maanantai 6. kesÀkuuta 2022

đ’Șđ“‚đ‘’đ“ƒđ’¶đ“ƒđ“€đ“Šđ“€đ“€đ’¶đ“…đ“Šđ’Ÿđ“ˆđ“‰đ‘œđ“ˆđ“ˆđ’¶

 Kun tulee kĂ€ytyĂ€ LinnanmĂ€ellĂ€ sopivaan aikaan (touko-kesĂ€kuun vaihde) pistĂ€ydyn aina samalla pienessĂ€ salaisessa puutarhassa nimeltÀÀn Omenankukkapuisto. Korkealla kallioiden pÀÀllĂ€ sijaitseva puisto on 1960-luvulla perustettu. Koristeomenapuista koostuva alue on aika tuntematon paikka. Nuorena usein pyörin tÀÀllĂ€ ihastelemassa iltalenksuillani. Nyt piipahdin LintsillĂ€ ja muistin ottaa kameran mukaan. 

Puistoon pÀÀsee huomaamattomia kiviportaita pitkin Sturenkadulta tai takakautta LinnanmÀen etelÀisestÀ portista.



Uskokaa tai Ă€lkÀÀ,  nĂ€mĂ€ ihastuttavat muotoonleikatut vihreĂ€t pensasaidat ovat leikattuja marjaomenapensaita (Malus toringo var. sargentii)
 
Leikatun aidan sisÀÀn kurkistellessa voi nÀhdÀ valkoisia omenankukkia

Kukkivina pensaina/puumaisina pensaina hyvin erinÀköisiÀ, mutta upeita

Jo vanhat marjaomenapensaat ovat kasvaneet muodoltaan viehÀttÀviksi monirunkoisiksi pienoispuiksi, olisiko nÀitÀ jossain vaiheessa leikattukin..


Alue on hyvin kaunis ja huolimatta sijainnista kerrostalojen keskellÀ myös hyvin rauhallinen ja hiljainen pikkupuisto
On aika uskomatonta, ettĂ€ puutarha on perustettu kallion pÀÀlle. Aluetta vastapÀÀtĂ€ on kuuluisat Josafatin kalliot. 

Alueella on paljon koristeomenapuita eri vÀrisÀvyissÀ

MielettömÀn kaunista kukintaa

Koristeomppukuume vain pahenee!

TĂ€ssĂ€kin aidannetta, joka nĂ€ytti labyrintilta (josta en voinut suoraan ottaa kuvaa penkillĂ€ istuneen pariskunnan takia). Kuvasta pienesti voi aistia tunnelmaa. 

Ei ihme, ettÀ nÀitÀ puita kutsutaan paratiisiomenapuiksikin

Koristeomenapuut kasvavat kerroksittain rinteessÀ, niillÀ on tÀssÀ varmasti lÀmpöinen ja aurinkoinen kasvupaikka

Osa puista oli rÀnsistyneitÀ ja muutama oli menehtynytkin, uuttakin oli istutettu, kuten nÀmÀ puistosta LinnanmÀen suuntaan istutetut hennon vaaleanpunaiset omenapuut. TÀmÀ lajike jÀi itseÀni mietityttÀmÀÀn ja aion yrittÀÀ sen vielÀ selvittÀÀ. Uskoisin viimeisen kovan talven ja viime kesÀisen kuivuuden nÀitÀkin puita kurittaneen ankarasti.

Puiden ylitse voi ihailla laitakaupungin siluettia ja Kallion jykevÀÀ Art deco-tyylistÀ graniittikirkkoa, jossa muun muassa vanhempani ovat avioituneet.

Erityisesti innostuin vÀrikombinaatioista, joita tÀmÀ kaunis puisto tarjoilee runsaasti


Hyvin tumma ja hyvin kaunis, epÀilemÀttÀ Tumma Kaunotar



JÀrjettömÀn ihanaa ja mikÀ mÀÀrÀ kukkia!

Kokonainen kukkiva katto

Kuolleitakin puita oli muutamia ja rĂ€nsistyneitĂ€ alueita, antiikkista tunnelmaa..itse pidĂ€n pienestĂ€ rĂ€hjĂ€isyydestĂ€. Kaunis ruohottunut kivipolku johdattelee. Taustalla kaunis ja korkea luonnonkivimuuri. 

Vanhoissa koristeomenapuissa on tunnelmaa ja valtavan kokoisiakin ne ovat, voi seistÀ kruunun alla ihailemassa auringon siilautuvaa valoa ja varisevia kukkien terÀlehtiÀ...

TĂ€stĂ€ puistosta on otettu lisĂ€ykseen taimitarhoille koristeomenapuut LinnanmĂ€ki ja Tumma Kaunotar. Harmi, ettei puissa ole nimikylttejĂ€, mutta itse jo tunnistan nĂ€mĂ€ lajikkeet suurimmalta osin. Puistossa pitĂ€isi olla harvinaisena kerrottukukkainen marjaomenapensas, mutta sitĂ€ en onnistunut tĂ€llĂ€ retkellĂ€ saamaan kuviin. Karttakuvan muistin katsoa vasta kĂ€ynnin jĂ€lkeen. Ensi vuonna taas. 

Alue kuuluu Alppipuiston alueeseen. TĂ€ytyy taas kiitellĂ€ Helsingin kaupungin puistoja edellĂ€kĂ€vijyydestĂ€ ja kaikesta siitĂ€ kauniista mitĂ€ kaupungin puistot tarjoilevat ympĂ€ri kaupunkia. PelkĂ€stÀÀn Alppipuiston alueeseen (mihin tĂ€mĂ€kin pikkupuisto lasketaan) kuuluu niin paljon kaikkea upeaa, ettĂ€ tutkimiseen menisi pĂ€iviĂ€. Alueella kasvaa runsaasti kasvierikoisuuksia havuista magnolioihin. LinnanmĂ€en vierestĂ€ löytyy myös Maj-Lis Rosenbröijerin suunnittelema lĂ€hes 4 hehtaarin kokoinen Lenininpuisto, jossa kĂ€ytĂ€vĂ€t on tehty liuskekivestĂ€ ja alueen lĂ€pi virtaa vesiputoukseen pÀÀtyvĂ€ puro ja harvinaisia kasveja. Kaiken lisĂ€ksi alueet sijaitsevat niin korkealla maan pinnan tasosta, ettĂ€ voi samalla ihailla nĂ€köalaa.  Mutta se on jo kokonaan toinen tarina. 

tiistai 31. toukokuuta 2022

Koristeomenapuita & pikkujuttuja

 Eilinen palautti taas hetkellisen uskon kesÀÀn. Auringonpaistetta oli ilmassa. MikÀÀn ei kohota mielialaa yhtĂ€ hyvin kuin aurinko. Maaginen aurinkonousu, ilmassa leijui usvaa & taikapölyĂ€. Puiden nöyhtÀÀ liitelee tuulen mukana. PitkĂ€n sadejakson kynnyksellĂ€ taasen ollaan. 

Ai ettĂ€ olen kironnut tĂ€tĂ€ suurta kukkapenkkiĂ€ni, kun olen kitkenyt rikkaruohoja. Miten isotöinen tĂ€llĂ€inen jĂ€ttimĂ€inen kukkapenkki onkaan. 

Monen vuoden tauon jÀlkeen ripustin paviljonkiin verhoja ja tuon lampun, se on ihan oikea ulkovalaisin. Tulee tunnelmallinen olo, kun kÀpertyy paviljongissa verhojen suojaamaksi.

Niin paljon kaikkea kaunista kukkii parhaillaan, rakastan alkukesĂ€n kukkivia puita & pensaita. Schalininkirsikka on niin upea. 

Paviljongin vielĂ€ pieni helmipensas aloitti jo kukinnan, se kun kasvaa hyvin aurinkoisessa paikassa. Minulla on kaksi vanhempaa helmipensasta, niissĂ€kin paljon pulleita nuppuja.  AlkukesĂ€n tĂ€htihetkiĂ€ tarjoilevat valkokukkaiset pensaat, angervot kukkivat parhaillaan, ja nietospensaissa ja kÀÀpiömanteleissa on nuput.

Nyt voi nautiskella koristeomppujen kukinnasta. Aamurusko. Kukka on hieman vaaleamman roosa ja kerrottu.


Royalty, huomattavasti tummempi sĂ€vyiltÀÀn. 


Hopalla tosi hieno kukinta tÀnÀ vuonna
Tammisaari kasvaa ruusupenkissĂ€ taivuteltuna, on niin ihana puu. LinnanmĂ€ki on elpymĂ€ssĂ€ toissatalvisesta kohtaamisesta kanin kanssa. Dolgo kukkii tosi hyvin, mutta Erstaa ei voi hyvin. 

Tammisaaren vieressÀ kasvaa veripyökki, joka on alkanut kehitellÀ viehÀttÀvÀÀ riippamuotoa itsestÀÀn.

Makamikin kukinta on lĂ€hes ohitse jo..purppurakoristeomenapuut ovat niin kauniita ja pronssista lehdistöÀ voi ihailla kukinnan jĂ€lkeenkin. Makamikilla on muutenkin tĂ€rkeĂ€ virka pyykkitelineenĂ€. 

TĂ€stĂ€ iloitsen niin paljon! Istutin vuonna 2010 hillittykasvuisen omenapuu Amorosan. EnsimmĂ€inen kunnon kasvuspurtti ja kukinta. Oli hurjan pitkĂ€ odotus. 

Ruusupioni & Kuolanpionit kukkivat. 

Niin iloisia jÀlleennÀkemisiÀ, pitkÀ odotus tÀssÀkin takana. Rotkolemmikki.

Jouluruusut ovat vihdoin herĂ€nneet. Keijunkukat selvisivĂ€t myös vaikka luulin niiden kuolleen. 

Vaikka rakastan luontoa ja kaikkea luonnonmukaisuutta niin rakastan myös glitteriĂ€. SyötĂ€vĂ€ glitter kimalsi kauniisti skumppalasillisessa, jonka tarjosin eilen ystĂ€vĂ€lleni. Juhlistimme koristeomenoita yhdessĂ€. Propaganda tehosi, kun ystĂ€vĂ€ni totesi, ettĂ€ pakko tĂ€llĂ€inen koristeomppu on istuttaa🌳


PS: Minulla on kommentointiongelma, en saa vastattua kovin hyvin nÀihin blogini viesteihin enkÀ moniin blogeihin. MistÀhÀn se voi johtua. Onkohan sananvapaus mennyttÀ. Vastaan kommentteihinne heti kun saan.