maanantai 8. elokuuta 2022

Elokuu

Myöhäiskesää eletään, ilmassa tuoksuu syksy ja ensimmäinen syysvuokko avasi nuppunsa. Syysvuokko on lempikukkani. Kiitokset kesälle kukkasineen 💖  Tänä vuonna emme ole oikein puutarhan kanssa kukoistaneet. Toivottavasti ensi vuosi olisi hehkeämpi. Vaikea talvi, kevään puuttuminen ja kolean sateinen kesä on nakertanut iloa pois. Perhosia on ollut poikkeuksellisen vähän ja juttelinkin perhosasiantuntijan kanssa, joka totesi, että perhoskato on totisinta totta tänä vuonna. Kurjaa.

Ilonaiheita ovat tarjonneet siemenestä kylvetyt kuivuutta kestävät kärsämöt. Minua kun kiinnostaa oikeastaan enää kuivuutta kestävät kasvit (=ei tarvitse stressata sataako vai ei). Sävyt ovat puuterisen pehmeitä ja täydentävät kauniisti perennapenkkiä. Erityisesti vintage-sarjan värisävyt ovat osoittautuneet upeiksi. Tässä kuvassa on kuitenkin Achillea sibirica ssp. camtschatica 'Love Parade' - siperiankärsämö (ruots. krypröllika) hyötykasviyhdistyksen siemenistä. Värisävy on puuterinen hennonlila. Tänä kesänä olen ihan yllättynyt miten paljon tuota värisävyä löytyy kukkapenkeistäni ja ylipäätään niin paljon hempeää. En ollenkaan muistanut kukkapenkkieni olevan tälläisiä. Onkohan ne värikkäämmät kuolleet pois?
New vintage rose, vanhan roosan sävyinen sopii hyvin yhteen hopeisten sävyjen kanssa.
Colorado mix -kylvöksestä sain kauniita vanhan roosan ja kermanvaalean sävyisiä kärsämöitä. Tuoksu vie aina lapsuuteen, kirpeän mausteisena se muistuttaa kesistä niityillä ja pientareilla kukkia poimimassa. 
Achillea millefolium New Vintage Violet. 
Kesäisin teen usein puutarhan antimista metsämansikkakakkua ja ihmettelin, kun kaikki marjat on jatkuvasti syöty. Syyllinen löytyi pian. Ihana oravanpoikanen. 
Koko kesän pikkuinen ollut kaikessa mukana, käy juomassa uudesta lintukylvystä (hyvä hankinta oli). On ollut hauskaa seurailla oravan touhuja. 
Orava nukkui kukkapenkissä tai nurmikolla. Mamia ei näkynyt. Varjeltiin tätä koko kesä bengalinkisulta, kunnes eräänä iltana kissa tuli ja nappasi pienen tuija-aidasta. Itku tuli meille kaikille. Vaikka olen kissojen ystävä niin ehkä ei ole kovin hyvä juttu, että saavat vapaasti tallustaa?
The syyllinen...syötävän söpö pikkupeto.

Syyskimikki teki aikaisin kukkanuput, ehtii ainakin kukkia tänä sesonkina jälleen. Viime vuonna  lämpimän kesän jälkeinen kukinta oli erityisen hyvä. Ihastelin siemenkotia vielä lunta vasten kevätpuolellakin. 

Paviljonki on ollut aiempaa suojaisaisampi pensaiden ansiosta. Etoile violette -clematis on jo ohitse kukkinut. Verhot pesty ja taiteltu odottamaan uutta kesää. 

Japaninverivaahtera on kasvanut jo aika suureksi. 

Tummat liljat kukkivat & tuoksuvat hyvälle

Clematis viticella 'Mary Rose'

Clematis diversifolia 'Heather Herschell' (kellokärhö). Herschellin perheestä Oxfordshirestä on nimetty kolme kärhöä  (äidin mukaan 'Heather Herschell', tyttären mukaan 'Arabella', ja perheen isukin mukaan  'Lord Herschell', kärhömestari Barry Fretwellin tuotoksia (Peveril Clematis Nursery at Christow, Devon).  Sama hemmo on risteyttänyt myös kärhön 'Princess Diana'. 

Palaan vielä syysvuokkoihin, jotka kärsivät jäätalvesta, ennen oli 10 itsekseen levinnyttä kasvia, nyt enää 3. Onneksi edes niin. Taimistoilla huomasin, että kaikki syysvuokot on täysin loppu. Talvi tuhonnut varmasti monelta vuokot ainakin täällä pk-seudulla. Se kuukausien jäämassakausi oli vain liikaa. 

Punahatut ovat unelmieni kukkia, odotan aina malttamattomana niiden kukintaa. Kuin ihmeiden kaupalla tämä kerrottu taimiston ihme on selvinnyt taas yhdestä talvesta! 

Muut punahatut ovat omakylvämiä ja paljon kestävämpiä. Tänä kesänä kylvin kasvihuoneeseen lisää valkoisia ja istuttelin jo maahan. 

Se perinteinen Magnus


Talvituhoista puheen olleen; minulle tärkeistä ruusunätkelmistäkin jäi vain pari eloon. Kylvin kesällä uusia. 
Myös yli kymmenvuotias koristeomenapuu Erstaa kuoli. Se oli yllätys. Tuli kiire istuttaa uusi puu, koska koristeomppu oli näkösuojapuu naapuriin. Otin halvimman mitä löysin eli Malus Baccatan, marjaomenapuun. Sillä kauniit valkoiset kukat ja marjat. Olisi suotavaa, että kasvit jättäisivät jäähyväiskirjeen, jossa ilmaisisivat kuolinsyynsä selkeästi puutarhan omistajalle. Nyt saa vain arvuutella oliko syynä talvi/kuivuus/taudit vai mikä..

Jotkut kasvit ovat yllättäneet tänä vuonna, kuten megakorkea (2,5 metriä korkea Thalictrum delavayi 'Hewitt's Double')

Hikul-tyrni on ollut hehkeän hopeinen koko kesän. Korvasin näillä pensailla kurjenpolvia. 

Hopeapenkki tietysti kestää galantisti kuivuusjaksot. 
Eiffel siellä kukkien keskellä...
Hopeaa & ruusunpunaa

Huonolla kuvalla yritän demonstroida millaiseksi aidanteeksi tyrnien on tarkoitus kasvaa. Hieman kyllä mokasin ja ostin loppuun kaksi hietikkopajua säästösyistä, maksoivat vitosen kappale. Tyrnit ovat aika hintavia.

Tuoksuherneet olivat söpöjä, kuten aina. Tämä kermanvaalea lilareunuksinen on April in Paris. 

Elokuu on auringonkukkien. 


Vaaleanlilaa sävyä olen kovasti ihastellut kuunliljoissa & syreenileimussa. Alimmassa kuvassa on ekaa kertaa kukkivana tuoksukuunlilja. Hieman nikottelin kun kuulin, että jotkut leikkaavat kuunliljojen kukat pois...mielestäni hyvin kauniita ovat, maljakossakin. Tämä yksilö vielä tuoksuukin hyvälle. 

Kesäkukkien tilalle laitoin jo syyskukat. Keijunmekko vielä pinnistelee mukana. 
Olen yrittänyt karsia hieman huonolla menestyksellä ruukkupuutarhaa. Ehkä hieman oikeaan suuntaan menossa kuitenkin. Yritän pitäytyä kahdessa suuressa ruukussa. 

Upea peruukkipensas

Imeläkirsikoista tuli hyvä sato tänä vuonna. Ihanan pulleita ja kypsänä tälläisiä joulunpunaisia. 

Innostuin kivitöistä tänä kesänä aivan valtavasti. Rantakiveä ja muutama löydetty kivenpalanen pergolassa. Ajattelin vielä syksyllä asentaa liuskekiviä paviljonkiin. Kivistä tulee niin antiikkinen fiilis.

Olipa työlästä saada tämä kirjoitus aikaiseksi. Töiden jälkeen on aina aivot jotenkin lopussa ja jutut varmaan ihan sekavia. Nyt vain peukut pystyyn - lämmintä ja pitkää syksyä toivoen. 

keskiviikko 27. heinäkuuta 2022

Pergolassa

Pieni kurkistus pergolaan, joka on läpikäynyt  muutoksen. Pergola on pystytetty vuonna 2010 eli täyttää 12 vuotta tänä vuonna. Muutos on tietysti pienimuotoinen, kuten kaikki muutokset täällä. On kuitenkin itselleni iso helpotus, joten haluan dokumentoida sen muistojen kansioihin. 

Pergolaan johtanut kenottanut portti on poissa. Sisäänkäynnin kadulta tein aiempaa salaiseksi, nyt se on tummien heisiangervojen maisemoima ja polku kulkee jatkossa hieman vinottain. Siirsin heisinangervoja taas. Kaariportissa kasvaa obelisk-marjatuomipihlajat ja kärhö. 

Jatkoin kivien asennusta hiekkaan. Kivet ovat kaivaustöissä löytyneitä. Loppuosaan polkua tulee vielä rantakiveä ja kivireunukset. Muutama tuija on vihreyttä talveen antamassa tässäkin. 
Istutin kivikkoon vielä uuden kasvin, Berberis Red Pillarin. Kaunis punainen pensas. Aivan kuin se olisi aina ollut tässä. Siirsin happomarjojen eteen vielä itsekseen siementäneet sininatat reunaan. Tuli nätti. 
Musta diabaasi on kaunis. Istuttamatta on vielä toinen alelöytö Japaninorjanlaakeri Green hedge. Tulee myös tänne pergolaan. 
Tässä seinustalla oli tee-se-itse-henkilön (talon alkuperäinen asukki) tekemä paksusta teräslangasta ja kivistä kyhätty kukkapenkki on nyt kokonaan poissa. Rakennelma oli suoraan sokkelissa kiinni. Ei ollut ihan iisi juttu hävittää sitä, meni varmaan kokonainen päivä upotettujen teräslankojen poistossa. Sokkeli on paikattu ja maalattu tummanharmaalla Virtasen hengittävällä sokkelimaalilla (värisävy Patarauta). Kehikko jäi vaikka köynnösruusut ovat historiaa. 

Pergolan liukas vanha puuritilistö on poissa ja tilalle tuli betonikivistä ladottu lattia (Lakan Betonin auroralaatta). Laattojen lisäksi tähän tuli mustaa koristekiveä (diabaasi). Pyykkinarut on vedetty aiempaa fiksummin kuvan ottamisen jälkeen. Hankin tänne mustan metallisen taittopöydän ja ulkoloungetuolin. Ilman kukkapenkkiä ei oikein voi elää, joten korvikkeeksi tuli pyöreä mustaa metallia oleva kukkapenkki (Biltema), jonka uusista kasveista seuraavassa esittely. 

Metallipyörylässä kasvaa Cornus Kousa, Cornus Mas, Prunus Laurocerasus ja Clematis Brunette. Kousa ja Brunette olivat ennestään, muut ovat uusia kokeilukasveja. Vanhasta kukkapenkistä siirsin joskus kylvämäni vaaleanpunaiset kärsämöt uuteen. 
Alesta löytyi vielä minikokoinen japaninvaahtera. Onkohan nyt tarpeeksi talvenarkaa kasvia saatu taas istutettua? 

Pieni havu on Chamaecyparis obtusa 'Nana Gracilis' eli japaninsypressi. Ylisöpö. Edellä mainitut kasvit ovat kaikki aika talvenarkoja, joten ensi talvena jännitettävää riittää. Ehkä istutan ensi keväänä jo uudet kasvit, kun nämä kuolevat talveen...
Syksyllä laitan tähän muutamia pieniä sipulikukkia, krookusta varmaan.
Lisäksi siirsin tänne amppelin ja aurinkokennovalaisimen. 

Vastakkaisella puolella on ollut villi ja vapaa rutikuiva kukkapenkki. Karsin sitä vähän ja paikka sai kivireunukset. Penkissä jatkaa mustaselja Black lace, kurjenpolvi Raven, posliinihopeaviini ja tarhavarjohiippa Lilafee. Nyt siirsin vielä toisaalta pari puksipuuta. Tuija-aita reunustaa takaosaa koko alueen pituudelta ja tekee paikasta erityisen suojatun. Edellä mainittujen lisäksi täällä kasvaa koristeomenapuut Makamik ja Tumma Kaunotar. Joskus epäilen olevani ainoa, joka sai viiruhelpin kuolemaan pois...istutin sitä nimittäin alussa tänne ja vuodesta toiseen yksi pieni heinä nousee hädin tuskin. Yritän hieman järkevöittää kukkapenkkejä pensailla ja karsimisilla. Jos puksit jaksaa tässä menestyä niin lisään niitä. Tässäkin valitettavasti kasvaa kurjenpolvea, josta haluaisin niin kovasti eroon. Aina kun saan jonkun kurjenpolvijutun poistettua niin selän takana jossain jo kylväytyy uusia. Tuoksukurjenpolvi löyhkäävine versoineen on ihan pahin. Kurjenpolvista ja esikoista haluan kokonaan eroon jollain aikataululla, mikä tuntuu olevan aina välillä mission impossible. 
Toisesta päästä kapeaa käytävää kohti pergolaa, tuoksuva jasmike. Tuoksuvat kasvit ovat erityisen viehättäviä kapealla alueella, kun tuoksu jää ilmaan leijumaan... 

Liuskekivikäytävältä eteenpäin kohti leikkimökkiä & "paraatipihaa". Oikealla näkösuojaa antamassa Helmipensas. Metallinen parvekesetti siirtyi liuskekivikäytävälle levähdyspaikaksi. Se saa vielä ympärilleen alppiruusut (jotka ovat ruukkukesäkukkina toisella puolella taloa vielä). Olen viime aikoina potenut rhodo- ja atsaleakuumetta, joten istutan nyt niitä. Keväisin alppiruusuja ja atsaleoja saa aivan pilkkahintaan kukinnan jälkeen (ostin esimerkiksi jättikokoisen alppiksen 5 eurolla). Varjopenkkiin päätyivät kaksi atsaleaa ja uuteen minimetsäpuutarhan alueelle yksi yakushimanalppis. Olen skarpannut ja hankkinut oikeat havu/rhodomullat näille. 
Liuskekivikäytävällä kasvaa vasemmalla tuija-aita, aronia-aidanne ja polkua reunustavat kuunliljat. Pari isoksi kasvanutta heisiangervoa myös.  Kiveykselle olen istuttanut suikeroalpia ja timjamia. Tästä käytävästä pitäisi poistaa vielä kenottavat kaariportit pois kokonaan. Käytävä päättyy kahteen rusokirsikkaan.
Liuskekivikäytävällä on kaunis valo ja ilma on hyvin lämmin näin suojaisassa ja aurinkoisessa paikassa.

Yhä pääsee kurkistamaan tieltä (kaikkien näiden istutusvuosien jälkeen) pergolaan. Haluaisin tästä yksityisen paikan.  Tässä kuvassa vasemmalla keltalehtinen happomarja, japaninverivaahtera dissectum garnet, hopeanhohtoisia neilikoita ja riippapuu on walkerinhernepuu. Tässä kasvaa myös Mantelikirsikka. Riippaherne oli jo aika hyvä näkösuoja, mutta kattoukkelit katkoivat sen. 

Sen sijaan katto on;  amurinviini suojaa jo hieman sateelta
Kun pieni metallinen puutarhasetti siirtyi liuskekivikäytävälle, oli pakko laittaa jonkin sorttinen pieni pöytä tilalle. Metallinen taittopöytä on näppärä. 
Pariksi sille metallinen loungetuoli. 
Pergolassa kasvaa myös muita köynnöksiä, kärhöjä, imukärhivilliviiniä ja muratti. Näkyy taustalla.

Pergola on maalattu, sokkeli on paikattu ja maalattu, enää toinen seinustalla oleva kukkapenkki on vielä poistettava (jää ensi kesän projektiksi). 

Pergolasta kurkistelee aina heinäkuussa kärhö Hagley Hybrid. Hyvin sopivat yhteen kiinanlaikkuköynnöksen kanssa. 
Tämä kaveri pöllyttää yhdessä lintujen kanssa koristekatteet kiville, en ole oikein katteiden ystävä, mutta ajattelin päästä nyt helpolla..mustaa koristekatetta tässä. 

Korkea teline siirtyi vastakkaiselta puolelta tuoksuköynnöskuusamalta, jonka leikkasin matalaksi. Tähän kartioon siirsin villiviiniä kasvamaan. 
Tämä muutos on minulle iso juttu.  Ei osata juuri mitään, mutta lopputuloksesta tuli mielestäni tosi kiva.