perjantai 23. marraskuuta 2012

Muistelen toukokuuta


Kivikossa toukokuista tunnelmaa..valkoinen Palloesikko, toffeenvärinen villitulppaani Whittallii ja keltainen Onnenpensas, Forsythia
 
Yksi väriläiskistä kivikossa; Onnenpensas Week-end
Pieni kurkistus kivikkoon haavanlehtien välistä...
...ja tarkempi vilkaisu Peikonpähkinä Red Majesticiin, on se tumma!
 

 
Isotuomipihlajan kukinta on todella kaunis, tässä vielä nupulla

Kevätesikot levittäytyvät hiljakseen vanhojen Rusokuusamien alustalle


 
Kirsikkaluumu punaisen paronin sieviä kirsikankukkia

Toukokuu on lempikuukauteni, nämä kuvat ovat toukokuun puolivälin tienoilta, joka on ihanin aika vuodesta! Vielä yksi pussi blushing apeldoorneja kahdella eurolla lykitty kuunliljapenkereeseen, tänä vuonna sipulikukkia on tullut istutettua rahasyistä vähän, mutta toisaalta sipulit ovat ainoa asia elämässäni jossa laatu korvaa määrän. Yleensä kaikessa ajattelen, että mieluummin runsaasti kaikkea! On jotenkin ihana tunne kun/jos sipulikukat kukka kukalta lisääntyvät vuosien saatossa eikä niin, että edessäni lainehtii tulppaanimeri (mikä sinänsä on aika herkullinen ajatus). Tilasin kaksi pussia orvokinsiemeniä odottamaan joulun kylvöjä :)

3 kommenttia:

  1. Oi ihana toukokuu! Olemme lempparikuukausisamikset, sinä missä puutarhamaku muutenkin tuntuu menevän yksiin. Tuo palloesikko-kreikantulppaaniyhdistelmä (siis ent. T. whittallii, nykyisin orphanidea) on herkku! Tämä pisti ajattelemaan, mulla kun on molempia mutta ne kasvavat ihan eri paikoissa. Jos ne näyttävät näin hyviltä yhdessä, niin niiden voimat voisi todellakin yhdistää!
    Tuo 'Red Majestic' on tosiaankin ihanan värinen. Jostain syystä pidän tavallisista pähkinäpensaiden oksista, tuo peikonpähkinä on jotenkin sekavampi... pitää miettiä. Ehkä sellainenkin voisi olla paikallaan jossain kohdassa, toisaalta kaipaan alueen pääpensailta suurempaa kokoa kuin mitä peikonpähkinät tarjoavat. Muuten koko Rohanin täyttämiseen kuluu ikä ja terveys :-D

    VastaaPoista
  2. Hei, minäkin ilmoittaudun toukokuusta inspiroituvien joukkkoon, se on ehdottomasti vuoden hienointa aikaa! Minä odottelen innolla lähettämiesi sipulikukkien puhkeamista. Eilen istuttelin vielä alesipuleita ja ajattelin huomenna mennä istuttamaan viimeiset varatosta löytyvät vanhempieni puutarhaan. Esikoita ei puutarhastani vielä löydykään, niihin voisin hurahtaa tulevana keväänä seuraavaksi ;)
    Nuo tavalliset kevätesikotkin ovat ihania!

    VastaaPoista
  3. Toukokuun puolivälistä juhannukseen on mun puutarhassa eniten väriä, siksi se on lempiaikaani. Omenapuiden kukinta, pionit, esikot..... <3 Ehkä joulukukkien tuoman värin siivin jaksaa uuden vuoden puolelle ja siitä kohti kevättä?

    VastaaPoista