja sinisateen lonkerot kietoutuvat pyykkikorin kahvoihin. Tätä seuraavat puoli vuotta, ainakin.
Olipa kiva lukea juttusi ja katsoa näitä kuvia. Hienoja ruskavärejä siellä, vaikka tuntuu, ettei tämän vuoden ruska ole niin runsas kuin parhaina vuosina.
VastaaPoistaLöysit puutarhasi edellisten erikoisen ihmeellisten kasvien lisäksi jälleen upeita kasveja loppualesta. Ah, tuli heti ajatus, että pitäisi lähteä etelän taimikauppoihin nauttimaan runsaasta valikoimasta. Ehkä se on toteutettava ensi syksynä. Täällä Etelä-Savossa on loppuunmyynnit jo takanapäin, eikä tuollaisia erikoisuuksia täällä edes myydä.
Kunhan vielä saan arboretumini pienilmaston paranemaan, aion kyllä kokeilla jotain ihania harvinaisempia kasveja. Toivottavasti koko puutarhan aitaus pitää kasvit turvassa, idea on ainakin hyvä.
Kiitos Päivi 💕 Tuntuu kuin ruska olisi tullut vain normaalia myöhemmin 🍁 Kannattaa ilman muuta tehdä taimistoshoppailureissu pk-seudulle 🙂 Ja kannattaa niitä arkoja kasveja kokeilla jo nyt kun elämästä ei koskaan tiedä. Voithan aina tarvittaessa suojata kasvit. Muhevaisella on hienot valikoimat ja ne vaihtelevat hieman myymälöittäin. Ostat ensiksi sieltä alekasvit ja suuntaat sitten tänne 😍 🌲🌴🌳Eikö ole hyvä suunnitelma 😃
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaIhania ruskakuvia! En muista, koska olisi ollut näin latteaa ruskaa täällä suunnalla! Aleostokset ovat ihania, niin myös kasvialet! Luulen että minäkin olen olen ostanut suurimman osan erikoisemmista tai kalleimmista kasveistani juuri viimeisistä alelaareista. Ja niin vaan kasvavat ja kukoistavat, vaikka istutusaikakaan ei ole paras mahdollinen. Olet rohkeasti ottanut myös suunnan kohti joulua! Perästä tullaan ihan pian!
VastaaPoistaKiitos Sirkku❣️ Harmi, että ruska ei ollut hyvä 🫤 Muistan ihanat alekasviostosi! Olen jouluhullu niin jouluttelu alkaa minulla aina aikaisin ☺️
PoistaHienot ostokset, etenkin tuo liuskalehtinen silosumakki. Minulla meni kaikki loppuunmyynnit ohi, on ollut niin kiirettä työrintamalla, että ei vain aika riitä kaikkeen. Ensi vuonna uusi yritys.
VastaaPoistaKiitos Katja❣️ Mielestäni tänne jo vastasin, mutta vastaus ei ilmeisesti ole tallentunut 🫤 ensi syksynä ehtii taas aleshoppailut! Tsemppiä kiireision!
PoistaIhanaa ruskaa siellä! Täällä isompien puiden lehdet karisivat myrskytuulissa jo ennen kuin ehtivät saada minkäänlaista väriä. Nyt odotellaan, tuleeko atsaleoihin ja loppuihin pensasmustikoihin yhtään väriä ennen talvea. En ole päivämääriä vertaillut, mutta jotenkin tuntuu, että tänä vuonna olisi ruska myöhässä. Tosin ensimmäiset hallayötkin tulivat vasta lokakuussa, millä voi olla osuutta asiaan...
VastaaPoistaHuippuhienoja alelöytöjä olet taas tehnyt. Alelaarien penkomisetkin ovat jääneet minulta väliin tänä vuonna. Kummallista :D
Niin hellyttäviä nuo syysmyrkkyliljat ja syyssahramit. Kuinka ne jaksavatkaan uhmata syksyn kylmyyttä ja pimeyttä?
Ihanaa syksyn jatkoa!
Kiitos Minna❣️ Harmi, että noin kävi 🫤 oli pitkään niin lämmintä, että se sekoitti luonnon. Nyt jo kevättä kohti ☺️
PoistaKaunista ruskaa. meilläpäin ei ole kovin kummoista ;)
VastaaPoistaKiva kuvasarja, monenlaista tunnelmaa.
Kiitos paljon Pirjo❣️ Harmi ettei teilläkään ruska leiskunut 🫤 Tänä vuonna uusi yritys ☺️
PoistaKyllä värejä ja kauneutta on valtavasti!
VastaaPoistaLämmin kiitos Anna❣️
Poista