perjantai 11. marraskuuta 2016

Kirpeää valkoista


Nautin paljon valkoisesta juuri nyt. Se on neutraalin kirpeä kuin ulkona auringossa hehkuvat lumihiutaleet kylmän yön jäljiltä. Viime yönä oli rapeat -15 astetta. Minusta tasettinarsissin tuoksu on fantastinen, se leijuu kuistilla ja sekoittuu kanelikynttilän aromeihin. Näistähän on olemassa kyllä tuoksuttomiakin versioita.

Muutoin ei tapahdu mitään. Lumityöt laahaavat jäljessä, viikonloppuna pitäisi karistella raskaita lumia pois pensaista ja puista ja haaveilla loputtomia määriä. Yöpöydillä lojuu paljon Eva Robildin ja Sanna Töringen puutarhakirjoja, kumpaankin kirjailijattareen olen valtavan ihastunut.
Tähtimagnolia...kukkiikohan se enää koskaan? Viime talvi oli sille kova, mutta elpyi. Nyt taas uinuu talven unia. 

Pergolan kaariportin luona alppikärhöjen kuihtuneiden lehtien alla...pyykkinarut viettävät siestaa ja odottavat uusia keväitä kuten minäkin

Pergola on luminen ja paljas. Ruosteviinin kuivat rangat roikkuvat surullisina jouluvalojen lomassa

Hirvittävän surullista on myös se, että puutarhassa on käyty kuolinkamppailu. Uhrina oli naispuolinen fasaani ja tappajaa emme tiedä. ehkä kettu tai kissa, kummankin näin hiippailevan tällä viikolla puutarhassa. Kuollut lintu makaa liuskekivipolulla joten meitä odottaa hautajaiset lähiaikoina. Kauniita höyheniä on leijaillut puiden oksille ja alas lumelle

Syyllisen varpaanjäljet ovat todennäköisesti tässä...linnusta en kuvaa tahtonut

Kaariportista roikkuu vielä jäätynyt vihreä Tuoksuköynnöskuusama, talvi tunkeutui kesken sen kukoistuksen ylle

Kotikataja on jättiläissuuri ja todennäköisesti hyvin vanha (talo rakennettu vuonna 1957). Olen kasvanut siihen ajatukseen, että sisäänkäynnin luona on oltava suuri puu. Tämä kotikataja kasvaa myös suuren Tammen alla ja on siksi vähän toispuolinen. Edessä oleva ranka on Aunen päärynä.

Mustarastas ahmii naapurin omenoita minkä ehtii, meiltä koristeomput on lähes tuhottu

Ruusupömpelin luo on vuoltava polku, mielikuvissani istun tässä shampanjamalja kädessäni (huom. mieluiten antiikkinen maljamalli), ruusuntuoksu nenässäni
Aspen, Colorado? Ei kun meidän vaatimaton leikkimökki lumikuorrutuksella. Mökin vieressä on oikealla puolen lintujenruokintapiste Kuusamien oksilla roikkumassa, suojaisa paikka pikkulinnuille.
Hieman kaihoten ja jännittäen katson viime hetken istutuksiani, tässä keinun taakse istutettu miniaidanne  Likusteria (liekö vielä keväällä hengissä)

Kasvihuone on kuin huurrelasista tehty. Sisällä on vielä vihreää Persiljaa, valmiiksi pakastettuna.... Uuden öljykynttilän kävin taasen siellä sytyttämässä posket rapeina

Viikossa kasvatti hyasintti järeät juuret ja hatun alta pilkistää jotain pientä. Annan hupun vielä olla päällä viikon pari (vihreän kasvun osuuden tulee olla noin 5 cm) ja sitten hattu pois...
Tätä tiettyä amaryllistä odottelen kovasti kukkivaksi...

Ja sitten en voi elää ilman neilikoita ja niiden tuoksua! Paras maljakkokukka koskaan.

Olen myös hulluna eucalyptukseen (kuten niin moni muukin juuri nyt kukkamaailmassa). Omasta eucapuusta poimin aina varren pari kimppuihin. Tässähän lähes säästää. Kohta ajattelin kyllä alkaa taas raahaamaan rahani kukkakauppoihin, eihän tätä talvea muuten kestä millään. Onnellista viikonloppua toivotellen  

19 kommenttia:

  1. Hei, Flora Magica, ei kun... Sametti Hortensia! :)
    Ihan maagisia kuvia taas, runollinen teksti, huumoria myös ja draamaa. Odotan kovasti, että joku jälkiä tunteva tunnistaa nuo jäljet. Minusta syyllinen ei ole kettu, vaan kissa jolla on kuusi varvasta yhdessä tassussa. :)
    Kiitos ihanista kuvista! Onnellista puutarhaunelmointia ja mukavaa viikonloppua! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja kiitos itsellesi Sara, olet aina niin ystävällinen...ai kun nauratti tuo 6-varvaskissa :) Se se varmasti oli! Onnellista viikonloppua sinullekin!

      Poista
  2. Ihana satumainen kierros puutarhassasi. Ooh, amaryllis aloittaa kohta kukintansa ja vieläpä kahdella kukkavanalla! Ihan mielettömän upean värisen olet löytänyt. Ihania puutarhaunelmia sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mari! Tämä amaryllis oli Bauhausista, siellä oli erilaisia erikoisamarylliksiä. Iloista viikonloppua sinullekin!

      Poista
  3. Onpas upea postaus. Kiva kierros lumisessa puutarhassa. Tuo leikkimökki on tosi soma. Upea amaryllis. - Mukavaa nenäpäivän iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli! Kiitos paljon kauniista sanoistasi! Mukavaa isänpäivää sinulle!

      Poista
  4. Itsekkin ajattelin tänään, ettei tämä talven ihmemaa oikeastaan ole ollenkaan hassumpi <3 Aurinko paistoi, järvi liplatti avoimena ja lunta kaikkialla..

    VastaaPoista
  5. Kyllä se kauneus on katsojan silmässä -minusta pihasi näyttää kovin sievältä ja romanttiselta, vaikkei shampanjamaljoja tarkenisikaan nautiskella keinussa istuskellen. Söpönen leikkimökkikin lumen keskellä, kivoja talvikuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirkku, voi miten ihanasti sanottu :) Kiitos kovasti!

      Poista
  6. Oi, mitä ihania juolujuttuja sinulla jo on! Tunsin hurmaavan tasetin tuoksun tänne asti. Minun tasettini vasta tulevat ulos sipulistaan.
    On tuo luonto raakaa. Meilläkin täällä liikuskelee kaikenlaisia eläimiä ja kaikenlaista tapahtuu. Onneksi, ei edes kaikkea tiedä.
    Eucalyptus on minunkin suosikkini. En koskaan kyllästy senkään tuoksuun.
    Mukavaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riina! Joulu on niin hurjan lähellä jo, laittelen vähän eri aikaan tasetteja, niin saa nauttia niistä pidemmin. IHana kuulla, että sinäkin pidät eucasta! Ihana kasvi ja täydellinen kimpuissa. Onnellista viikonloppua sinulle!

      Poista
  7. Hei, minäkin laitoin sinulle haasteen, onkohan sama kuin vaalean vihreällä..?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Sirkku, enempi parempi, olen tosi iloinen!

      Poista
  8. Yhdessä jalanjäljessä on viisi varvasta! Laivakissa? Teillä on paljon lunta verrattuna tähän Satakunnan säähän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiina! Hih, laivakissa :) Lunta oli tosiaan paljon, mutta se hupeni pois viikossa. Kiitos paljon käynnistäsi! IHana kuulla sinusta!

      Poista