lauantai 5. helmikuuta 2022

Haaveilemisiin - projektikirjauksia

Onnenpensaasta leikatut oksat kukkivat olohuoneessa, traditio joka ilahduttaa joka ikinen vuosi. On taas jokavuotisen haaveiden kirjauksen aika. 
Samoin mimosat kuuluvat ulkona vallitsevaan valkoiseen kauteen. Onneksi näitä saa nykyään ihan Prismastakin

Leikkelen aina paljon erilaisia pensaiden oksia kokeiluun, hetken niissä kimmeltävät luonnon omat kristallit. Tästäkin ehdin joskus haaveilla, että on joskus oma puutarha mistä voi leikata oksia talvihyötöön ja nyt se on totta. 

Paviljonki on niin söpö lumen keskellä ja hukkumaisillaan lumeen

Kirsikat siinä molemmin puolin & Japaninstoraksi on kokonaan lumen peitossa. 

Täällä ehkä jopa kovin lumiennätys koskaan, vaikka onkin runsaslumista seutua. Vaikka usein hoetaan, ettei pääkaupunkiseudulla ole lunta niin se aika harvoin meillä pitää paikkansa - meillä on vanhanajan lumitalvia. 

Eiffel on kokonaan peittynyt lumeen, samoin kaikki arat kasvit. Jopa magnoliat ovat täysin lumen alla. Eiffel on 80 cm korkea ja on kiven päällä eli siitä voi laskea lumenkorkeutta.  Kuihtunut kukkanen on syysvuokko. 

Pensaat on aidattu kokonaan, oikealla Näsiä, jossa on kaikesta huolimatta jo liloja kukkanuppuja lähes auki. Niin ihmeellinen pensas.

 Muistiin blogiin kesän 2022 suunnitelmia - joustavasti tulevaisuuteen jollain aikajanalla.

Tänä kesänä maalataan talo & sokkeli (maalit valittu). Talosta tulee lähes valkea (sama väri kuin aiemmin). Sokkelista tulee tummanharmaa ja katosta musta. Tänä kesänä poistan pergolasta kukkapenkin talon seinustalta kokonaan. Siirrän penkissä kukkivat sipulikukat muualle puutarhaan. Pergolan lattiaksi tulee mustanharmaa betonikiveys, joka jatketaan loppuun jollain aikataululla. Pergolaa suojaamaan tieltä istutan kauniin ja tuoksuvan pensaan (todennäköisesti kuistilla talvehtineen Kukkakanukan - paikka on suojaisa). Ehkä saan siihen vielä toisen kauniin. Kivipatiosta tulee pienempi kuin ennen, joten istutustilaa jää uusille kasveille. Pergolan katoksi tulee Rusokirsikka, jonka on tarkoitus näkyä joskus kauniina olohuoneen ikkunasta (tilattu). Kuivatan pergolassa lähinnä pyykkejä, vaikka voisihan siellä istuskella joskus tunnelmoimassakin. Mietin vähän muitakin puita kuin rusokirsikkaa, mutta tämä puutarha on kirsikkaparatiisi. 

Sisäänkäynnin yhteyteen tulee kokonaan uusi betonimuurirakennelma istutuksineen (joskus). En ole miettinyt sitä vielä kovin valmiiksi. Havuja kuitenkin näkösuojaksi, marjakuusta ainakin, koska se on lempihavuni. Tietenkin joku kukkiva puu katoksi (ehkä siirto toisaalta tai pari lajiketta, joita vielä tässä elämässä himoan). 

Koska auto tulee muutoksen myötä poistumaan hiekka-alueelta, saan lisää istutustilaa! En ole kuitenkaan heti istuttamassa mitään vaan haluan miettiä rauhassa ratkaisuja. Joku pieni kivipatio on todennäköisin vaihtoehto ja loppuosa rapisevaa singeliä, koska rakastan sitä niin paljon. Istutusjuttua ei tule varmaankaan muutamaan vuoteen vielä. Tulevaisuuden haaveet ja unelmat siis kyseessä. 

Haaveilen kuitenkin, koska sitä saa tehdä. Alueelle tekisi tällä hetkellä mieli istuttaa hedelmäpuita ja marjoja. Lähinnä puutarhahaaveeni liittyvät kuitenkin kasveihin. En oikein haaveile uima-altaista, paljuista tai terasseista. Meitä ihmisiä on niin moneen junaan!

Puutarhan suhteen jotenkin koen, että olen saanut istutettua ylimmän "puukerroksen" pikkuiseen puutarhaani ja nyt on pensaskerroksen vuoro paisua. Ja mikä on sen inspiroivampaa ja kauniimpaa kuin pensaat. 

19 kommenttia:

  1. Näin talvella onkin hyvä aika tehdä suunnitelmia, ja sinulla ovat suunnitelmat jo pitkällä. Pensaat ovat kyllä ihania ja niillä saa nopeasti näkösuojaa. Kukinnan jälkeenkin pensaat yleensä ovat kohtalaisen kauniita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hitunen! Nyt on aikaa...pensaat on niin kauniita! Saavat sydämen läpättämään♥

      Poista
  2. Ihania suunnitelmia! Puutarhasi on tosiaan kirsikkaparatiisi. Ihanaa, kohta on taas se aika, kun saa ihastella blogisi kirsikkapostauksia.
    Talon maalaus on iso juttu ja hienoa saada se pois työlistalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila! Kirsikat on vaan the juttu! Kiitos jos jaksat käydä ♥

      Talon maalaus pelottaa, mutta kaipa siitä jotenkin selviää taasen...

      Poista
  3. Oi miten hurmaavia haaveita ja suunnitelmia💚 Kyllä tämä talviaikakin vain on tarpeen jotta saa haaveilla kaikessa rauhassa. Toki lunta voisi tulla hieman vähemmän😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna! Se on tosiaan hyvä puoli tässä, lumet hiljalleen sulamassa pois nyt ♥

      Poista
  4. Talonmaalausprojekti on kokonaisuudessaan työläs, mutta onneksi lopputuloksena tekee melkoisen positiivisen muutoksen puutarhaan.
    Krsikkaparatiisiin sopii loistavasti rusokirsikka, se on kasvutavaltaankin niin kaunis. Samoin peukut marjakuuselle, minustakin se on ihana havu.
    Kaikki haaveesi kuulostavat aivan hurmaavilta, onneksi kaikkea ei tarvitsekaan toteuttaa heti, onhan unelmia oltava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivi! Kiitos kannustavista sanoistasi! Rusokirsikat ovat niin ihania, lempikirsikkani. Marjakuusi on aina yhtä kaunis, kiva kuulla, että sinäkin pidät niistä! Kiitos, ajan kanssa pala palalta eteenpäin ♥

      Poista
  5. Kivoja unelmia. Tsemppiä maalausurakkaan!

    VastaaPoista
  6. Ihania haaveeta! Tuvan maalaus onki suuri urakka, varsinki jos sen itte teköö.

    VastaaPoista
  7. Ihania suunnitelmia, rusokirsikkakatto pergolaan varsinkin kuulostaa upealta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pioni! Rusokirsikka on niin ihana, joko kokeilet uutta pian ♥

      Poista
    2. Uusi on kokeilussa, toivotaan sille pitkää ikää:)

      Poista
  8. Ihania unelmia ja suunnitelmia! Aina on tilaa haaveilulle eikä kaikkea tarvitsekaan toteuttaa heti. Teilläkin näyttää tosiaan olevan runsaasti lunta. Oli oikein kotoisa olo kuvia katsellessa. Tilanne keikahtanee jo kuukauden päästä niin päin, että teillä aletaan etsiä ensimmäisiä piippoja kun meillä mietitään, mihin mahtuisi vielä kolaamaan lisää lunta :D
    Mukavaa helmikuun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna! Näin on, ihana haaveilla ja suunnitella. Kevät tulee meille kaikille jossain vaiheessa, luotan siihen ♥

      Poista