maanantai 4. elokuuta 2014

Sipulikukkakuvastoja

 Voi tätä ilon päivää, kukkasipulikuvastoja postilaatikossa kaksin kappalein. Näihin on paneuduttava pian ja kunnolla. Tänä syksynä sipulikukkabudjetti on hyvin pieni joten on tarkoin harkittava mitä ilman ei voi elää ensi keväänä. Äkkiseltään selattuna näyttäisi, että Kauppila on Villi niityn manttelinperijä (historiallisten kukkasipulien varastoko ostettu, spekuloin). Viherpeukalot -taimistoa boikotoin yhä. Jännästi näiden kannetkin olivat melkein samanlaiset, seuraavatko tarkasti toisiaan vai kopioivatko kenties ulkomailta?

Muutoin puutarhatilanne on aika kurja loppujen lopuksi. Ensin satoi koko kesäkuun ja sen jälkeen ei pisaraakaan pian viiteen viikkoon, kaikki on rutikuivaa ja ruskeaa. Yli kolmenkympin helle on jatkunut viikkoja. Loisto on aikalailla mennyttä. Muutama vielä sinnittelee. Vesijohtovedellä ei voi kastella, sen verran hintavaa hommaa on (puhutaan sadoista euroista). Sadevesivarannot on kauan sitten käytetty.  Kaikkialla on paljon pörriäisiä ja perhosia kiiretöissä kasvien kimpussa.

Ostin kerran yhden Kultapallon, lupasivat, että leviää kaameasti, edelleen vain yksi vuosien jälkeen...sama juttu Kultapiiskussa, en taida olla kummoinenkaan viherpeukalo

Tältä näyttää vanha köynnöshortensiarouva. Voi parkaa. 

Siperianpallo-ohdake on sinistynyt ja saanut ekstrakukkasia päällensä

Punahattu White Double Delight on hienonnäköinen

Lisää Punahattuja kylvin alkukesästä kasvihuoneeseen, näemmä hyvin helppo siemenkylvökasvi, Tuoksupielusta taisi olla tuo valkoinen pikkukukka

Maksaruohot tykkäävät helteistä onneksi

Katsura on jo pukeutumassa syysväritykseen

Alppikärhö aloitti uuden kukinnan

Ihana perinneperenna Ruusumalva

 Paraatipenkistä talon suuntaan, suoraan edessä Kuunliljapenger jossa keväisin tulppaanit kukoistavat

Kiviportaiden luona alkaa vihdoin olla hieman varjoisampaa kovan istutusyrityksen seurauksena. 

6 kommenttia:

  1. Minulla tuli kanssa tänään tuo Korpikankaan luettelo ja siitä taitaa jo olla sivut hiirenkorvilla... Tulppaaneja olen himoinnut, mutta luettelossa on niin paljon kauniita lajikkeita, että tulee runsaudenpula. Mahdotonta koittaa valita ne kaikkein ihanimmat. Kun ei nyt ihan kaikkia voi millään kuuitenkaan ostaa. ;)

    VastaaPoista
  2. Aamupalalla lueskelin myös Korpikankaan luetteloa. Iloisesti yllättää tuollainen posti. Vaikka mitä mukavaa on taas tarjolla. Minulla on kiikarissa mahdollisimman matalat ja aikaiset sipulikukat.

    VastaaPoista
  3. Noita kuvastoja minäkin selasin heti aamulla töistä kotiin tultuani ja molemmista löytyi vaikka kuinka paljon ihania. Taidan kuitenkin keskittyä uuden kasvihuoneen ympäristöön ja metsäpuutarhaan, siis niihin etsin sopivia sipuleita:)

    VastaaPoista
  4. Kesäkukka, ihanaa olet jo saanut kuvaston kahlattua kunnolla läpi, oikein! Miten tosiaan voi valita, itse pyöritän jo eri kokoonpanoja edes takaisin, hih.

    Riitta, ihana aamupala sinulla ollut! Hyvä idea tuo matalat ja aikaiset!

    Pioni, erittäin hyvä valita tietty alue ja panostaa siihen :)

    VastaaPoista
  5. Voi sinun köynnöshortensiaasi. Onko näin käynyt aiemmin? Itsellä tuo köynnöshortensia myös suunnitelmissa. Tuo kuva taas laittoi miettimään, mikä olisi omalla pihalla parhain paikka. Minäkin jo lueskelin sipulikuvastoa. Taidan jotain tilata netinkin kautta, harkiten.. (oikeasti aina lähtee lapasesta)

    VastaaPoista
  6. vaalean vihreää, uskon, että köynnöshortensiasi pärjää, täällä on vaan aina aika kuumaa ja kuivaa kesäisin. Näin ei ole ennen käynyt kuitenkaan, oli vaan niin superhelteistä ja kuivaa. Vaikka varjossa kasvaakin. Ihanaa, pakko tilata jotain vaikka konkurssi uhkaa!

    VastaaPoista