Prunus cerasifera 'Matjyun', kirsikkaluumu. Tanskalaiset ja ruotsalaiset kutsuvat kirsikkaluumua mirabelle-nimellä, mitä aina ihailen. Oikeat mirabelles -luumupuut (Prunus insititia) kasvavat ranskassa ja ovat todella hyvänmakuisia. Mirabellet ovat hentoisen kauniita. Tarvitsisin oikeastaan kirsikkaluumulle pölyttäjäkaverin, tekee aina vain muutamia luumuja. Naapurissa on luumuja ja kriikunoita, joten siitä on varmaan apua.
Tällä viikolla Rusokirsikka avasi ensimmäiset kukkansa 🌸🍒 Kun ihastelin tätä alailmoista, alkoi hiljalleen hiutaloida lunta..olipahan elämys sekin.
Kolmas ja pienin rusokirsikka kasvaa paviljongissa eikä kuki vielä ja sen sijaan puhkesi lehteen. Minulla menee aina kirsikkapuiden kukintaan useampi vuosi, kun ostan ne niin pienenä (ja halpoina). Neljännen rusokirsikan istutin pergolaan viime kesänä, alle metrin mittaisena senkin.
Molemmat Prunus accoladet ovat täynnä kauniita nuppuja.
Toinen on vartettu pieni versio ja toinen isokokoinen taivuteltuna paviljongin katoksi - näin voi maksimoida ihastelun läheltä & kaukaa. Olen idiootti, kun olen sitonut rautalangalla näitä - niin ei saisi tehdä. Ei vissiin löytynyt narua sillä hetkellä.
Mutta luulen, että voimme viettää kirsikankukkajuhlaa ihan pian.
Kolmas accolade oli 50 cm korkea vuonna 2017, kun ostin sen. Nyt noin puolitoistametrinen ja ensimmäistä kertaa siinä on kukkanuppuja. Puutarha on kärsivällisyysharjoitus.
Prunus subhirtella Hally Jolivette. Talvikirsikka Prunus autumnalis rosea plena selvisi myös talvesta!
Kuriilienkirsikka kasvaa aika varjoisassa paikassa, naapurilla samanlainen kukkinut jo jonkin aikaa. Kirsikoiden nuput ovat mielettömän söpöjä.
Japaninkääpiökirsikka Prunus incisa 'Kojo-no-mai' on kasvanut ihan hurjasti ja täynnä nuppuja sekin.
Koko talven olen odottanut toukokuuta. Aina välillä on ollut niin kylmä, että olen unohtanut koko kevään ja keskittynyt muihin puuhiin. Olotila helpotti heti, kun puut puhkesivat lehteen. Olen hulluna koristeomenapuiden purppuraan.
Tuomipihlajien nuput ovat upeita. Siirsin kaksi pensasta paviljonkiin syksyllä; ballerinantuomipihlajan & sirotuomipihlajan. Helpompi ihastella läheltä.
Eikä kevät oikein tule ilman mustia orvokkeja.
Koreanvaahtera ja iloinen jälleennäkeminen leikkimökin luona
Sitten shoppailuihin. Toinen Acer palmatum 'Dissectum Garnet', ensimmäinen on kasvanut 12 vuotta kivikossa, nyt etupihallekin sama kaunotar. Ostan usein toisen samanlaisen pensaan tai puun jos oikein kovasti ihastun. Mutta ensiksi elelen vuosia ensimmäisen kanssa.
Ja koska olen hajamielinen, en muistanut tilanneeni pyökkiä jo talvella. Nyt on sitten kaksi pyökkiaitaa istutettuna tontilla. Hohhoijaa.
Vaikuttaa myös siltä, että kaikki kasvit ovat talvehtineet hyvin. Köynnösruusut vihreinä ihan ylös asti, yllätyin todella.
Japaninorjanlaakeri talvehti varjopenkissä hyvin. Ikivihreänä ihana. Näitä on kaksi kappaletta, eri lajiketta.
Japaninkellovaivero talvehti, vaikka olin varma, että se kuolee. Samoin kirsikkalaakeri ja cornukset (Kousa ja Mas) selvisivät talvesta sekä pieni valkokirjava japaninvaahtera Acer palmatum 'Butterfly' .
Lisäksi olen istuttanut uutta;
Mustaselja - Sambucus nigra Black Tower ® (Eiffel 1), toinen pystymallinen mustaselja paraatipenkkiin
Lintukirsikka - Prunus avium 'Plena', kerrottukukkainen imelä/lintukirsikka etupihalle
Hopeapäärynä - Pyrus salicifolia 'Pendula' (tämä hakee vielä optimaalista paikkaa)
Jalosyreeni - Syringa vulgaris 'Belle de Nancy', vaaleanpunakukkainen kerrottu syreeni, etupihalle
Viikonloppuna ryhdytään kivihommiin ja asennetaan liuskekiviä paviljongin lattiaksi. Ihanaa. Olen niin onnellinen keväästä, auringosta & vihreydestä, vaikka onkin kylmä. Aion nauttia toukokuun joka ikisestä päivästä, vaikka olisikin kylmää.
Onnellista toukokuuta kaikille täällä piipahtaville 👊
PS. Istutin tomaatit, tuoksuherneet ja auringonkukat kasvihuoneeseen ja ulos astioihin huhtikuun puolessavälissä. Kaikki ovat yhä hengissä! Ihmeiden ihme! Olipahan järjetön juttu taas 😅
Vau, ihana rusokirsikka ja kaikki nuput! Lunta, hurjaa. Kuulin, että tänään täällä yhdellä toisella saarella tuli lunta, kuten myös Nauvon lossilla kuulemma oikein sakeasti. Apua. Kunpa vain ei tulisi kovin kylmiä öitä, kun on noita lähes vuoden odotettuja nuppuja!
VastaaPoistaVoi jestas, ihan mahtavaa, että kaikki on kasvihuoneessasi hengissä. Tuli ihan älyttömän kylmää sitten sen huhtikuun puolenvälin lämpimän jakson jälkeen, ja vielä vain jatkuu. Täällä ei kirsikan nuppuja vielä näy ja narsissit ovat pysähtyneet varret puoliväliin korkeudestaan jotenkin jännästi. No ei ihme, tänne tuulee suoraan Pohjanlahdelta.
Ihana kirsikankukka-aika alkaa ja mahtavat ostokset sinulla!
Kiitos Saila ❣️ On ollut koleaa, mutta kai se loppuu nyt viimein. Kirsikat kestää onneksi hyvin kylmää 🙂 Uskon, että tuuli on kylmä siellä, täälläkin ollut jäinen.
PoistaIhanat, ja kaikki herkut hengissä. Rusokirsikan kukintaa odottelen, toivottavasti nämä parin päivän pakkaset eivät vahingoita nuppuja. Taas oli paljon lajikkeita joista en ole kuullutkaan, kuten lintukirsikka. Siinä on kaunis nimi.
VastaaPoistaKiitos Katja❣️Rusokirsikka ei yleensä kylmästä hätkähdä. Kiva kun nyt alkaa sinulla kukkimaan 🙂 Olen ymmärtänyt, että tämä kirsikkapuu on 🐦 lemppari.
PoistaToukokuu on ihanaa jälleennäkemisen aikaa. Punaiset vasta auenneet lehdet ovat todella söpöjä ja tietysti myös kaikki kirsikoiden nuput. Lunta on tullut täälläkin. Onneksi vain toissa-aamuna oli maa valkeana, muuten lumet ovat sulaneet saman tien kun ovat sataneet. Ei se tunnu kovin mukavalta täälläkään, saati sitten teillä kun kirsikat alkavat jo kukkia ja kevät on paljon pidemmällä. Lämpimämpää jo kaipaisi.
VastaaPoistaOlet tehnyt taas erikoisia hankintoja. Varmasti todella kauniita. Huh, olitpa rohkea kun jo huhtikuun puolivälissä istuttelit ulos kasveja! Pidetään peukkuja, ettei tule niin kovaa pakkasta, että paleltuisivat. Ihanaa toukokuuta!
Kiitos Minna❣️ Hyvä, että kevät alkaa ottaa siellä vallan 🙂 Olen aina hullunrohkea näissä siirroissa kun en jaksa odottaa. Ihme kun jäivät henkiin, vaikka joka yö ollut pakkasta. Ihanaa toukokuuta sinulle myös ❣️
PoistaIhania nuppuja siellä. Lumisade on ollut kyllä tylsää näin toukokuussa, meillä oli eilen kunnon lumimyräkkä. Hienoa, että sinulla on kasvarissa selvinnyt vaikka mitä.
VastaaPoistaKiitos vaalean vihreää ❣️ Voi ei että ihan lunta. Toivottavasti ei nyt enää ja kevät pääsee käyntiin 🌸
Poista