lauantai 20. huhtikuuta 2019

Maisema vihertyy

On ollut valtavan hauskaa tutustua taas puutarhaan & seurata sen heräämistä. Tänään on ollut ihan harmaa päivä, mutta se ei haittaa kun sairastuin ja makoilen sohvalla katselemassa menneen viikon puutarhakuvia. Vuokot ja kiurunkannukset ovat nousseet piristämään ruskeaa maata
Koivu on hiirenkorvalla ja siitä ilahtuneena leikkasin ruusut, jotka olivat tosi hyvässä kondiksessa. Joitakin oli pupujussikat vähän natustelleet. Muutama tarvitsee uudelleenistutuksen, juurenniska näkyy auts
Aikaiset pensaat ovat tulleet lehteen tai ainakin lähes...Rusokuusama
Köynnöshortensia uskaltautuu avautumaan, olen niin onnellinen tästä hetkestä kun maisema muuttuu kauniin vihreäksi
Lamoherukka on aina ensimmäisten joukossa tulossa lehteen, siksi herukkakasveja on kiva istuttaa. Kuusamat ja Herukat, siinä kaksi aikaista vihertyjäkasvisukua
Herkät kärhöt heräilevät
Helmihyasintit ovat juuri alkaneet kukkia
Pionit...en muista mikä lajike tämä on. Taustalla on kuitenkin tillipionin hapsuke, jokohan viimein joitakin vuosia sitten istuttamani pionit kukkisivat tänä kesänä? Hyvää joutuu odottamaan...
Corydalis G.P. Baker, kirkkaampi punainen, taustalla näkyy toinen aikainen kukkija, Kevätlinnunherne, joka on valmiina pimahtamaan kukkaan. Ympäriltä nousee paljon erilaisia vuokkoja, joita keräilen tänne pienoislehtooni
Ja hennompi pinkki kiurunkannus Beth Evans.Kiurunkannuksissa on luonnonkukkamaista iloa
Pikkunarsissit kukkivat, näistä en kyllä oikein tykkää, ei yhtään my cup of tea
Ihana alkava viherrys pensaissa, tämä taitaa olla idänvirpiangervoa
Imikkä on saanut yhden silmän auki (Sissinghurst white)
Köynnöskuusama on hyvin aikainen...
Voih söpö pinkki nuppu, vaaleanpunainen japaninruusukvitteni Pink lady. Toivottavasti hän kukkii tänä vuonna....
Suloisten vuokkojen aika on seuraavaksi alkamassa, pieni balkaninvuokko kuunliljapenkereessä, ovat hieman levinneet. Jätän tähän aina kuunliljojen ja koivujen lehdet suojaksi talven ajaksi
Palloesikko uhkeimmillaan...on ainoa esikko, josta aidosti pidän. Eli poistettavien kasvien listalle: keltaiset narsissit, esikot & tuoksukurjenpolvi
Pisamainen jouluruusu salaisessa lehdossa, täältä nousee eri värisiä jouluruusuja kukkimaan parhaillaan, kivannäköistä
Roosansävyiset helmihyasintit
Pinkkejä villitulppaaneja, pieniä väriläiskiä kevätpenkissä
Viime vuosien haaveprojekteja on ollut nurmikon kukittaminen pienillä sipulikukilla. Valkoinen posliinihyasintti on syrjäyttänyt kaikki muut sipulikukat sydämeni ykköspaikalta. Tämä on niin kaunis, että kuolen ihan vähän jokaikinen kerta kun näen sen....
Jotkut sipulikukkien väriyhdistelmistä ovat tosi kummallisia ja yhteensopimattomia. Yritän muistaa tämän ensi syksynä....
Pulleat nuput luumuissa ja kirsikoissa, kirsikkaluumussakin. Olen käärinyt verkkoja pois riskillä, en jaksa koko kesää niitä katsella..
Rusokirsikassa aavistus pinkkiä🌸
Onnellista pääsiäistä & kukkaisia iloja 🌼

23 kommenttia:

  1. Ooh mitä herkkuja. Pisamainen jouluruusu on mahdottoman suloinen, ja kaikki tuo viherrys! Oi onnea, löysin tänään hyvän pikku lämpäreen keltavuokkoa. Kyllä tämä on niin mahtavaa löytöjen aikaa. Kiurunkannuksesi ovat huippukauniita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila! Ihanalta kuulostaa! Nämä ovat onnellisia päiviä kun saa tehdä löytöretkiä kukkapenkkeihinsä :) Halit!

      Poista
  2. Hyvää pääsiäistä. Kiurunkannukset on ihania, niitä on vain todella hankala löytää tavallisista puutarhamyymälöistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin Katja! Johtuu ehkä siitä, että monet ovat juurakkoja! Syksyllä niitä näkee myynnissä pusseissa. Ehkä kiurunkannukset tulevat pian muotiin? Toivotaan sitä!

      Poista
  3. Ihanaa päästä seuraamaan kevään etenemistä siellä eteläisimmässä Suomessa. Aivan huimaa vauhtia tuntuu kevät nyt saapuvaan! Palloesikot ovat suosikkejani kaikessa yltäkylläisyydessään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa ja kiitos samoin! Mukava seurata sinunkin puuhiasi. Palloesikoissa on sitä jotain, ihanan pyöreitä ovat :)

      Poista
  4. Ihania kevätkukkijoota! Niitä pitää lisätä joka vuasi, koska keväthän on vuaren mahtavin aika. Mukavaa pääsiääsen jatkua! Parane pia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Navettapiika! Kyllä vaan, suunnittelen jo innoissani ensi syksyn sipuleja! Kiitos paljon, mukavaa pääsiäisen jämää myös sinulle!

      Poista
  5. Tellä elellään jo seuraavassa vaiheessa, kun palloesikot, tulput ja pikkunarskut kukkivat, aah, miten odotankaan tuota iloa meillekin! Kiurunkannukset puuttuvat minun pihastani kokonaan, niitä yritänkin muistaa hankkia, kun uusia perennoja etsiskelen. Nautitaan tästä vihreän valloitusretkestä! Iloisia kevätpäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirkku! Ei väliä mitä ja milloin, pääasia kun jotain tapahtuu puutarhassa! Syksyllä näkee kiurunkannuksen juurakkoja kaupan. Nautitaan kyllä :) Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  6. Paranemisia sinulle!
    Ihan uskomatonta, että lehdet jo uskaltavat kurkistaa. Minä seurailen nuppujen hidasta muutosta joka päivä.

    Palloesikko ja pikkutulput kukassa. Vau. Näkee kasvuvyöhykkeiden eron. Kohta sitten täälläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaalean vihreää! Kiitos lämpimästä ajastuksesta! Ihanaa tämä nuppujen kyttääminen, nautin tästä suuresti...

      Ei väliä missä järjestyksessä kukkivat, pian ne sielläkin kukkivat ja tuottavat iloa!

      Poista
  7. Voi, miten suloinen kevät onkaan💚
    Sinun puutarhassani on jo niin paljon kaikkia herkkiä ihanuuksia, täällä ollaan vähän jäljessä, vasta krookukset kukkivat ja yksi villitulppaani ehkä aukaisee tänään kukkansa. Mutta viitapihlaja-angervo on jo aukaissut lehtitupsunsa ja lamoherukkakin suoristelee uusia lehtiään.
    Aivan huippu-upea jouluruusu💗
    Mukavaa pääsiäisen loppua ja hurmoksellista kevättä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suvikummun Marja ♥ Ei sillä väliä millä aikataululla kukitaan, pääasia on kun kukitaan :) Onnellista kevättä ja pääsiäistä sinulle myös!

      Poista
  8. onpa siellä kevät jo pitkällä!

    VastaaPoista
  9. Voi miten kauniin keväistä! Posliinihyasintti kuuluu ehdottomasti minunkin suosikkeihini. Ne ovat kerrassaan suloisia. Kaunista ja aurinkoista pääsiäisen jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heidi! Onneksi posliinihyasintit leviävätkin hyvin! Iloista kevätaikaa sinulle!

      Poista
  10. Kylläpäs teillä onkin jo vihreää. Joskohan ensi keväälle saisin hankituksi kevätlinnunherneitä ja kiurunkannuksia. Ne aloittavat niin aikaisin vihreyden ja kukinnan. Kauniita ovat kukassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riitta! Ilman muuta, sinun pitää hankkia. Iloisen värikkäitä ovat. Kiitos käynnistäsi!

      Poista
  11. Oijoi, tässähän meinaa ihan sulaa ihastuksesta <3 Pitää vähän ryhdistäytyä ja mennä pienentelemään viimeisiä lumikinoksia kukkapenkkien päältä. Maanpinta on jo alkanut pikkuisen sulamaan ja posliinihyasintit ovat uskaltautuneet nupulle. Eilen löysin myös todella iloisen yllätyksen: viime syksynä istutetussa tuoksuköynnöskuusamassa on monta pulleaa silmua ja yksi lehtitupsukin. Näin pohjoisessa ja vasta lumesta vapautuneena! Se todellakin on aikainen. Miksi et pidä esikoista? Ymmärrän kyllä, jos vierastat keltaisia ja oransseja, mutta niissähän on myös todella kauniita valkoisia, liiloja ja vaaleanpunaisia. Aurinkoisia kevätpäiviä siellä kukkaloiston keskellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna! Vieläkö sitä lunta on...ihanaa kuulla, että kukinta on alkamassa ja tuoksuköynnöskuusama elossa! Se on todelakin hyvin aikainen. Ihanaa ihanaa ihanaa. Iloisten kanssasi. Tykkään kyllä keltaisesta ja oranssista, mutten pidä esikoiden lehdistä (näyttää salaatilta) ja kukatkin on sellaisia vetkuja. Lehtokotilojen herkkua ovat myös. Näitä kuuluisia makuasioista :) Kiitos kysymästä ja aurinkoa sinne myös!

      Poista
    2. Esikoiden lehdet kieltämättä näyttävät hieman salaatilta :D Minä olen ratkaissut sen ongelman istuttamalla niitä kuunliljojen eteen ja väleihin. Kuunliljan lehdet peittävät näppärästi esikot juuri silloin kun ne alkavat muuttua rumiksi. Tosin taitaapa kuunliljakin olla lehtokotiloiden herkkua...

      Poista