lauantai 28. marraskuuta 2015

Kukka-alttareita & luonnonkoristuksia & pikakurkistuksia pihalle

Joulukoristeita luonnonantimista: Neidonhiuspuun kauniit lehdet glitterillä siveltyinä ripustettuna huonekuuseen. Poimin kourallisen tammenlehtiä samaan tarkoitukseen. 

Tuuli ujeltaa vanhan talon nurkissa. Myrsky on ravistellut oksia pitkin pihaa ja vesipaljut vuotavat ylitse. On vain loputon hämärä. Sisällä tuoksuu hyasintti ja kostea multa. Amaryllikset avaavat hitaasti nuppujaan. Sohvalla annan kukkaisten ajatusten tulla ja mietin kevään kylvöjä höyryävä glögimuki kädessä.

Kuistilla jatkuva kellastuineiden ja kuihtuneiden lehtien nyppimisurakka, ne kärsivät valon puutteesta kuten minäkin. Aamuisin ennen töihin lähtöä pyhitän viisi minuuttia kasvieni parissa kuistilla. Kukkalttarini on edustaa varmaan minulle samaa kuin ikoni joillekuille.



Perintöpelargonin roosa, miltei persikkainen kukkapörrö nojailee yhä valoverhoihin kuistilla. 

Pihalla pyörähdin lyhyesti ihmettelemässä sen karua ilmettä. Itsekseen pihaan tulleet sinivuokot ilahduttavat, toivoisin niiden älyävän vielä itse levittäytyä rutikuivaan kotikatajan alusmaastoon...nyt ne lymyävät hieman havujen alla piilossa

Tammikuussa kylvetyn orvokkibonsain kukinta jatkuu vielä vaikka tuuli oli puhaltanut sen jo ties koska kumoon pöydän alle, sieltä sen löysin ja nostin uudelleen esiin

Muurin päälle kiipesin korjaamaan repsottavaa aidannetta, Köynnöskuusama on säilynyt vielä vihreänä kaiken ruskeuden keskellä. Kun  kurkistaa alas paraatipenkkiin, näkee muutaman vihreän läikän, pilarikatajan & kartiovalkokuusen, muutama ruusukin on säilynyt vielä vihreässä asussa

Saunan edustalla pergolassa on vielä vähän vihreyttä, ikivihreät neilikat (ihana pink campari, drinksun nimi) ja jokin kellokukka jonka lajiketta en kuollakseni juuri nyt muista...

Cecile Brunner -ruusu ja Vuorikärhö

Ikivihreä viisivuotias: Japaninsara Variegata

Hurjan myöhäisiä ovat Syyskrookukset, vasta aikovat alkaa kukkimaan

Luin juuri, että hyasintin kasvualun tulisi olla noin viisisenttinen kun hatun voi ottaa pois. Noh, pikkuisen etuajassa, toivottavasti kukkii kuitenkin

 On niin hämärää, että päivälläkin voi polttaa kynttilää. Toinen kukka-alttarini sijaitsee olohuoneessa. Kellukynttilän kanssa kelluttelee hyasintin kukka ja narsissit levittävät oudon imelää tuoksua olohuoneeseen. 

Ensimmäiset kukkanuput pilkistävät anemoneista, hyvällä tuurilla näistä saa leikkokukkia joulunpyhille

Pienoisamaryllis ja nuput, olen pitänyt näitä vilpeällä kuistilla ja nostelen yksi kerrallaan kukkimaan sisätilojen lämpöön

Indiskasta ei-jouluinen joulukoriste, sulkaketju, aika hieno

Skimmia ja kaverit

Sormet syyhyävät jo siemenkylvöihin

Viikko sitten istutettu amarylliksen sipuli: mitään ei ole tapahtunut

Hurjan pimeä kuva, mutta keskeltä pilkistää maasta kaivettu kielon nystyrä
Jostain lehdestä poimittu idea: kuplafolkkari, piipunrassikuusi ja iso rusetti

Kesän hortensia jatkaa kukintaansa. Antakaa kukkien tulla luoksenne.

23 kommenttia:

  1. Vihreyttä, hempeitä kukkia, kimallusta, kynttilänvaloa... mitäpä voisi enää postaukselta muuta toivoa. Ajatella, pelargoni ja hortensia kukkivat sinulla vielä noin kauniisti!
    Kiitos taas hauskasta kommentistasi! Täälläkin on nyt reilusti plusasteita ja suunnilleen kaikki lumet ja järven jää ovat taas kadonneet.
    Ihanaa adventtiaikaa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi Sara, aina ilo kun vierailet täällä! Lumi meni teiltäkin siis pois, toivottavasti et sure kovin? Iloista adventtia sinne!

      Poista
  2. Sun postaukset on aina ihanaa arjen juhlaa! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos KesäKukka! Ihanan nätisti sanottu, kiitos kovasti!

      Poista
  3. Ihanan romanttinen kuva vaaleanpunaisesta pelaguusta valkoista pitsiverhoa vasten.

    VastaaPoista
  4. Voi ku jaksat touhata kukkien kans sisälläki. On nii palio kaikellaasta. Mulla sisällä ei menesty mikää. Ja hortessaki......aiva maharottomasti viäläki kukoostaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Navettapiika! Olen toivoton kukkaihminen...kyllä sielläkin kukoistaa!

      Poista
  5. Kauniita kuvia ja arjen kaunistuksia! Vai, kylvöjä jo mietit, onko selvät suunnitelmat jo? Kohtahan niitä ensimmäisiä siemenkuvastojakin alkaa tupsahdella houkuttimiksi :D Yritän olla tänä vuonna maltillinen. Ihanaa ensimmäistä adventtia =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kurjenkello! Aika selvät on jo ja siemenetkin hommattu :) Mitenkä siellä? Maltillisesti täälläkin, turha niitä paljoa vielä hommailla. Ihanaista adventtia sinnekin!

      Poista
  6. Ihanat kuvat. Pienilläkin jutuilla saa aikaiseksi mukavaa joulutunnelmaa. Vai siemenkylvöjä sinä jo ajattelet! Hyvää ensimmäistä adventtia!

    VastaaPoista
  7. Vielä kun on maa paljas, voisi hakea lehtiä jouluaskareisiin. Hyvä idea. Mukavaa joulun odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riitta! Ihana kun ei ole lunta vielä. Oikein mukavaa joulunodotusta sinnekin!

      Poista
  8. Ihanat ideat ja tunnelmat! Hyvää adventtia sinulle!

    VastaaPoista
  9. Auts <3 Nyt en kestä, roosa perinnepelargoni nyrjäytti sydämeni ja pahasti <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Ruusunmekko, voin laittaa keväällä sinulle alun postitse! Yritän muistaa tämän ja laittaa viestiä. Perinnepelargoni on kotoisin jostain Länsi-Suomen ja Hämeen rajamailta. On vähän kuin mårbacka mutta isokasvuisempi ja pikkuisen lamoavampi. Kukka persikkaisen roosa.

      Poista
    2. Kiitos, sepä olisi mukavaa. Voin vaihtarina antaa jonkin pelargonin. Palaillaan <3

      Poista
    3. Ilman muuta, nyt tuli vaan paineita jotta saan alkuja juurtumaan :) Palataan!

      Poista
  10. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  11. Tuota pelargoniaa minäkin täällä ihailen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kruunu Vuokko, tahtoisitko alun jos onnistun lisäämään?

      Poista