Ruusukuume

Tammi-helmikuussa on pakko tehdä puutarhaan liittyvä hankinta joka kannattelee unelman lailla kevääseen asti. Tänä vuonna se liittyy ruusuihin. Salainen ruusupenkki, joka tulee everestin päälle (vasta ostettu) perimmäiseen nurkkaan. Ympärillä kasvaa vielä nuoria vaahteroita ja juhannusruusuja ja penkki maisemoidaan villiruusuilla. Ei mitään kovin hienoa tai erikoista vaan ihan tavallista. Kestäviä ruusuja joiden kanssa ei toivottavasti tarvitse olla sydän sykkyrällä ja peloissaan. Osa kuvista on netistä (en pidä lainatuista kuvista, mutta nyt oli pakko) ja muutama äidin puutarhasta, muut omasta pihasta.

Kaaripenkkiin tarvitsee luonnollisesti ruusuja. Olenkin koko talven miettinyt ja perehtynyt eri ruusulajikkeisiin. Tämä köynnösruusu kasvaa saunan edustalla.



Mietiskelen tälläistä japaninköynnösruusua (Rosa Multiflora) - haaveilen sitä ruusupenkkini pääkasviksi, mutta toistaiseksi ole vielä pakkomiellettä suuntaan eikä toiseen. Katselen kevätpuolella mitä taimistolta löytyy. Tai alesta...

 
Löytöruusu Oittaa olisi myös tosi suloinen. Oittaalla on tullut pienenä uitua paljon (Bodomjärvellä). Nämä kuvat ovat Pirjo Raution Simolan rosario-sivuilta. Ihailen aivan valtavasti Pirjoa ja luen puhki hänen ruusukirjaansa (sivuhuomautus: oikeastaan ihailen häntä kahdesta syystä, ensinnäkin uskaltaa asua kuuluisassa Nurmijärven murhatorpassa, mutta vielä enemmän ihailen hillitöntä uurastusta ruusujen parissa!). Kirjan nimi on ytimekkäästi Suomen ruusut.

Rosa Nitida eli nukkeruusu olisi myös suloinen (kuva Hongiston taimiston sivuilta). Pitää vielä tarkemmin perehtyä mitkä ruusut tekevät juurivesoja ja tuoksuvatko. Olisi extramukavaa istuskella penkillä ruusuntuoksussa. Aika paljon tuntuu muuten löytyvän tälläisia vaaleanpunasävyisiä ruusuja.

Ruusujen kaverikasveiksi sopii hyvin kellokukat (puutarhassani änkevät omin luvin ruusujen jalkojen juureen). Valkoinen Ukonkello on kaunis paitsi kuihtuu suht nopeasti ruman näköiseksi. Leikkurit onkin aina mukana pihakierroksella. Voisin vaikka siirtää tämän hyväkkeen ruusupenkin läheisyyteen. Luonnonkukat olisivat aika ihana kumppanuuskasvi yksinkertaisille ruusuille. Viime kesänä toin jo Puna-ailakkia penkin paikan lähettyville.

Toinen riesakello Vuohenkello on myös yllättävän kiva ruusujen kanssa

Ehkä eniten rakastan kuitenkin akileijoja ja ruusuja yhdessä...tämä kuva on äitini puutarhasta, jossa oli akileijabeibejä kasvamassa. Tuo kuhmurainen vati on yli sata vuotta vanha sinkkisammio. Kaikki vanha vetää puoleensa kuin magneetti. Vanhoissa esineissä on niin paljon tunnetta. Akileijat ovat ainakin minusta osoittautuneet kylvökelpoisiksi, joko suoraan syksyllä kukkapenkkiin (onnistuu) tai keväällä sahaavissa lämpötiloissa (sisä-ulko/lunta kylvöksen päälle-viileä-patteri). Noh väreistä ei ole takuuta, mutta jos pitää yllätyksistä...

Tälläinen tuntematon ruusu tupsahti yhtäkkiä puutarhaani. Hyvin yksinkertainen valkoinen ruusu. Tämän tyylisiä löytyy aika paljon. Nopeasti katsottuna ruusu muistuttaa ainakin Rosa caninaa (Koiranruusu) ja tarhapimpinellaruusuja ulkoasultaan.

Punalehtiruusu on minusta vastustamattoman kaunis. Minulla on niitä jo pari eikä haittaisi vaikka lisääntyisivät. Omani yritän ohjata köynnösruusumaisesti säleikköön.

Pohjantähtiruusuni luovutin äidin vanhan talon ikkunan alle. Sinne se sopiikin paremmin kuin hyvin. Vanha talo, pitsiverhot ja ruusuja..



Äidin naapurissa on upea vanha talo, jonka puutarha on vuosia ollut villinä ja koskemattomana. Joskus muistan kauhistelleeni rappiotilaa, mutta nyt näen tässä kauneutta. Koiranputkien, Juhannusruusujen ja  luonnonkukkien täyttämä puutarha on omalla tavallaan kaunis. Minä kohtasin pöheikön luona hellyydenkipeän kissan ja veikkaan, että tämä puutarha on muidenkin eläinten suosiossa. Perhosia lenteli tuolla todella paljon. Puutarhainnostukseni on vuosien saatossa mennyt sallivampaan ja luonnollisempaan suuntaan. Muistan kuinka ensimmäisessä rivitalopuutarhassani pyrin kontrolloimaan ja tekemään siistejä istutuksia ja muutama vuosi sitten vielä tuskastelin pahasti rikkaruohoja. Pikkuhiljaa alkaa sen aikaiset ajatukset ovat alkaneet tuntua aika kuristavilta ja oudoilta. Nyt ajattelen jo hieman toisin. Rakastan kukkia jotka tupsahtelevat itsekseen sinne tänne ja kauneimpia istutuksiani ovat vapaat ja luonnonmukaiset, reunuksettomatkin kukkapenkit. Niin sitä voi ihminen muuttua. Se siisteysvaatimuskin alkaa tuntua vähän turhalta. Luonto kun tekee kuitenkin ne (minun silmääni) kauneimmat asetelmat ja kukkapenkit. Ehkäpä luonnonlapsi minussa on viimein ottanut vallan.

 Mutta silti on mukavaa, että jokaisella puutarharilla on oma tyyli: rakastan myös katsoa säntillisiä ja perattuja kukkapenkkejä, suoria linjoja ja erilaisia puutarhoja kuin mitä minulla on. Saan niin valtavan paljon iloa tästä harrastuksesta ja vielä enemmän sen jakamisesta muiden kanssa.