keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Kukkia


Syyshohdekukka Helenium Autumnale Redgold, tykkään näistä punahattumaisista kukista noissa on iso nappi keskellä, ihan uusi kasvi minulle tämä


 
Olen ihastunut Lankaköynnökseen kesäkukkana..kokeilen ekaa kertaa ja talvetan kuistilla jos onnistuu. Olen jo pitkään ihastellut ystäväni parvekekukkia, esimerkiksi Pelaquut ja lankaköynnös ovat yhdessä upea näky
 
 
Verbena on myös hyvä kesäkukka (ja halpa!). Nuo mansikkarasiat joita saa mansikanmyyjiltä ilmaiseksi on todella söpöjä, joka vuosi pyydän muutaman...tämä taitaa tosin olla kirsikkapuulaatikko :)
 
 
Kasvihuoneesta olen aika onnellinen...vaikka ovi puuttuu ja on muutenkin keskeneräinen, niin tuntuu, että siellä kasvaa paremmin kaikki kuin taivasalla. Tässä avomaankurkkuja
 
 
Kauniit nämä Viikunan lehdet..taustalla näkyy siemenkylvös Apinankukka (keltainen), toin myös vihdoin dahliat ulos, niidenkin suhteen armottoman myöhässä
 
 
Kaarisyreeni kukkii vasta nyt
 
 
 
 
Paljusalaattia voi jo maiskutella

 
Herneet jäi vähän viime tippaan, mutta ehkä näistä jotain tulee

 


Verililjapuu siirtyi kuistilta taas kesäksi ulos

 

 
Onneksi on vielä pari istutettavaa, valkoista punahattua
 
Aurinkopäivä vaihteeksi. Pyykinpesupäivä. Puutarha siinä vaiheessa, että kasvit vaihtavat nyt paikkoja. Kuihtuneiden kukintojen leikkelyä ja uusien kukkijoiden ihastelua...
 

4 kommenttia:

  1. Ihana toi Flowers-laatikko! Monenlaista kukkijaa puutarha täynnä. Kyllä puutarhurin kelpaa :)

    VastaaPoista
  2. Paljon kauniita kukkia on puutarhassasi. Hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
  3. Hattuihin hurahtaa :) niin kuin moneen muuhunkin..
    Hyvää ja aurinkoista juhannusta !

    VastaaPoista
  4. Kiitos Tiina! Flowers -laatikkoa näkee myynnissä nyt paljon. Hieno aika kun tulee uusia kukkijoita, olet niin oikeassa.

    Kiitos Kukkaiselämää, iloista juhannusta Sinulle myös!

    Hanna, totta, hattuihin hurahtaa helposti :) Kiitos ja ihanaa juhannusta!

    VastaaPoista