lauantai 24. maaliskuuta 2012

Orvokkeja!



Hieman vihaisen oloinen musta-keltainen orvokki...

Olin onnellisin ihminen maan päällä kun löysin ensimmäiset orvokit taimistolta tänään! Olin haaveillut niistä jo kuukauden verran. Tuli aika sähäkän värisiä, näistä on väriharmoniat taas kaukana. Mutta niiden myötä kevät etsiytyy pihaan...



Jouluruusu kukkii jo toista kertaa, joulukuussa viimeksi, ainoa pihassa nyt kukkiva kasvi, onpa kullanarvoinen! Harmi ettei se toinen, tummanpunainen jouluruusu kuki tänäkään vuonna...



Pienenpieni punainen orvokki



Ikeasta: söpö retroruukku, jota en voinut vastustaa ja kerrottuja narsisseja. Ikea oli pullollaan vaikka mitä ihanaa, mutta onneksi ei ollut rahaa ostaa muuta kuin pari ruukkua. Oli mm. ihania parvekesisustuksia.



Taimiprojektit voivat suht hyvin, tässä perenna Salvia `Mojito`, kirjava limenvihrein aksentein. Tomaattia ja paprikaa on myös tulossa, samoin mustia orvokkeja & akileijaa. Köynnöksistä Japaninhumala on hyvällä alulla, Keijunmekkoa ei vieläkään näy, toukokuussa laitan vasta Tuoksuherneet, viime vuonna olin ihan liian ajoissa niiden kanssa.

Olen heitellyt lunta ja hakannut jäätä, silti kumpaakin on hirveän paljon edelleen. Sitkeästi pitää jatkaa muutaman viikon ajan niin ehkä kevät tulee vihdoin. Tutkailin talvivaurioita ja korjausleikkasin puita & pensaita, aika paljon pupujen mutustelemia kasveja löytyi ja lumen katkaisemia oksia. Surullista.



Kivikko on sula ja saunanedustan kukkapenkki, ainoat lumettomat paikat...jotain ihanaa sieltä nousee, narsissin piippoja ja kirjopikarililjojen hentoisia varsia...mutta missä viipyilevät krookukset...?



Mukavia nämä talvivihreät kasvit, heti lumen alta paljastuttuaan antavat toivoa tulevasta vihreydestä. Tässä mätäsleimua

5 kommenttia:

  1. Ihania kevätkuvia, täällä vielä odotellaan lumien sulamista. Hurjan aikaisin noita orvokkeja jo saa. Tuntuu, että joka vuosi vaan aikaisemmin ja aikaisemmin. Kai ihmisetkin on vähän malttamattomia tän kevään kanssa ja kyselevät jo aikaisessa vaiheessa kevätkukkien perään ja taimistot sitten vastaavat kysyntään ja tekevät pieniä eriä jo aikaisempaa myyntiä silmällä pitäen.

    Aurinkoa viikonloppuusi! Toivotaan, että loputkin lumet pian sulais.

    VastaaPoista
  2. Kerrankin ripeästi vastaamassa :)

    Kiitos Tiina ihanasta viestistäsi! Minusta orvokit tulevat liian myöhään...juuri sellainen supermalttamaton asiakas..ei sekuntiakaan liian aikaisessa...

    Lunta pihan puolella edelleen reilu metrin verran, jatkuva möyhennys käynnissä...

    VastaaPoista
  3. Voi vitsit, nyt ei kannatakaan katsoa niihin jäisiin kohtiin vaan noihin ihaniin paljastuneisiin aarteisiin ♥
    Samanlaisia piippoja minäkin ihailen pihalla, ihania alkuja! Ja voi tuota jouluruusua, jee! Minulla on tummanpunainen, siinä ovat nuput vasta aika kiinni ja alhaalla, nehän nousevat suht korkealle. Mahtavaa että on tällaisia tyyppejä jotka kukkivat vaikka ympärillä on lunta!

    VastaaPoista
  4. Kanttorilan puurtarhassa odottelisi kehunappi :)

    VastaaPoista
  5. Minäkin hätähousuna ostin jo orvokkeja, hiukan ottivat itseensä kylmistä öistä. :( Mustia orvokkeja olen itsekin joskus kasvatellut, olivat aika ihania, vaikka kukkivat myöhään kaikesta huolimatta.

    VastaaPoista