Orvokkeja ikävä

 

 

Valtava ikävä orvokkeja. Katselin menneiden vuosien kuvia, yleensä huhtikuun puolella olen löytänyt ekat orvokit, aikaisina vuosina jopa maaliskuun lopulla. Ripsureunaiset tai yksinkertaiset, pienet ja suuret, kaikki yhtä rakkaita! Omat taimikylvöt kukkivat viime keväänä vasta toukokuun lopussa, joten orvokin joulukylvöstä ei taida tulla perinnettä. Kasvatus siemenestä oli kyllä tosi helppoa. Mutta nyt kunnolla pakkasta ja luntakin, orvokkien odotus jatkuu vielä kolmisen kuukautta. Ensiksi tulevat kuitenkin tête-à-tête-narsissit...toivon silti sydämessäni, että talvi jää edes lyhyeksi kun ei leudoksi jäänyt. Olisi ihanaa saada normaalia pidempi kasvukausi. Ulkona on todella kylmä ja tuulee aivan hirveästi, painajaiskeli. Sisäänpääsyn jälkeen ei lämpene millään.   

 

 

Kenkähyllystä löytyi yllätys...lattianrajaan syksyllä jäänyt Viikuna Bornholm on herännyt eloon. Pientä vihreää silmua avautumaisillaan tyylikkäästi talvisaapikkaan ja flipflopin vieressä.

 

 

Vaaleanlila hyasintti, niin suloinen ja tuoksu hurmaa

 

Vielä päivänvalossa kuvattuna kerrottu esikko, tämäkin haaleanlila

 

Kuistin pelaquilla on nyt rankkaa, muutama uhri tulee varmasti tammi-helmikuun taitteeseen osumaan, on jo aika kiikun kaakun, mutta riippaversiot voivat aika hyvin ja tekevät uutta kasvustoa.

Varhainen kevät

 

Tästä kivikon kolminaisuudesta tykkään paljon; toffeenvärinen villitulppaani Whittallii (joka lie vaihtanut nimeä, ihan sama, tykkään käyttää tätä löytäjänsä Edward Whittalliin nimeä), valkoinen Palloesikko ja kullankeltainen Onnenpensas (Forsythia Week-end)

 

 

Pikkuisia liloja tulppaaneita (Tulipa humilis odalisque) Kameliajasmikkeen & Mustilanhortensian juurella

 

 

Ihania hehkuvia ilopilkkuja (Terttutulppaani Tulipa praestans Van Tubergen's Variety)

 

 

Pienoislehdossa kasvaa erilaisia esikkoja, tässä Japaninesikon nuppuja Rusokuusaman alla

 

Paraatipenkistä nousee vihreää ja hieman punaistakin, taustalla narsisseja

 

Kivikossa Japaninvaahtera kietoutuu aikaisin toukokuussa Pikkukurjenmiekkojen (Iris Pumila) lomaan

 

Kurkistus pergolaan Marjatuomipihlajan ja Alppikärhön peittämästä rämäportista (joka pitäisi korjata ensi kesänä, auts)

 

 

Lehdossa; Mesimarjaa ja Iriksiä

 

 

Sekasotkua paraatipenkissä, Tiarellaa, Kieloa, Kellokukkia, Heinää...

 

 

Pidän tätä kohtaa omana lammenrantana (oikeasti kivi jonka päällä lintuallas) johon olen istuttanut ympärille heiniä, tässä Kultatesma

 

 

Pikkuiris ylhäässä yksinäisyydessä kivikossa

 

 

Suloinen pieni vaaleanlila Palloesikko joka on kevätmessuilta joskus minikokoisena taimena kuljetettu armottomassa pakkasessa nippanappa hengissä

 

 

Köynnöshortensian kevätasu ja ensimmäinen punainen pelaquu

 

 

Kevätkaihonkukka, saa mieluusti levittäytyä Pikkutalvion viereen

 

 

Kivikon pikkutulppaaneita (Little Beauty & Princess) Tulikellukan ja Minette -ruusun juurella, koko sakki nojaa pyöreisiin kauniisin kiviin ja kasvaa singelin alla

 

 

 

Hurmaava talvivihreä Rönsyansikka, talvivihreitä ei oikeasti ole montaa sorttia meillä

 

 

Tässä vielä lammenranta

 

Kuvat ovat huhti-toukokuulta. Ihana ajanjakso.

 

En ole ostanut yhtään siemeniä (nyyh). Jotenkin itseluottamus kylvöjen onnistumisen (ja oikeastaan vähän muunkin) suhteen pyöreä nolla. Tästä keväästä tulee siis outo kun syksyllä istetut kukkasipulit katosivat fasaanien suihin ja siemenkylvötkin loistavat poissaolollaan. Haisuliherneet varmaan upotan multiin toukokuussa. Mennään nyt näin.

Kasviunelmia 2014

 

Sievä kerrottu esikko Prismasta, nämä tuppaa minulla kuolemaan ennen kuin saan kukkapenkkiin, mutta aina pitää yrittää

Tammikuu on minulle aina raskas kuukausi, hyvä kun jaksan raahautua päivästä toiseen ja ainoa mikä piristää on kasvien intensiivinen ajatteleminen. Olo kuin hetkeä ennen maailmanloppua, pakkaset alkamassa ja ulkona sataa räntää.

Kuluva vuosi on välivuosi kasviostojen suhteen, mutta muutaman helmen aion puutarhaani hankkia ja niistä haaveilen juuri nyt. Enimmäkseen kaavailen vuotta perennavuodeksi kuitenkin.

Puu per vuosi on minusta passeli tahti, tänä vuonna haaveilen ihan hirmusti Rusotuomesta! En ole nähnyt sitä koskaan luonnossa, mutta kuvissa on niin hurmaava, että taju lähtee! Peruukkipensas on ties kuinka monetta vuotta hankintalistalla ja toivottavasti löydän sen vihdoin sopivaan hintaan tänä vuonna. Sorvarinpensas on myös unelmissa. Perennoja voisi listata vielä erikseen.

Kaihoten katselen hortensioiden kuvia, mutta täällä ne eivät vain kunnolla menesty joten pakko on tyytyä muutamaan rakkaaseen jotka sentään suostuvat viihtymään täällä kuivuudessa.

Ja olen vihdoin löytänyt sopivan & kauniin muuriratkaisun kauhurinteisiin. Siihen alan seuraavaksi säästämään ja toivoakseni ehkäpä jo viiden vuoden kuluttua voisivat muurit kohota sisääntuloväylän yhteyteen. Kyseessä on Keystone. Mieluummin elelen kauhurinteiden kanssa kuin laitan jotain perusmuurikiveä, se ei vaan sovi tänne yhtään.

Pihalla on vieläkin ihanaa, kosteaa ja kaunista, huomenna sitten kai se talvi alkaa, masentaa valmiiksi.

 

 

 

Mahoniassa suloisia nuppuja

 

 

Jouluruusuja ja hyasintti

 

 

Tahitinpinkin hyasintin upotin Kirsikkaluumun juurelle talvea piristämään

 

 

Mme Lemoinen pienenpienet silmut kasvihuoneen kulmalla

 

 

Sain vihdoin hankittua isomman ruukun ahtaasti asuneelle huonekuuselle, Ikean Bigarrå on oikea herkku 50-lukulaishenkinen ruukku

 

Taannoiselle arvonnalle kuuluu hieman huonoa. Annekatariinaan en ole saanut yhteyttä joten odottelen vielä muutaman viikon ja yritän häntä tavoitella, mitäs luulette, kannattaako sitten vaan arpoa paketti uudelleen?

Elämää kasvitapettivalinnan kanssa

 

Sitä unelmieni punaista eteistapettia ei reippaan vuoden tähyilyn jälkeen löytynyt, mutta löytyi toinen fantastinen tapetti. Tässä makupala rullasta vielä ennen tapetointia. Yliverotan aina itseäni vuoden mittaan jotta jää joulurahaa lahjoihin ja oma siivunsa kodinkohennukseen & puutarhaan. Tapetti on Boråstapeter Garden party -mallistosta. Kuvassa ei kyllä ole yhtä kaunis kuin luonnossa kun olen huono kuvaaja, vaikeastikuvailtava tuo taustan väritys, kuin vesivärivalööri. Rakastan sitä eli en ainakaan vielä kadu valintaa.

 

Tapettien valitseminen on mielestäni supervaikeaa, varsinkaan kun en ole lainkaan ihminen, joka tapetoi joka viides vuosi (vaikkakin valitseminen on järisyttävän inspiroivaa). Mutta vanhoihin taloihin (tämä talo on vuodelta 1957) vain sopii tapetit, on vaikeaa kuvitella maalipintaa vaikkapa olohuoneessa. Olohuone odottaa ensi joulukuun veronpalautusten tapettivalintaa.

 

 

Kuusi ja koristeet ovat poissa, tuntuu valjulta.

 

 

Rahanarvoinen kasvi tämä! Yritän taas tehdä ympärivuotisen kasvin kuistiviilennyksellä, Atsalea kukkii jo kolmatta viikkoa ja on järisyttävän kaunis. Kaikki vierailijat kysyvät, että mikä ihme tuo on, onko muovia...

 

 

Pienoiskasvihuoneessa keväänvihreä kynttilä

 

 

Pikkutulppaanit avautuivat kuistilla, vein ne nyt ulos viilenemään

 

 

Muistoissa vielä uuden vuoden juhlistamisen paras hetki; aitoa, tilannetta varten tovin säästettyä champpista uusista Indiskasta ostetuista laseista (pitkään kirjoituksiani seuranneet muistavat varmaan kuinka ihastunut olen Indiskaan...)

 

 

Puutarhan tämänhetkiset loistokohdat nyt lienee hetkeen esitellyt, vain sen totean, että lumettomina talvina Jouluruusujen istuttaminen sisäänkäynnin luo on hyvä juttu, vierailijat saavat yllättävän paljon iloa kukkivasta jouluruusurykelmästä!

Obsessio

 

(Purppurakoristeomenapuu Linnanmäki)


Eli vaarallinen pakkomielle. Sitä puutarhanhoito voi olla pahimmillaan. Oikeastaan kasvipurkeissa pitäisi olla varoitustarrat kuten tupakka-askeissa. Aiheuttaa riippuvuutta ja tyhjentää kukkarosi. Mutta ah, kuitenkin niin täydellinen harrastus jonka parissa et ole yksin! Pahimmassa obsessiovaiheessa juuri nyt ja onneksi tiedän siellä ruutujen takana olevan kohtalotovereita. Jos voisin tehdä kasvitilauksen juuri nyt niin en takuulla kykenisi hillitsemään itseäni. Kasvikuume. Kukkapolte. Vaarallisia puutarhaihmisiin iskeviä tauteja.

Niin, että mikä siinä puutarhanhoidossa niin viehättää?

 Sitä olen miettinyt. Kohdatessani uusia ihmisiä tekisi heti mieli hihkaista, että olen muuten sitten puutarhahullu. Sitähän vasta roihahtaa tuleen kun kohtaa toisen puutarhaihmisen. Kohtalotoverin.

 

Muutamia otoksia siitä mikä puutarhassa onnellistaa.

  

 

Pienet kulmaukset, rauhoittava vihreys, kivet, rautakaaren ylväs musta.

 

Harmoniaa, pioneita, pieniä mattomaisia perennoja kiviportaiden lomassa.

 

Helmipensaan ja tulppaanien yhteissinfonia! Puutarhaa en voi kuvitella myöskään ilman (omia) lapsia juoksemassa kiviportaita ylös alas. Puutarhassa on helpompaa kohdata ihmisiä kuin kodissaan. Vaikka olisi itse valinnut kaikki kasvit niin kuitenkin luonto on kaikille sama ja yhtä neutraali.

 

Erikoiset värit ja muodot, jokaiseen vastapuhjenneeseen kukkaseen ihastuminen!

 

Valot ja varjot, värien leikki. Arkipäivän upeinta estetiikkaa.

 

Isot, vanhat puut. Valtavan turvallisia, ovat olleet siinä aina, jo ennen ihmistä (ja ehkäpä pitkään vielä jälkeenkin).

 

 

Kukat ja kivet, kummastakin tulee valtava hyvänolontunne. Hellyys joka koskettaa kun näkee ruusun lepäämässä kiveä vasten.

 

Se tunne kun istuttaa uuden puun ja mielikuvissaan näkee sen jo katon korkuisena, kukkivana näkösuojana. Se toiveikkuus kun iskee lapion maahan. Sitä ei voi mikään huonekalun osto tai sisustusesine korvata. Puu elää ja kasvaa kanssasi ja iloitset joka ikisestä uudesta keväästä puusi kanssa!

Onni on puu jonka kukintaa odottaa malttamattomana (ja jos on erityisen onnekas, voi istuttaa sen kukkivana)

 

 

Sesonki ja sen mukana vaihtuvat kasvit tuovat paljon iloa päiviin.

Ne pienet yksityiskohdat, kasvi, jonka luo pitää kumartua ihailemaan sen pientä & hienostunutta kauneutta.

 

 

Värikombinaatiot ja yllättävät onnistumiset joiden varjoon runsaslukuiset epäonnistumiset jäävät.

 

Kasvien lumovoima ja niiden yllätyshyökkäykset.

 

Pienet, intiimit sopet jonne voi vetäytyä haaveilemaan.

Tuoksut, jotka saavat työntämään nenänsä kukan ytimeen yhä uudelleen ja uudelleen.