sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Aurinko nousee 8:59


Auringonnousun ajan kertoi puhelimeni aamulla. Odotan valoisia aamuja. Joulukuussa multaan laitetut irikset kukkivat, keväänodotus on väriltään sininen...ja hei ei tällekään kylmäkäsittelyjä tai pimeäkausia, suoraan kaupan hyllyltä multaan....tänään onkin juhlahetki, ensimmäistä kertaa auringonnousu painui alle kello 9.
Viikunan käsi vilkuttaa meille keväiset terveiset


Vuoden ensimmäiset lämmittävät auringonsäteet herättävät minut hoivailemaan kasveja. Salainen viherkasviaseeni (paljastan sen nyt teille) on vauvan peppupyyhkeet. Niistä tulee pesujen välillä upea kiilto lehtiin ja viherkasvit tuntuvat kovasti pitävän wipeseistä. Samalla leikkailen ja otan pistokkaita. Suurin osa viherkasveistani on jo yli 20 vuotiaita eli ei enää nuorisoa...Enkä kyllä hoida niitä mitenkään erityisesti, joskus pitäisi mullatkin vaihtaa (kun muistaisi ja jaksaisi).


Olen tosi huono talviulkoilija, eilenkin hyppelehdimme saunanraikkaina jo kahdelta iltapäivällä pyjamissamme. Kuistilla farkunsininen hyasintti kukkii. Ja tuoksuu keväiselle.


Viikonloppukimppu oli tuoksuva. Kävin sen poimimassa kuistilla. Hyasintteja ja helmililjoja. Tammikuussa nautin eniten vaaleansinisestä, se kun on kaipauksen väri.

Ulkona on etupäässä jääkukkia ja lumikiteitä.


Viikonloput ovat ihania, herkkukahvit & päivänvalon ilo, jota ei arkisin näe. Sunnuntaisin on hetki jolloin viimein ehdin perehtyä puutarhablogeihin. Luksusta.
Kirsikkapuun oksaan tuli lehdet, otin sen jo paljon ennen joulua. Keväänvihreää ja ikuista trendiväriä. 


Saan äkillisiä kukkabuumeja....vaihdoin kehyksiin kauniin Rifle paperin paketointipaperin nimeltään Blushing rosa


Ja ikkunaan pellavaisen vihreän botaanisen laskosverhon (nuo puunoksat kuuluvat sille itsekseen kylväytyneelle vuorijalavalle, nautin kesällä sen vihreydestä, joka näkyy kirjastohuoneen ikkunasta). Kodin ykkösen muistoa kunnioittaen..

Outo sisustuskärpänen toi uuden maton ja korin Ikeasta. Koriin on kätevä hillota kaikki vanhat puutarhalehdet ja lukea ne yhä uudelleen.


Viime kesänä tosi vanha palmu kuoli, ostin tämän viherkasvin, Siroliuska-aralia on hän...


Ulkona pistäydyin vain lintulaudalla heittämässä siemeniä, hetken haaveilen leikkimökin luona kuinka teen tästä mökkeröisestä joskus oikean huvimajan kun lapset lentävät pesästä (eli noin sadan vuoden päästä).

Kylmästä lämpimään...woodstock -hyasintti kukkii


Keittiössä skillat

Jouluruusujen istuttamishetkeä odottelen kovasti. Tänä vuonna ovat kirvatkin pysyneet poissa.

Kukkakauppakierroksen tein tänään, oli kuivaakin kuivempaa. Ostin kuitenkin yhden viherkasvin kun halvalla sai. Hieno tumma kasvi rumalla nimellä varustettuna: Uurremuori. Tammikuu on syvältä kaikella tapaa. Ei auta kuin sinnitellä eteenpäin ja odottaa.

43 kommenttia:

  1. Mukava postaus, kiitos tästä. Tuli ihan keväinen olo. Sinulla on niin kauniita kukkia. Hauska on tuo uurremuori. - Mukavaa sunnuntai-iltaa!

    VastaaPoista
  2. Söpö muori! Ja ihana viikunan vilkutus. Nyt muistin, että ostin kerran pussin jääkurjenmiekan sipuleita ja nekin vain lähtivät heti nousemaan ruukun mullasta ja kukkivat. Puutarhassa niiden kukkiminen onkin sitten niin ja näin, talvehtivat ehkä tai sitten ei...
    Ihanan väriset hyasintti & helmililjakimput, niin suloisia.
    Voi että, mäkin just laitoin yhden ihanan kasviaiheisen lahjapaperin jääkaapin oveen, siitä tuli paljon kauniimpi! Tosin ihan vaan magneeteilla kiinnitettynä, voisihan sen hienomminkin laittaa. Tai liimata. Kerran tapetoin jääkaapin kasviaiheisella tapetilla, joskus hurjassa nuoruudessa ;-)
    Ihanaa, että valoa on jo vähän enemmän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila! Tosiaan, nämä sitten kukkivat helposti, onpa kiva! Puutarhassa ei tosiaan ole yhtä helppoa.

      Hauska tuo jääkaapin koristelu :) Voin kuvitella tuon sinun nuoruuden koristelun, olet kyllä ihana!

      Poista
  3. Mutta tammikuuta ei ole enää pitkästi jäljellä ja ensi kuun jälkeen on maaliskuu! Mietipä sitä.
    Ihana kevätmeri ikkunoillasi.

    VastaaPoista
  4. Voi ihanuus noita kevätkukkia! Minunkin viherkasvini huutavat hoitoa ja ostan näin kevättalvella niitä lisääkin. Kivan näköinen tuo uurremuori, tykkään pihallakin tuon värisistä perennoista. Kohta on helmikuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eeviregina! Nyt on tosiaan aikaa näitä hoivalla vielä, kohta puutarhassa oleminen vie kaiken ajan. MInäkin pidän kovasti purppuraisista kasveista.

      Poista
  5. Sullahan kevättää ihan oikiasti! :) Jokapaikka täynnä kevääsiä kukkijoota. Tua violetti hyasinttiki on nii ihana! Täälei tänää aurinkua näkyny, mutta päivät on jo selevästi valoosempia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Navettapiika! Täytyy ottaa kevät sisään kun ulkona sitä ei ole...ihanaa tämä valoisuus kyllä!

      Poista
  6. Ihailen kuinka osaat luoda kukkaisterapiaa jokaiseen viikonloppuunne, eläköön elämälle! Minä olen liian pihi ostamaan leikkokukkia, niillä saisi kyllä nyt parhaiten kevätfiilistä kotiin kun mitään muutakaan kukkivaa ei täällä ole. Kokeilevaa puutarhurointia kannattaa harrastaa, hienoja yllätyksiä voi olla luvassa, kuten iiriksesi osoittivat! Täältä heilutus takaisin viikunalle, niin söpö lehti. Hyvänmielen postaus taas keran, kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria! No, enemmänkin epätoivoista räpellystä sisätiloissa...voi miten et raaski, tulppaani- tai neilikkakimppu maksaa 3 euroa, ei paha!

      Poista
  7. Uurremuori on hauskan näköinen. Vilkutusta viikunalle, tuollaiset pirteät pienet vihreät pitävät yllä toivoa keväästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja! Uurremuori on kivannäköinen ikkunalla, juuri ihastelen. Kiitos sinulle!

      Poista
  8. Nämä sinun postauksesi ovat aina niin ihanan kukkaisia. Pettämätöntä viherterapiaa, josta joka kerta tulee hyvälle tuulelle.
    Valon lisääntymisen huomaa selvästi, vaikka olisi varmaankin päivä. Pian on tammikuu selätetty. Oikeastaan kohta voisi vähän kevään odotusta jarrutella, ettei se vilistä liian nopeasti ohi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ...siis harmaakin päivä...

      Poista
    2. Voi kiitos Between, kiitos sinulle kun jaksat täällä käydä! Tällä viikolla minäkin olen huomannut valostumisen, ihanaa!

      Poista
  9. Kevättä pitää osata tuoda lähelle tavalla tai toisella, kun se oikeasti vielä antaa odottaa itseään, sinulta se näyttää sujuvan. Minun jouluruusuni valtasi sellainen kirvojen armeija, että oli pakko nakata roskiin, vaikka olin niin kovasti odottanut, että voisin sen ulos istuttaa.
    Keväisiä fiiliksiä alkavaan viikkoosi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirkku! Voi harmi jouluruusuasi! Minullakin tulee niihin aina kirvoja, tai ehkä tulevat jo kaupasta mukana. Ihanaa kevättä sinullekin!

      Poista
  10. Kaikki kuvsi viestivät taas eksootisesta saarekkeesta - hei missä se sijaitseekaan, jossain Tyynen meren saarella! Olet todella taitava loihtimaan kukoistavaa runsautta jopa kehystämällä tai verhoilla! Kyllä tuollaisessa paratiisissa tammikuu - ja helmikuukin hurahtaa autuaana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirkko! Hih, ei nyt sentään. Valitettavasti en ole minimalisti...helmikuu pitäisi vielä jaksaa! Kiitos kovasti sinulle!

      Poista
  11. Kiitos kevätterapiasta, tuli hyvä mieli ja kevään odotus vain kasvaa. Aurinkoisia päiviä, kohta irikset kukkivat myös pihalla:)

    VastaaPoista
  12. Tämä, jos mikä oli kevätterapiaa sitä janoaville.

    VastaaPoista
  13. Kiva postaus :). Minunkin oli eilen aivan pakko piipahtaa kukkakaupassa ja ostaa valkoinen orkidea. Uusi kukka piristää kummasti! Erikoinen tuo uurremuori, nimi ei tee sille oikeutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elmeri, mukava kuulla sinusta pitkästä aikaa! IHanalta kuulostaa tuo valkoinen orkideasi. Kukan nimi on hirveä...

      Poista
  14. Ihanan toiveikas ja valoisa postaus!
    Mä voin paljastaa, millaisen rikoksen tein. Kävin ihailemassa kasviaiheisia tapetteja rautakaupassa. Pyysin kokeilupalaa, vaikka minulla ei ole aikomustakaan tapetoida mitään. Sain ihanan tapetinpalan vaikka seinälle kehystettäväksi... Ehkä joudun tilille tästä. Me kasvihullut vaan nähdään kasvikuvioita kankaissa, lahjapapereissa ja tapeteissa... siis ihan kaikkialla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riina! Minä tunnustan harrastavani tuota samaa....k-raudasta voi ottaa itse..yhden ihanan kasvikuvan otin...

      Poista
  15. Viikonloppukimppusi tuo kyllä niin jo kevään mieleen:)

    VastaaPoista
  16. Eikö olekin ihanaa, kun on ollut aurinkoisia päiviä! Vaikka et ulkoilusta ilmeisesti pidäkään, onhan sinulla tuo kuisti. Ihanan kimpun sieltä sait! Minä olen ulkoillut koiran kanssa metsässä nauttien kauniista päivistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vilma! Aurinko on ihana, harvoin on vaan näkynyt viime aikoina. Meillä on ollut monta viikkoa pelkkää liukasta jäätä, ei tuolla oikein voi edes ulkoilla!

      Poista
  17. Ihana aurinko, se tuo hymyn myös minunkin huulille 😊 sinulla on jo vaikka mitä keväisiä kukkia helpottamassa kevään kaipuuseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mari! Aurinko on niin ihana, nyt vain taas niin harmaata...

      Poista
  18. Oi, Iirikset kukkivat siellä! Täällä odotan omieni kukkivan. Onneksi tammikuu on kohta ohi :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tarja! Toivottavasti iriksesi kukkivat pian! Onneksi todella tammikuu vetelee viimeisiään

      Poista
  19. Ihanat helmililjat... Onneksi tammikuu on pian taputeltu!

    VastaaPoista
  20. Niin keväistä sinulla siellä että;)

    VastaaPoista
  21. Hitsi, miten ihana postaus! Tuli oikea positiivinen kevätfiilis. Ja tuo saunareissu päivällä ja yöpuku päälle on niin meikäläisen elämää. Jes!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle Satu! Mukava kuulla, että olet iltapäiväyöppäri-ihmisiä :)

      Poista