Puutarhan vihoviimeiset hetket ennen talvea

Puutarha-aika menee kuin tiimalasissa tällä hetkellä. Kiire nakuttaa, talvi on tulossa. Pakkohommat on hoidettu pois alta, nyt voi vaan kuljeskella ja katsella. Pian on pakko sulkeutua torppaan pakoon pimeyttä ja kylmää. Syyskrookuksella on sähäkän oranssit hipsuttimet, toden totta niitä on kolme kappaletta.

Jouluruusuapajilla kyttäilen näkyisikö jotain kehitystä, mutta ei vielä..

Neidonhiuspuu tuli istutettua vähän hölmöön paikkaan salaiseen lehtoon, mutta olkoon nyt siinä toistaiseksi.

Pihan perällä touhutessani huomasin myös mattimyöhäisen, valkoinen syysleimu yrittää kurkottaa lintulaudalle

Pienet on lokakuiset ilot: Kilkat kukkivat vielä

En ole ennen huomannutkaan Mustaseljan tekevän marjoja

Syysvuokon kauniit nuput ovat vielä eiffelin luona

Ekaa kertaa ikinä suojaan mitään: kokeilen tälläistä lehtiverkkosysteemiä pensaspionille

Väkivaltaisen ihana on onnenpensaan syysväritys, kuin mustelmille hakattu

Kukkivat kiviportaat etenivät, vaikkei aivan sillä tapaa kuin ajattelin. Väleihin on kylväytynyt itsekseen Tähtiputkea..

...akileijaa & Ketoneilikkaa

Kivikon edustalla hiekalle on ilmaantunut kymmenittäin sammalleimun poikasia

Juhannusruusut ovat saaneet ruskaa ylleen, apilat tuovat tuulahduksen kesää kaiken värikkyyden keskelle

Tämän vuoden viimeinen istutus lienee tässä eli kissankäpälä (kuvassa edessä)

Uuden kevään odotus on käynnistynyt ja ilahduin hieman kun näin tämän syreenin ihanan nupun!

Villi & kaunis

Tänään kun katselin syksyistä puutarhaani, tajusin sen opettaneen paljon minulle itsestäni. Pidän paljon villikukista ja siitä tunteesta, että luonto valitsee itse, en siis ilmeisesti ole kontrollifriikki. Kun katson värikästä kukkapenkkiäni en koe ahdistusta vaan iloa, en taida olla kovin siisti ihminen enkä pyri täydellisyyteen. Kun istutan sadannen puun pienelle tontilleni niin koen onnen sivujuonteena pienen ahdistuksen pilkahduksen: voiko näin tehdä? Olen näemmä epävarma persoona. 

 

Koska puutarhani on yksityinen ja sinne pääsee vain läheiset: koen sen varmaankin ilmentävän persoonaani intiimillä tavalla. Olen vähän erakkomainen ja ujo. Kasveja on erilaisia sikin sokin: en ole ilmeisesti minimalistikaan. 

 Pidän paljon siitä, että luonto ottaa vallan puutarhassani ja kasvit kylväytyvät itsekseen kivien väleihin ja paikkoihin joihin en itse edes keksisi istuttaa. Yllätykset ilahduttavat.


Kaipaan kevättä niin paljon siksi poimin mukaan kevätkuvia katseltavaksi.

Puutarha kertoo minulle myös, että olen usein vähänenerginen tai väsynyt. En ole koskaan haaveillut suuremmasta pihasta, mutta kylläkin usein pienemmästä. Salaisten soppien tavoittelu paljastaa, että tahdon mielikuvissani piiloutua pahalta maailmalta. Olen kevätihminen - pidän selvästi uusista aluista - mutta rakastan myös syksyä. Sekin on uusi alku, tavallaan.

Pidän mummonpuutarhoista ja perinnekukista, mutta en ole tippaakaan perinteinen muutoin. Olen innoissani kaikesta uudesta, mutta kestän huonosti muutoksia. En ratsasta trendien aallonharjalla, mutta olen kyllä kiinnostunut niistä.

Luulen, että olen vähän muuttunut ja kasvanut puutarhani kanssa alun jämptimmästä luonnollisuuden rakastajan suuntaan. 

Jos saisin valita vain 10 perennaa puutarhani, olisivat ne: akileija, syysvuokko, jouluruusu, 
hopeahärkki, syysleimu, orvokki, pioni, lemmikki, keijunkukka ja valkovuokko. Osittain maa on opettanut rakastamaan näitä perennoja. Kaikki eivät täällä viihdy vaikka päälläni seisoisin.

Jos tahdot tutustua itseesi, kysy itseltäsi nämä kysymykset ja tee sen mukainen luonneanalyysi. Se ei maksa mitään. Mitkä ovat 10 perennaa, joita ilman et halua puutarhaasi nähdä? Mitäs luulette, kannattaisiko puutarha-analyysi ja -terapia hoitomuotona (heh)?

Unelmapuutarhani on salainen, villi ja kaunis. Puutarhassani on paljon puita ja pensaita ihan siitä syystä, että rakastan niitä. Pidän kaikesta kauniista ja vaalin kauneutta sydämessäni. 

Nyt otan haravan kouraan ja lähden kuskaamaan ne 99 kottikärryllistä lehtiä, joka meillä odottaa.  Välillä on kyllä käynyt mielessä, että mitä jos ne vain jättäisi...niinhän luontokin tekee ja kukoistaa. Tosin en ole varma miten naapurisovun kävisi...ehkä parempi vain siivota ja jättää luontohörhöilyt sikseen :)

Lokakuun kasvit valokeilassa

Viimeisiä aurinkoisia elokuun päiviä täällä vietellään. Viimeisenä kukkijana vuoroon lähtee syyskrookus Crocus Sativus ja antaa toivoa siitä, että tulee joskus kevät.

Taivas on vielä joskus sininen kuin uni ja puissa lehtiä, odotan niiden putoamista

Pakkanen ei ole vielä vieraillut, tuoksuherneet tuoksuvat vielä

Nautiskelen syysvuokoista...

..herkistä kaunokaisista

Ne avaavat kasvonsa auringolle pastellisen pehmeinä

Pallomatararaasu yrittää vielä ehtiä kukkia

Kirpeliä öitä seuraa lämpimät värit. Japaninvaahtera on muuttunut burgundinpunaisesta kirkkaanpunaiseksi

Pienempi rusokirsikoista on saanut oranssin sävyjä

En jaksa kaivaa neidonhiuspuuta maasta, istutin sen kesäksi maahan. Varmaan kadun keväällä katkerasti

Paliblin-pikkusyreeni on kuin keltainen pieni aurinko

Lumikärhö kukkii yhä

Lisää pieniä krookuksia tai syyssahrameja nousee hiljalleen kurkistaa elämää maan pinnalla, tämä lajike on Artabir

Rakastan improvisoituja ja toisalta hiljalleen kehittyviä kukkapenkkejä. Kaariportin luona sellainen pieni kasvaa vähän kaikkea sekalaista, omakylvöstä, pistokasta sun muuta. Akileijaa, Hopeahärkkiä, Kelloja..kevätpuolella sinisiä Iriksiä ja valkoisia sinililjoja...

Pilvikirsikka

Rusokirsikka

Riippakoristekirsikka

Juudaksenpuu

Tämän kesän ainoa kukkapenkkiuutuus: reunus valkokukkaista Iisoppia, sisäpuolella Ruusupioni ja Pellavia & Kissankelloja. Sipuleja laitoin lisää tänne,  kevättä odotellessa...

Auringonpaiste on lämmin ja halju, aivan kuin joku sytyttäisi lampun. Ja iltaisin tuntuu kuin joku äkisti sammuttaisi sen ja jättäisi pimeyteen ihmettelemään.

Blogista

Nyt alkoivat koleat yöt ja viileät aamut talossa. Aika kaivaa villaista ylle.

Koristeomenoiden lehdet ovat lähes poissa

Pitämyskoivussamme on vielä aika paljon lehtiä jäljellä (se kasvaa metrin päässä talon seinästä ja on yli satavuotias). Ehkä tuulet puhaltavat ne viikon mittaan pois ja ensi viikonloppuna voisi jo haravoida. Tammen vuoro tulee sitten paljon myöhemmin.

Puutarhassa on viimeisten kukkijoiden aika ja se jos mikä on haikeaa. Ensimmäinen pakkasyö tulee ja rusentaa ne.

Syysmyrkkylilja Waterlily on tehnyt tänä vuonna 8 jättimäistä kukkaa (aiemmin vain 4, yhdestä sipulista siis). Se on hyvin kaunis. Ja sillä tapaa jännittävä, että näyttää auringossa erilaiselta kuin varjossa...

...puolipilvisenä päivänä saa kylmänkalpean sävyn.

Agrippinum on se pilkullinen myrkkylilja, kaunis sekin

Ja Rosy Dawn. Syyskrookukset ja Myrkkyliljat voi sekoittaa toisiinsa (ei omassa puutarhassani kuitenkaan. syyskrookukset ovat selvästi myöhäisempiä). Luin, että myrkkyliljan emissä on 6 luottia (meniköhän nyt oikein) eli siis noita hipsukoita ja krookuksen vain 3 ja siitä ne helposti erottaisi.

Syysvuokot vielä kukkivat, kuuluvat syksyyn samaan tapaan kuin valkovuokot kevääseen ja näyttävätkin aika samalta

Maksaruohoja on ihan pikkuisen pakko olla

Tätä voisi lähes pitää kukkana, Ko-Jo-No-Mai kääpiökirsikan punerrus

Kasvihuoneen luona olen yrittänyt saada luonnonmukaisen kaariportin aikaiseksi kahdesta syreenistä. Kyllä on hidasta...oikealla on Mme Lemoine -jalosyreeni ja vasemmalla äitini lapsuudenkodin pihasta otettu valkoisen pihasyreenin pistokas

Pieni Paliblin -syreeni on suloinen keltainen leimahdus kasvihuoneen luona. Karhunvatukka vähän sitä kurittaa. Hassu ajankohta, mutta poden myös pientä syreenikuumetta.

Siksi ilahduin kun löysin K-raudan poistonurkkauksesta superhalvan syreenin, Charles Joly -jalosyreenin. Tummanlilakukkaisen. Etsin pientä kuusta, mutta sellaista halpaa ei löytynyt- Eurolla ostin myös Jouluruusun Taimiasta ja istutin sen taas salaiseen lehtoon. Järkevä olisi tietysti ostanut useamman...

Uusi syreeni päätyi taustalle paraatipenkkiin, kulmaukseen Syyskimikkien ja Nauhusten taakse

Minulla on muuten meneillään intensiivinen kuherruskuukausi blogini kanssa, joka täyttää näinä päivinä seitsemän vuotta. Ajattelin, että meille olisi tullut 7 vuoden kriisi, ehkä sen aika on vielä myöhemmin. Aloitin blogin kun muutin rivitalotontilta tänne pikkuiseen puutarhaan.  Sain ensimmäisen oman puutarhan, siltä se tuntui ja tuntuu vieläkin. Puutarhapäiväkirjaksi tämä oli tarkoitettu. Tämä on siis ihan tavallinen puutarhablogi, mutta se on minun. Puutarhanhoito on kyllä hyvä harrastus ja eikös mullassa ole hyvää tekeviä aineosia jotka pitää ihmisen onnellisena ja kytköksissä luontoon?

Blogini ei ole suosituimmasta päästä, mutta en erityisemmin kaipaa paljoa julkisuutta. Vaikka pidän kaupallisuudesta ja tavarasta paljon, tämä blogi ei ole myöskään maksettu mainostuskanava. Olen tosi tyytyväinen ja vilpittömän iloinen kun jotkut täällä käy ja olen aina rehellinen. Rehellisyys ja sielun paljastaminen tekevät ihmisestä haavoittuvan. Jos joku sivaltaa, niin se viiltää syvältä. Toivoisin kuitenkin, että ihmiset voisivat tulla tänne omana itsenään eikä kokisi paineita kommentoimiseen tai edes tänne tulemiseen. Edelleen ihmettelen usein miksi joku haluaa täällä käydä, mutta tervetulleeksi iloisena toivotan kyllä! Minusta täällä käy kivoja ihmisiä. Blogin kautta olen tutustunut moneen, joiden tuntemisesta saa rutkasti iloa & onnellisuutta elämään.

Kun aloitin blogin kirjoittamisen oli ilmassa ramppikuumetta. Se meni kuitenkin ohitse, onneksi. Välillä kyllästynyn niin omiin juttuihini ja tuntuu. että kaikki on sanottu moneen kertaan. Välillä tekisi mieli sulkea koko räppänä ja laittaa luukut kiinni. Mutta onhan elämä aika toistoa loppujenlopuksi muutenkin. Pikkuinen puutarhani on harrastus, mielihyvän lähde ja ilo. Blogi on arjen pieni ylellisyys, oma juttu. Haastetta en saanut laitettua eteenpäin, saamaton kun olen, mutta tahdon kiittää teitä, jotka käytte täällä ja kirjoittelette puutarhajuttujanne täällä netissä. Niitä on ihana lukea.