Kivikon tarina

Eräänä myöhäiskesän päivänä tulin katsomaan myynnissä olevaa rintamamiestaloa vuodelta 1957 ja olin heti myyty. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Paikka oli paratiisi.

 

 Valitettavasti siitä paratiisista ei ole enää siitä paljoa jäljellä koska suurin osa tontista on myllerretty, viereen rakennettu uusia korskeita taloja ja monet vanhat rakennelmat on purettu niiden tieltä. Sellaista on elämä. Tonttimaa on niin valtavan arvokasta, että vain harva helmi enää säilyy ellei ole paksua kukkaroa/perittyä maata taustalla. Mutta ei se haittaa, tämä talo&puutarha on minulle "se oikea" ja paikka on oma henkilökohtainen paratiisini. Ei milliäkään liian pieni tai iso, vaan juuri sopiva. Ja haluan uskoa, että olen sopiva tälle paikalle, toivon, että teen sille hyvää. Rakkaudella.

 

Kivikko syntyi paikalle josta revittiin kaikki kaunis ja vanha pois uusien talojen vuoksi. Sydän itki verta, mutta niinkuin elämässä yleensä, on suunnattava katseet eteenpäin ja mietittävä kuinka saada eniten irti olemassaolevista palasista. Kiviä oli jonkinverran jäljellä joten teimme kivikon. Osa kivistä on pyöritetty, kieritetty, raahattu kynnet verillä, siinä ohessa hikoiltu litroittain, ja itketty kivien väliin litistyneitä sormia. Osa kivistä on vedetty lähemmäs narun päässä autolla hulluna kaasuttaen, apinanraivolla. Oikeastaan odotan koska koko rakennelma romahtaa mahdottomuuteensa, mutta siinä se kumma kyllä tönöttää vuodesta toiseen paikallaan, pidän sitä elämääni kohdanneena ihmeenä. Mikään ei luonnollisesti tunnu niin hyvältä kuin itse tehty. En ole koskaan unelmoinut kivikosta erityisemmin, mutta nyt kun minulla sellainen on niin olisi vaikeaa kuvitella elämää ilman. Kivien lämpö mahdollistaa monen aran kasvin kasvattamisen. Lisäksi luonnonkivet ovat uskomattoman kauniita. Muuri on koottu vanhoista katukivistä, epäsäännöllisen muotoisista luonnonkivistä, päällyste on singeliä ja kasvit on istettu hiekansekaiseen multaan (jätemaata jota on raavittu kasaan kottikärryillä roudaten).

Äidiltä sain heti alussa ison kasan tuntematonta vaaleanpunakukkaista neilikkalajiketta joka muodostaa selkärangan koko kivikolle. Hopeanharmaalehtiset neilikat viihtyvät loistavasti kivipenkissä. Saatan olla joskus kärsimätön luonne, mutta puutarhassa yllättäen jaksan melko hyvin keskeneräisyyttä ja rakastan sitä tunnetta kun voi kerroksittain lisätä kasveja ja alue muotoutuu hiljakseen uudenlaiseksi. En tahdo heti valmista enkä onnistua heti.

Ensimmäisenä vuonna istutin vain neilikat ja muutaman mattomaisen kevätkukkijan. Joka vuosi laitan jotain lisää, pientä tai suurta, pensasta tai sipulikukkaa. Toisena tai kolmantena vuonna pakottauduin investoimaan katteeseen ja pitkään harkittuani päädyin singeliin. Valinta jota en ole katunut. Kaunis ja loistava kate pensaille ja perennoille. Kaiken lisäksi ikuinen (en ole lainkaan perinteisten puusälökatteiden ystävä, ne ovat minusta epäesteettisiä). Reunukseksi halusin rautaisen ketju-aidan, se löytyi K-raudasta.

Aika usein pidän itseäni huonona pihanlaittajana ja jotenkin saamattomana joten on ihan hyvä välillä luoda katse taaksepäin, ei vain tulevaan. Silloin ehkä tajuaa kättensä jäljet paremmin. Eli tolkuttomasti kuvia seuraavaksi. Kiitos jos jaksoit lukea tänne asti :)

 

Tästä lähdettiin kuutisen vuotta sitten

Ekana vuonna istutin vain lahjaneilikat ja muutaman kevätperennan (istuttamiseen liittyy hauska muisto, istutin huhtikuussa kun alkoi satamaan sakeasti lunta ja naapurissa työskennellyt mukava vanhempi virolainen työmies tuli oikein katsomaan ja kysyi olenko varma siitä mitä teen, hih, en kyllä ollut mutta sitkeitähän kasvit ovat, yhä hengissä)

Pikku hiljaa lisäsin kasveja aina kun onnistuin löytämään, fiiliksellä menin ja istutin sitä mikä tuntui hyvältä, tässä Golden Torch lajike Happomarjasta, samalla istutin Japaninvaahteran jonka vahingossa katkaisin lapiolla, huh. Multaa ei tässä penkissä oikeastaan ole, vain hiekkaa ja kiveä ja sitäkin hintsusti, ohuehko kerros. Tiesin heti alussa, että sopivien kasvien löytäminen tulee olemaan kokeilua ja takaiskuja tulee. Pidän tätä koelabranani.

Alkuvuosina istutin myös Isotuomipihlaja-aidanteen ulkopuolelle kovaan kivensekaiseen hiekkaan, halusin vihreyttä ja suojaa. En ole kastellut aidannetta, kasvuunlähtö on ollut suhteellisen hidasta

Myöhempinä vuosina kasveja alkoi kerääntyä alesta, tässä Pallolehtikuusi Kornik. Istutin kolme pikkupuuta rinnakkain, Hernepensaspuun, Riippapajun ja tämän lehtikuusen. Riippapaju menehtyi ja tilalla kasvaa nyt paremmin kuivuutta kestävä pienoispuu Mongolianvaahteraa

Ehkä vuotena kaksi tai kolme Onnenpensas muutti kivikkoon. Jänöt mutustelivat sitä pahoin alussa, mutta jostain syystä jättävät sen nykyisin rauhaan. Viime vuonna istutin Pallokerrian kokeeksi kivikkoon. Pallokerrian sanotaan olevan erittäin talvenarka joten kyseessä on kokeilu. Tänään huomasin jänisten syöneen siitä suurimman osan. Katsotaanpa keväämmällä onko hengissä.

Kuvassa jo edesmennyt Riippapaju ja valkokukkaisia perennoja ja pieni pilarikataja ja muutama havu

Ohuina rankoina ostetut kapeakasvuiset kolme Pylväshaapaa oli pakko saada istuttaa tähän vaikka aina moni piti ideaa huonona. No, tulevat vuodet näyttävät miten homma etenee, itse pidän haapojen havinasta ja tunteesta minkä ne antavat tuossa kohtaa.

Aloin lisätä heiniä pikku hiljaa

Isotuomipihlajan kukintahetki on ihana kevättuokio

Myöhempinä vuosina olen lisännyt ruosteisen minilintualtaan ja perennoja, tässä Pikkuiriksiä ja Päivänliljoja vauvataimina

Jossain vaiheessa tuli inspiraatio istuttaa Marjatuomipihlajat kaariportiksi

Kukkasipuleita olen upotellut hiekkaan vaihtelevasti, osa viihtyy, osa ei. Isotähtihyasintti kukki kerran ja poistui takavasemmalle. Villitulppaanit sen sijaan todella viihtyvät ja lisääntyvät, samoin Rusolaukat

Ystävältä sain isohkon Vuorimännyn

Kulmauksessa on omat lempparivärisekoitukseni

Ja hieno miniaidanne Elsan lempituoli-putiikista

Mantelikirsikan kauniit kukat

Kivikon reunaan on pompsahtanut itsekseen Saniainen

Alesta löytyi kerran myös Punapeikonpähkinä Red Majestic

Viime vuosina kivikko alkaa täyttää sille ladattuja odotuksia, kasvit sulautuvat toisiinsa ja ryöppyävät yli laidan

Varhaisena keväänä Hernepensas ja Onnenpensas vieruskavereina

Palloesikko viihtyy yllättäen kivikossa erittäin hyvin

Onnenpensas kukkii kultaisena

Isotuomipihlajien ylenpalttista kukintaa

Pikkukurjenmiekka

Toiseen suuntaan, taustalla kapea Kataja Sky rocket jota väitetään todella talvenaraksi. On talvehtinut ok

Pallolehtikuusi

Japaninverivaahtera päättää kivikon pergolan päässä

Uudempia tuttavuuksia; Kultakaari

Kolme Pylväshaapaa, oikealla ylhäällä lasikuisti, kunnon tähystyspaikka!

Viime vuoden lisäykset ovat syksypuolen kukkijoita, Syyshohdekukka

Aurinkokaunosilmä

Keskikesällä kivikko räjähtää vaaleanpunaiseksi Minetteruusun ja vaaleanpunaisten neilikoiden myötä

Sädepäivänhattu

Syksyllä kivikko on herkkuvärien kruunaama

auringon paistaessa

Syksyväreissä, Villiviinin toivon jonain päivänä peittävän koko korkean sokkelin

Kevätkukkijat ja ystävät ♥

 

Vähän myöhässä, mutta takana on yksi näitä viikkoja jolloin mikään ei onnistu. Kakkukin on ruma kuin mikä (täällä kuvankauniissa netissä on helppo tuntea itsensä muutenkin riittämättömäksi). Mutta kuitenkin; kiitos teille jotka jaksatte täällä käydä ja antaa ideoita & tukea. Elämä ilman ystäviä olisi kuin puutarha ilman kasveja. Kiitos ♥

 

 

Helmipensaan kukinta on yksi kevään kohokohdista. Tykkään kyseisestä pensaasta niin paljon, että niitä on kaksin kappalein eri paikoissa jotta nautinto olisi maksimaalinen

 

 

Samoin oikea hurmuri tämä Moskovan Kaunotar -jalosyreeni vaikka itse puska on minusta aika ruman kasvutavan omaava

 

Mätäsleimua ja Tuoksukurjenpolvea Pionien juurella

 

Koristeomenapuut ovat todellinen intohimon kohde, tässä Tumma Kaunotar pergolan edustalla, olen istuttanut sinne kaksi koristeomppua fiilistelyyn

 

Kevätiloja; Leimuja

 

 

Kasvihuoneen luona Mme Lemoine -jalosyreeni, tästä olen laittanut jo ainakin sata kuvaa jo, jaksaakohan kukaan enää katsella

 

Ulkona upean keväistä, tiptip ja lämmintä, nautin kyllä. Mutta silti nyt jo toivoo ettei tarvitsisi enää vanhoja kuvia katsella vaan pääsisi pihaan touhuamaan. Haluaisin tehdä sydämenmuotoisen ruusuistutuksen mutten kuollakseni keksi sille tyhjää tilaa.

 

Ideaköyhä pää.

 

Päärynän ihanat kukat! Tulisi jo kevään perennakuvastoja katseltavaksi, en millään jaksa odottaa enää.

 

Ensimmäisiä

Köynnöshortensian pitsikukka ja kesäisin ulkoileva Verililjapuu

Ensimmäinen kesä...
 
...kasvihuoneen kanssa (jonka ajattelin sisustaa rockhenkisesti, hauskaa, radio hommattava myös, pysy kanavalla jos kiinnostaa ;))
...ilman siemenkylvöjä (vielä ehtii repsahtaa?)
...ilman uusia kesäkukkia (näin ajattelin vaikka hirvittää, jostain pakko säästää)
...jolloin tapaa blogiystävän/ystäviä (niin toivon)
...vaaleansinisen pauloissa
 
Aina eka kerta jollekin vaikka vuosia alkaa olla enemmän takana kuin edessä. Vielä kertaan kuitenkin viime kesää kuvin ja muisteloin.

 

Hienon puulaatikon sain ystävältä, lummepenkin ajattelin maalata ensi keväänä taas, väri vielä harkinnassa, mitäs tuumitte? Taustalla on tuo musta itämainen sermi ja penkki yleensä nököttää sen edustalla

 

Kurjenpolvi Raven pergolassa

 

Kasvihuoneen edustalla Jalosyreeni Mme Lemoine

 

 

Irikset ja Päivänliljat toivoin samaan penkkiin, jonain päivinä etsin näille vielä sopivan kolmannen pyörän, mielestäni kaipaavat sitä

 

Hempeää oli näemmä viime vuonnakin pohjoispuolella

 

 

Akileijoista ei koskaan tiedä millaisia muunnoksia kunakin vuonna tekevät, yllätyksellisyyttä joka ilostuttaa

 

Joulukylvöistä orvokkeja, deniminsinisenä

 

Pihakoivumme hallitsee, ottaa ja antaa, pääasiassa pitää kiireisenä! Risut ja lehdet...

 

Portti täytyy korjata ensi kesänä ennenkuin se romahtaa...mutta pikku hiljaa puutarha alkaa muotoutua sellaiseksi mistä haaveilin, hieman salaiseksi ja reheväksi. Vasemmalla Katsura, portin molemmin puolin Marjatuomipihlajat Obeliskit (marjat on todella herkullisia), oikealla puolella aukeaa kivikko. Tällä kohdalla ei ollut viisi vuotta sitten vielä mitään, vain soraa

 

Pihalaatat ovat haljenneet, herra intopiukea (kuten lapseni sanovat) vaihtaisi mieluusti nämä, mutta pidän siitä ajatuksesta, että näitä laattoja ovat kuluttaneet erinäiset jalat, niiden kuuluukin olla kuluneita ja elämännäköisiä

 

Kiviä ja köynnöksiä, onnesta vihreänä 

 

Helmikuu

 

Hei jee, Atsalea on elossa ja tekee uutta lehteä, olen uskollisesti kastellut joka/joka toinen päivä ja sumutellut. Kuin myös supsuttanut suihkepulloa Palmuille, Banaanille ja  Huonekuuselle. Siperia on opettanut, että tammi-helmikuun aktiivisuihkuttelu jeesii heidät parhaiten talven ja lämmityskauden ylitse.

 

 

Austinhuuma jatkuu. Tilasin kuvastonkin Briteistä asti ja ilahtuneena luin, että kaikki Austinruusut kestävät vähintään sen -25 pakkasastetta ja useimmat enemmän. Wou. En tiennytkään moista. Näitähän voisi kokeilla vaikka pohjoisessakin, näkisi talvenkeston paremmin. Todella kiinnostavaa. Näihin ruusuihin voi todella hurahtaa, siitä olen varma :)

 

 

 

Krookusvadista versoo, toivottavasti nämä kukkivat joskus.

 

 

Pelaquut ainakin kukkivat honteloina, mutta toivoa tuoden..

 

 

Ne pienet yksityiskohdat...saniainen Verililjapuun juurella itsekylväytyneenä. Ah.

 

Kuten ystäväni jo lapsesta asti jaksaa aina muistuttaa niin helmikuu on onneksi lyhyt kuukausi. Ja sitten voi jo  ainakin kuvitella kevään. Linnut laulavat jo ihan keväisesti. Aikamoinen suhina käy ruokintapaikalla edelleen, tänä talvena on ollut todella paljon Närhiä, tosi söpöjä lintuja! Tammen ohuemmat oksatkin ihan vavahtavat kun Närhi istahtaa nauttimaan ateriaansa. Ei mikään pikkulintu. Tilhiä on näkynyt myös ensimmäistä kertaa ruokintapaikalla. Mutta Punatulkut ovat lemppareitani siltikin. Tykkäävät eniten oleskella Kuusamassa joka ei alkuunkaan kestä niidenkään painoa. Hauskan näköistä.

 

Mullanvaihto on edelleen vaiheessa. Tarvitsisin ainakin yhden oikein ison ruukun 15 vuotta vanhalle siskolta peritylle Viirivehkalle. Rakastan kauniita ruukkuja. Niitä on vain hieman hankala löytää. Ikean ruukuista olen tykännyt, hinta ja ulkonäkö kohdallaan, laadusta en puhu ehkä mitään. Enkä edes uskalla ajatella kuinka monta multapussia kukka jättiruukkuineen mahtaa hotkaista. Kaupasta löytyi jo eka lemppapuutarhalehti, Trådgård&Blommor. Kevät on hivenen lähempänä!

Metsässä

 

Tämä on käsittääkseni luonnonvarainen Selja, hurmaavat lilahtavat lehdet puhjetessaan, syksyllä marjat.

 

Kuvat on otettu Espoolaisessa lehtometsässä (oletan, saa väittää vastaan..) viime toukokuussa...

 

 

Aluskasvillisuutena valkovuokkoja, noin viikko-pari aikaisemmin sinivuokkomeri lainehtii tässä samalla paikalla, ensi vuonna otan kuvan siitä teille :)

 

Kieloja, lehdet vasta avautumassa, tuo vihreys on uskomattoman kaunista!

 

 

Metsän reunasta avautuu tälläinen tavallinen asuinalue, jonka kaunistus toukokuussa on Rusokirsikoiden kukinta (alueen nimi on Rastaspuisto).

 

Nämäkin rivitalot muuttuvat houkutteleviksi, mielettömän hyvä idea valita signumpuu rakennusvaiheessa uudelle alueelle ja istuttaa sitä paljon. Tykkään vaellella kirsikkapuiden katveessa kun ne kukkivat. Kukapa ei...

 

 

kukinta vielä lähikuvassa, runkokin on itseasiassa kaunis, punaruskea

 

 

Ja melkein yhtä hurmaava syysasu, liekehtivän punainen

 

Onneksi on menneen vuoden kuvat joilla elämöidä. Helmikuu on kurjinta aikaa, voisin vaipua talviuneen ja herätä huhtikuun alussa. Pinnistelen todella. Ja arvatkaas mitä; palkintoarvonnan toinen yritys ei ole napannut. Voittaja ei ole vastannut viestiini, siitä taitaa olla nyt pari viikkoa. Olen valmis antamaan sen palkinnon jo kenelle vain, onko kukaan edes kiinnostunut siitä, hih, kysyn vaan?