lauantai 21. marraskuuta 2015

Vahakukkia & kuvia kesästä

Perjantaisin palkitsen itseni aina joskus kukilla...tällä kertaa vahakukilla. Kun nyrhin niitä lyhyemmäksi pikkumaljakkoihin, nousi ilmaan raikas sitruunan tuoksu...rahan hupulointi kukkiin ei tunnu niin pahalta kuin vaikka johonkin ei-hajoaviin aineksiin

Kahtena viime keväänä Tähtimagnolia on aloittanut kukintansa aika tarkalleen 28.5. jolloin sen pääkukinta ajoittuu oikeastaan kesäkuun puolella. Kukat ovat vertaansa vailla, oikeastaan millään muulla kasvillani ei ole tälläistä hohtavan epätodellista valkeutta tarjota.

Kuusi kuvaa kesästä on siis haasteen nimi jonka sain Navettapiialta. Ihanaa. Koko viikon on satanut hulluna vettä ja ollut niin pimeää joten puutarhurin sielu lepää kesäkuvissa. Olin vähän laiska ja kaivelin summamutikassa kuvat samasta kansiosta. Tällä hetkellä on vaikea ajatella, että joskus vielä olisi näin värikästä ja rehevää. 

Paraatipenkistä nousee kesäkuun alussa kaikkea vihreää ja narsissit aloittavat kukintaansa. Yleissävy on kelta-valko-vihreä

Kesäkuussa Kielot ja Tiarellat somistavat lammenrantaa

Kesäkuussa on myös koristeomenoiden aika...Aamurusko...

Tänä kesänä hurahdin ihan pikkuisen ruusuihin....pääsin ensimmäistä kertaa vähän niiden makuun ja aiemmin sekavaksi kokemani lajikkeet ja ruusujen sukupuut muuttuivat loogisiksi kuin taikaiskusta. Kuvan ruusu on historiallinen ranskanruusu Honorine de Brabant, se on väriltään vaaleanpunainen ja raidallinen...tuoksu on ihana, ruusumainen

Aika herkkä on Kääpiökello vaaleansinisine kukkineen

Toisena kesän hellepäivänä kurkotti Snow queen  -kärhö taivaisiin. Seuraavana päivänä oli helle jo poissa. 

Takaisin todellisuuteen:
Sisällä iloitsen joulukukista. Skimmia, pallonpyöreä vaaleanvihreä kukinto

Rusentuneen amarylliksen sipulin kaivelin Prisman ulkopihalta ja pidin hetken vedessä (viikon, tunnustan...kukkahekumointi kun onnistuu vain viikonloppuisin) ja multaan. Kerrottu valkoinen kukinto pitäisi olla, odottelen tapahtuuko jotain

Jo aikaisin syksyllä ostettu tavallinen valkoinen amaryllis avautui

Pitkään ovat kukkineet tasetitkin jo. Viime vuonna olin ihastunut hopeaan, nyt kultaan ja pronssiin. Tammenterhot sävy sävyyn..

Ja pari löytöä: vihreäkukkainen Fresh Lemon -amaryllis (Prismasta tämäkin)

Viimevuotisissa amarylliksissä on jotain kelmeää vihreyttä

Ja eilen löysin vielä Perhosamarylliksen Plantusta, Tango -lajikkeen. Olen täydellisesti hurahtanut amarylliksiin. Pihalta kaivelin tänään (ehkä) kielon nystyrän ja toin kuistille. Pihalla en tahdo olla, pimeässä, kylmässä ja märässä. Kukkakimpuissa asuu ilo ja voisin tässä mielentilassa kukittaa koko universumin. 

Kuusi kuvaa kesästä -haaste matkailee eteenpäin (voi tulla tuplauksia, pahoittelen jo etukäteen) seuraaviin blogeihin heidän niin tahtoessaan

Pienen pihan suuria unelmia
Marian kotona ja puutarhassa &
My Woodland garden

Viikonloppuiloja kaikille!

27 kommenttia:

  1. Kaunis ruusu ja vielä hyvälle tuoksuvakin. Samoin tuo ' Snow Qveen' on todella kaunis jalokärhö. Minullakin se joskus oli, mutta se valitettavasti menehtyi luultavasti lakastumistautiin.
    Huikeita ovat myös nuo valkoiset tasettisi. Satutko muistamaan lajikkeen? Minun ehdoton joulukukkani on valkoinen amaryllis. Nyt pöydällä tosin kukkii punakukkainen yksilö ja toinen samanlainen on nupuillaan.
    Mukavaa lauantai-illan jatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kruunu Vuokko. Kärhöt ovat minustakin hankalia, välillä niitä ei oikein saa viihtymään vaikka miten yrittää. Harmi, että sinun kärhösi menestyi. Tasetti on ihan narcissus paperwhite, niitä ei saa siirrettyä enää puutarhaan kukinnan jälkeen, menee vain tälläisenä talvihyötönä. Ihanat nuo amarylliksesi, joulu ei tulisikaan ilman niitä!

      Poista
  2. Voi kevättä ja kevään valoa! Ihania kuvia.

    VastaaPoista
  3. Oi kiitos, Sametti! :)
    Pelastit minut tällä haasteella. Ei tunnu olevan mitään kuvattavaa, kun on jo lunta muttei niin paljon että se olisi todella kaunista. Nyt pääsen katselemaan kesäkuvia. Viime kesä ei tosin meillä ollut hyvä kukkakesä, mutta katson mitä löytyy.
    Ihanaa vihreyttä taas kuvissasi. Mukavaa lauantai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara, mukavaa jos vastailet! Nyt ei ole tosiaan paljoa nähtävää ulkona, kesäkuvat tuovat piristystä. Meillä oli myös normia huonompi kukkakesä.

      Poista
    2. Hei taas! Innostuin niin että vastasin jo. Olipa mukava muistella kesää. :)

      Poista
  4. Minä en ole oikein vielä päässyt käsiksi kauppojen sipulitarjontaan, ihastelen vielä ulkona muutamia hentoja syysmyrkkyiljoja, jotka kurkistelevat hienoisen lumipeitteen alta. Voi kun löytäisi tänä vuonna niitä Multiflora hyasinttejä<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna. Nyt kipinkapin kukkakauppaan :) Toivottavasti löydät multifloraa!

      Poista
  5. Ihanat kukkakuvat! Pitääkin hankkia taas valkoinen kerrottu amaryllis aiempien vuosien tapaan.

    VastaaPoista
  6. Voi kiitos, tämä on haaste johon taatusti jaksan vastata kunhan ehdin! Muurin eduspuutarhasi hurmaa kevätasussaan, hurmaava otos! Koko maailman kukitus on ihana ajatus, kauneutta ja hyvää tahtoa kaikkialle. Talvipuutarhasi kuistilla on aina yhtä hykerryttävä, taas uusia ihanuuksia ja nuo tasetit ovat ruokaa sielulle...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria, mukavaa jos vastailet! Maailma olisi niin paljon parempi paikka jos olisi enemmän kukkia :) Kiitos kauniista sanoistasi!

      Poista
  7. Oi, näitä ihania kesäkuvia. Tuon ruusun tuoksu miltei ulottui tänne saakka. Pitäisiköhän hakea kaupasta vähän pidemmällä oleva amaryllis noiden omien sipulien kehitystä odotellessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Between! Ilman muuta lisää amarylliksiä, niitä ei ole koskaan liikaa :)

      Poista
  8. Kiva haaste ja aivan ihania kuvia. Koristeomenan kukka on tosi kaunis. Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
  9. Mun teköö nii miäli jotaki magnooliaa, mutta ei ne taira täs puutarhas menestyä. On sulla monta sipulikukkaa viritykes :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Navettapiika. Mistäs tiedät ettei magnolia menesty jos et kokeile...kannustan kokeilemaan! Tee kunnon talvisuojaus jos epäilyttää ja syksyn alesta halvemmalla? Minä en ole omaan suojannut ollenkaan ja on noita talvipakkasia kuitenkin ollut

      Poista
  10. Ulkona on tullut oltua kyllä luvattoman vähän, nyt kun saatiin lunta niin on siellä jotenkin valoisamman oloista. Ja pakko olla pihalla lumitöiden merkeissä;)
    Nämä kesäiset haasteet ovat ihania talviaikaan, saa hyvällä omallatunnolla selata viime vuoden puutarhakuvia ja nautiskella:)
    Sulla näkyy olevan jo kiva määrä joulukukkia, munkin pitäis ryhdistäytyä, kun vain saatas keittiöön listat paikoilleen, niin pääsis vähän joulufiilistelyn alkuun... ainakin siellä keittiössä. Olohuone vielä odottaa pikkuremonttia (ennen joulua)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pioni. Teillä onkin hurja sisustustouhu siellä menossa! Vaikuttaa hyvältä :) Tsemppiä kovasti lumitöihin!

      Poista
  11. Olet totisesti kukittanut koko universumin, tai ainakin kuistin. Amaryllikset ihanat... voin aavistaa tänne asti tasettien tuoksun. Onneksi eilen satoi lunta, niin on ulkonakin taas valoisampaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiitos Riitta! Teillekin tuli lunta, tänne ei onneksi, minä kun sitä niin inhoan...mutta hyvä jos iloitset siitä!

      Poista
  12. Voi, kiitos!! Vastaan mielelläni, halajan uppoutua kesän muisteloihin, ei musta talvi ihmistä-ikinä tule, mutta parhaani yritän, jotta jaksan. Ehkäpä munkin täytyis enemmän alkaa haalimaan kaikkea ihanaa, mitä sinulla jo on. Inspiroidun vahvasti <3 Mitä sulla itää vihreän amarylliksen takana ruukussa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kurjenkello, ihana jos vastaat :) Kruunuvuokkoja taitaa olla siinä ruukussa. Minäkään en lainkaan ole talvi-ihmisiä...

      Poista
  13. Huoks miten ihanat kuvat! Nyt vain haaveilemaan:)

    VastaaPoista