perjantai 10. tammikuuta 2014

Kasviunelmia 2014


 
Sievä kerrottu esikko Prismasta, nämä tuppaa minulla kuolemaan ennen kuin saan kukkapenkkiin, mutta aina pitää yrittää


Tammikuu on minulle aina raskas kuukausi, hyvä kun jaksan raahautua päivästä toiseen ja ainoa mikä piristää on kasvien intensiivinen ajatteleminen. Olo kuin hetkeä ennen maailmanloppua, pakkaset alkamassa ja ulkona sataa räntää.

Kuluva vuosi on välivuosi kasviostojen suhteen, mutta muutaman helmen aion puutarhaani hankkia ja niistä haaveilen juuri nyt. Enimmäkseen kaavailen vuotta perennavuodeksi kuitenkin.

Puu per vuosi on minusta passeli tahti, tänä vuonna haaveilen ihan hirmusti Rusotuomesta! En ole nähnyt sitä koskaan luonnossa, mutta kuvissa on niin hurmaava, että taju lähtee! Peruukkipensas on ties kuinka monetta vuotta hankintalistalla ja toivottavasti löydän sen vihdoin sopivaan hintaan tänä vuonna. Sorvarinpensas on myös unelmissa. Perennoja voisi listata vielä erikseen.

Kaihoten katselen hortensioiden kuvia, mutta täällä ne eivät vain kunnolla menesty joten pakko on tyytyä muutamaan rakkaaseen jotka sentään suostuvat viihtymään täällä kuivuudessa.

Ja olen vihdoin löytänyt sopivan & kauniin muuriratkaisun kauhurinteisiin. Siihen alan seuraavaksi säästämään ja toivoakseni ehkäpä jo viiden vuoden kuluttua voisivat muurit kohota sisääntuloväylän yhteyteen. Kyseessä on Keystone. Mieluummin elelen kauhurinteiden kanssa kuin laitan jotain perusmuurikiveä, se ei vaan sovi tänne yhtään.

Pihalla on vieläkin ihanaa, kosteaa ja kaunista, huomenna sitten kai se talvi alkaa, masentaa valmiiksi.
 
 
 
Mahoniassa suloisia nuppuja
 
 
Jouluruusuja ja hyasintti
 
 
Tahitinpinkin hyasintin upotin Kirsikkaluumun juurelle talvea piristämään
 
 
Mme Lemoinen pienenpienet silmut kasvihuoneen kulmalla
 
 
Sain vihdoin hankittua isomman ruukun ahtaasti asuneelle huonekuuselle, Ikean Bigarrå on oikea herkku 50-lukulaishenkinen ruukku
 
Taannoiselle arvonnalle kuuluu hieman huonoa. Annekatariinaan en ole saanut yhteyttä joten odottelen vielä muutaman viikon ja yritän häntä tavoitella, mitäs luulette, kannattaako sitten vaan arpoa paketti uudelleen?

4 kommenttia:

  1. Rusotuomi on munkin haaveilulistalla:)

    VastaaPoista
  2. Tammikuu on kuukausista julmin, niinhän sitä sanotaan. Myös itse selviydyn keskittämällä ajatukseni tulevaan puutarhakauteen. Äsken kävin jo ostamassa suurimman osan tulevan kauden siemenistä, pari ihanaakin juttua löytyi, kuten sinisievikki 'Black Penny' ja mustat orvokit. Itse hankin viime vuonna purppuratuomen, mutta rusotuomi taitaa olla vaikuttavampi väritykseltään. Harmi kun ihana palkintosi ei ole tavoittanut voittajaa. Ei muutakuin uudelleen arpomaan jos ei mitän ala kuulua, minullakin olisi sitten vielä mahdollisuudet ;)
    Oikein ihanaa vikonloppua, talven tulosta huolimatta. Ajatellaan tässä kohtaa, että Suomen luonto tarvitsee sen kylmän kauden, vaikka me ihmiset emme siitä välitäkään ;)

    VastaaPoista
  3. Tammikuu tuntuu tosiaan pitkältä, vaikka vuosi vuodelta aika muuten tuntuukin kiitävän aina vaan nopeammin!
    Rusotuomi ON hurmaava!
    Tuollaista Belarina-esikkoa olen kiihkeästi jo odotellut kauppoihin saapuvaksi.
    Se on paljon kestävämpi kuin tavis-esikot. Jos sinulla on sille kukinnan jälkeen vähän viileämpi säilytyspaikka kevääseen asti, niin se säilyy hyvin hengissä ja keväällä voit istuttaa sen ulos ja siellä se kukkii koko kesän! Talvehtimaan en ole sitä vielä saanut.....
    Äläpä nyt masennu siitä talvesta, ei se varmaan kauaa kestä ;)

    VastaaPoista
  4. Pioni, ollaan siis samiksia :)

    Maria, voi kiitos! Hurmaavat siemenostot, mustanpuhuvaa, pidän niin kovasti! Purppuratuomi on varmaan aika samanlainen, ihana! Onko Sinulla kuvaa? Kiitos kun kommentoit palkintoa, odottelen vielä hetken ja sitten arvon uudelleen :) Kiitos kun lohdutit talventulon suhteen <3

    Suvikummun Marja, kiitos vinkeistä esikon suhteen! Toivottavasti säilyisi, on siis viileässä kuistilla, mutta onnistun usein ne nitistämään silti. Ja halit talvikannustuksesta, tuli tarpeeseen!

    VastaaPoista