Istutan ruusuja & ihastelen satumaisia syysvärejä

...ja siitä on kiittäminen Betweeniä Rikkaruohoelämää -blogista. Hän on oikea darling, sain kukkasia kotiintoimitettuna! Tunne on sama kuin olisi voittanut Lotossa 💗 Itse olen hieman valitettavasti kyynisyyteen taipuvainen persoona niin ällistyn todella aidon ystävällisyyden edessä. Toisekseen olen hieman enemmän "kell´ onni on, se onnen kätkeköön" -tyyppinen, mutta tämän ajattelin nyt kertoa. Tosin tässä kävi nyt niin, etten yhtään kuvaa saanut ruusuista kun tuolla mudassa ja sateessa myllersin ja kamera lepäsi sisätiloissa. 


Lidlissä shoppailin croissantteja (meidän perhe on koukussa niihin, ei lauantaita ilman croissuja) ja samalla repsahdus sattui yhden mustan papukaijatulppaanipussukan kohdalla. Sipulivälivuosi ottaa jonkin verran koville, mutta pinnistelen. Onpa ollut raskas vuosi ilmojen suhteen. Olen aivan näännyksissä sateeseen.

Dolgon omput menivät kirkkaanpunaisiksi, viime viikolla lämpötila on käynyt nollassa muutamana yönä. Talvi tuli aikaisin, kuten pelkäsin

Jotkut vielä sinnittelevät. Pikkuisen on kukkiakin vielä, mattimyöhäisiä. Kaunis sininen Jalokello Fuji blue

Ja Ruusunätkelmät, valkoisena

Yhtäkkiä äkkäsin tälläisen saniaisen, jota ei ole moneen vuoteen edes näkynyt. Missä lie luurannut? Taitaa olla Japaninhiirenporras Pictum. Ehkäpä sadekesä herätti sen henkiin. Vieressä kasvava Sorenhiirenporras Lady in red on tosi tuuhea aina, kestää selvästi kuivempaa maata

Huikeita, satumaisia värejä alkaa näkyä puutarhassa

Kuin unessa kuljen satumaisessa pergolassa. Ruosteviini on oikeastaan vaaleanpunainen  (Vitis coignetiae) eli viiniköynnöshän tämäkin on, II-vyöhykekelpoinen. Onneksi tuli aikoinaan valittua juuri tämä versio, joka runsaskasvuisena peittää pian pergolan ylärimatkin. En ole tätä koskaan leikannut, ei ole tarvinnut. Rypäleitä kyllä tekee, ei vain ole tullut maistettua niitä. Huomasin naapurinkin ihastuneen, on hankkinut samanlaisen.

 Vaihtelevan roosansävyinen on syysväreissään Katsura. Hattaramainen tuoksuaistimus sen ympärillä voimistuu kuivilla keleillä, sitä odotellessa

Lehtiä varisee maahan, kullankeltaisina

suojaisessa paikassa Japaninvaahtera vivahtaa beigeen

Ja avoimessa kirkkaanpunaiseen. Sama puu kyseessä, toinen oksa vain. On aika lamoavakasvuinen

Pallovaahtera lakastui jo

Tunnen suurta lämpöä uudelleen kukkivaa alppikärhöä kohtaan

Pikkuisen vaivaa nuo puulaatat, jotka näkyvät kuvassa, olemme hurjan saamattomia. Kivilaatat odottavat pinoissa, asennushiekka on haettava ja talvi tulossa. Ympärillä kuitenkin vielä kaunista, Riippahernepuu, Mantelikirsikka, Mustaselja, Katsura ja Sininata (heinä). Tästä näkymästä kuoli siihen valitettavan hyvin sopinut Akebia, kastanjaköynnös. Ehkä kokeilen sitä vielä uudestaan muualle, paha talvi tappoi sen.

Kylmä yöilma on haukannut jo Onnenpensasta, joka on tuplannut kokonsa parin viime vuoden aikana

Söpö pieni vaahteranlehti on eksynyt kesän neilikoiden sekaan

Yksi kauneimmista syysvärin omaamista pensaista: kirsikkasorvarinpensas. 

Kiinalaiset lyhdyt..hedelmystöt

Mieheltä sain synttärilahjaksi uuden heisiangervon (kehitimme tästä riidan, joten ei ollut iloinen juttu) Purppuraheisiangervo Lady in redin. Huomaamatta olen pienimuotoisesti alkanut kerätä näitä

Tummin purppiksista on tietysti Diabolo

Ja se kuparisin: Mindia

Tuoksuherneen ja sirotuomipihlajan yhteys:  toinen jo syysväreissä, toinen vasta luulee kesän koittaneen

Lidlissä on syksyisin kivoja sixpackejä kasveja, edullisiakin. Budjettisyysistutus on tässä eikä mennyt kuin puolet pakkauksesta

Blogin kirjoittaminen on ollut jonkin aikaa tervanjuontia ja kerta kerran jälkeen olen harkinnut vakavasti pillien pussiin laittoa. Aloitin tämän puutarhapäiväkirjan vuonna 2008 ja lähestymme niin ollen kymmenvuotispäiväämme. Olen näiden vuosien aikana kokenut yksityiselämässäni rankkoja takaiskuja, uusia nousuja ja liian usein tappavan tylsää arkea. Puutarhaan olen istuttanut aika paljon kasveja, mutta niitä on myös menehtynyt ajan saatossa. Olen nauttinut luonnon kanssa elämisestä uudella tavoin oman puutarhan myötä. Viime aikoina olen kuitenkin tuntenut itseni kamalan tylsäksi jauhaessani innostuksen vallassa postimerkin kokoisesta puutarhastani, joka näyttäytyy ehkä vain minun silmissäni henkilökohtaisena paratiisinani. Muut varmaan näkevät puutteet ja myös epärealistisuuteni. Hetken aikaa olen taas saanut ilmaa kirjoitusteni alle ja tuntenut kepeyttä. Olen yksityiselämässäni joskus piinallisen rehellinen ja herkkä. Varmaan rivien väleistä lukijat aistivat sen. Rajanveto yksityisyyden ja viattoman avautumisen välillä voi olla hento. Elämänmakuisuuden ei toisaalta tarvitse aina olla rumaa ja surkeaa. Rehellisyys voi kannatella ihmistä sillan lailla eteenpäin. Varsinkin rehellisyys itseään kohtaan. 

Yhdestä asiasta olen kuitenkin melko varma. Viime viikolla luin uudesta tutkimuksesta, että lasten pituuskasvuun ravinnon ja geenien ohella tärkeä tekijä on rakkaus. Luulen, että sama pätee kasveihin.