Kiiruhdin kotiin pää kolmantena jalkana tutkimaan puutarhaa (ja tein miinusta, mutta oli sen arvoista). Aurinko paistoi. Kevät tuoksui ilmassa.
Lumikelloja näkyy siellä täällä, varhaisimmat ovat jo ehtineet ohikukkia (nyyh)
Jouluruusut muodostivat kukkanuppuja myöhäissyksyllä ja kukkivat nyt
Vastapuhjenneita jouluruusujen lehtiä, leikkelen vanhat kulahtaneet pois (luin joskus, että voivat aiheuttaa sienitauteja), kalkitus toimi hyvin, nyt näkyy monissa tummempikukkaisissa kukkanuppuja
Skilloja nousee saunan edustalla, nuo pienet pallot ovat niiden siemeniä, tehokas itämiskyky..pitäisi painella varmaan syvemmälle
Tulppaaninalkuja
Kevätkelloja (Leucojum vernum). Näillä on niin hurmaava englanninkielinen nimi "spring snowflake"
Jään keskeltä nousee virvaliljoja
Tarhakylmänkukan pehmoiset nuput, minulla on valkoisia ja liloja, tahtoisin tänä keväänä ostaa sellaisen tummanlilan
Viime syksyn aleostos Charles Joly-jalosyreeni, kukkien pitäisi olla juuri sellaiset tummanlilat
Jäänreuna väistyy krookusten tieltä
Kukkapenkeissä ei voi enää hyppelehtiä leikkaamassa perennankorsia, pikkuisen harmittaa saamattomuuteni...tässä viime kesänä hankittu Kuolanpioni, olin haaveillut siitä jo jonkin aikaa
Tavallisia lumikellejä
Näsiä on näyttänyt aika samanlaiselta jo monta kuukautta. Kurkkasin metsän näsiääkin, se on tänä vuonna aika samassa kuin tämä.
Jään läpi on tullut pieni ruusunätkelmän verso, tosi söpö...kylvin nämä viime kesänä, pitäisi olla pinkkejä ja valkoisia...toivottavasti kukkivat tänä kesänä
Jään läpikin versot nousevat, ihanaa....
Aikaisia iiriksiäkin nousee mullasta
Pikkuruinen on hän..kerrottu lumikello
Kotimatkalla poimin kimpun pajunkissoja
Leskenlehtiä, ihania kevätmerkkejä...
Loch Ness-mustavadelma säilyi vihreänä koko talven, se on isokokoinen, huitelee jossain kahdessa ja puolessa metrissä..en oikein tiedä minne sen laittaisin. Vieressä on tavallisia vadelmia.
Pienimuotoista kylvötoimintaa olen harrastanut. Jostain syystä olen rakastanut aina kesäköynnöksiä. Onneksi niiden kylväminen on myös superhelppoa. Monella isot pampulasiemenet, jotka liotettuna lähtevät hyvin kasvamaan. Tänä vuonna kylvin suklaanväristä päivänsineä ja hyasinttipapua sekä tietysti tuoksuherneitä. Ostin vielä yhden pussin valkoista ruusupapua. Halpissiemeniäkin löysin ja herneet on hommattuna. Tahtoisin niin päästä istuttamaan. Voi kunpa se talvi ei nyt enää jatkuisi...
Voi että, äkäinen siili ja mitä vielä. Ymmärrän! Tämä talvi kesti iäisyyden, oli oikea jääkausi. Mutta mitä ihania kevään merkkejä nyt onkaan, siellä onkin kevät pitkällä! Voi nyyh, jo nyt ohikukkineita kevätkukkia, se on niin haikeaa, kun ovat ohi - seuraavaan vuoteen...
VastaaPoistaKiitos Saila! Kiitos superisti ymmärryksestä, muisku! Haikeaa on...mutta janoan enemmän..saisi lämmetä hiukkasen!
PoistaTeillä on kevät pidemmällä kuin meillä. Eilen olikin ihana aurinkoinen päivä täällä ja koiran koiran kanssa pihalla ja puuhailin jotain pientä. Osta ihmeessä ensi talveksi nastakengät, jotta pystyssä pysyt! Minulla on ja on ihan erilaista kävellä niillä kuin ilman.
VastaaPoistaKiitos Vilma! Hyvä idea tuo nastakengät, kiitos vinkistä. Onkohan hirveän hintaiset...
PoistaKaipaan niin aurinkoa ja valoa, tämä talvi on tosiaan vienyt loputkin energiat. Sinulla onkin jo niin paljon ihania kevään alkuja tulossa joita voi seurailla päivittäin. Eiköhän se talvi ole jo voitettu ja kevättä kohden kuljetaan jo lujaa 😊
VastaaPoistaKiitos Mari! Sama täällä!! Luotan sanomaasi, kevät tulee :)
PoistaOi, miten keväistä siellä teillä jo on!
VastaaPoistaTänään sataa lunta, mutta "uusi lumi on vanhan surma"... :)
Valoisaa viikonloppua! <3
Kiitos Sara! Kyllä, pian teilläkin sulaa! Iloa viikonloppuusi!
PoistaTeillä on jo täysi kevätelo menossa - kaikenlaista vihreää pilkistää näkyviin! Olette melkoisen askeleen edellä monia muita. Pihoissa jököttävät lumikinokset ja jääkuoret, mutta siellä jo scillat kurkistavat! Se on lupaavaa!
VastaaPoistaKiitos Pirkko! Tämähän on siis etelä-Suomea :) täällä pitäisikin olla jo keväistä :) Toivottavasti teidänkin lumet pian sulavat!
PoistaVoi että miten paljon teillä on piippoja jo tulossa, niin keväistä jo, kukkiakin! Puissa ja pensaissa vahvat silmut! Meillä ei vielä piipota mikään, mutta kun hiukan lämpenee vielä niin luonto herää yhdessä yössä! Ihanaa aikaa tämä kevät, toivottavasti ei lunta tosiaankaan enää tulisi!
VastaaPoistaMukavaa viikonloppua!
Kiitos Saila! Toivon, että teilläkin pian keväistyy, kyllä siellä minusta kovin keväistä oli kun pyörähdin blogissasi :)
PoistaTämä vuodenaika on melkeimpä parasta puutarhassa...saa ihailla kasvun alkua!
VastaaPoistaKiitos Hannele! Niin samaa mieltä kanssasi!
PoistaJoo, niin oli järkyttävän pitkä tämä talvi. Se tuli ihan liian aikaisin ja aina vaan kesti ja kesti. Olen ehtinyt kevään odotuksissani kastella kuoliaaksi muutamat siemenkylvöt. Mutta on siellä paljon kyllä hengissäkin - onneksi.
VastaaPoistaSinulla on jo ihanan paljon elonmerkkejä puutarhassa. Tuo näsiä on sitten ihanan näköinen. Vieläkään en ole saanut sitä hommattua. Olen kyllä tänä keväänä suunnitellut hankkivani aika lailla lisää kasveja. Saas nähdä!
Kiitos Irene! Niin oli, tuskastuttavan pitkä....helposti käy niin siemenkylvöjen kanssa, tuttua...olen myös ylikastelija. Toivottavasti saat näsiän tänä vuonna, kerro ihmeessä minullekin mitä aiot hommata tänä vuonna, utelias kun olen :)
PoistaVoi jestas mitä kuvia! Meillä saa orottaa vähintään kaks viikkua tuallaasihi tunnelmihi. Meillä ei näy pihas muutaku lunta ja jäätä..... ja vettä. Toivottavasti mikkää kasvit ei huku.
VastaaPoistaKiitos Navettapiika! Pian teilläkin keväistyy! Toivottavasti lumet lähtevät pian. En usko, että hukkuvat :)
PoistaOo, mikä määrä kaikkea ihanan lupaavaa. Minulla on joulukuun alun kaatumisesta vielä jäljet tallella (olisi voinut käydä pahemminkin). Olen pelännyt uudestaan kaatumista tuon jälkeen ihan eri tavalla. Meillä riittää vielä jonkin aikaa pihalla varottavaa.
VastaaPoistaKiitos vaalean vihreää! Voih, kuulostaa pahalta kaatumisesi! Toivottavasti pysyt pystyssä. Kamalan liukas talvi oli. Pidän peukkuja jotta lumet/jäät sulavat!
PoistaVoi miten keväistä täällä jo on! Olen itsekin kierrellyt silmä tarkkana, josko lumikelloista jo kuuluisi jotakin. Tammen juurella on vielä niin iso lätäkkö, ettei toivoakaan, ja kukkamaakin uinuu vielä... Tuo näsiä on hurmaava, kertakaikkiaan! OI kevät, saavu jo!
VastaaPoistaKiitos Laura!Toivottavasti teillä pian kukkivat kevätkukkaset! Tammi kuulostaa ihanalta, toivottavasti se juo vedet nopsaan. Kevät tulee!!
PoistaTäällä meillä näyttää vielä melko talviselta, mutta joka päivä pälvipaikkoja alkaa ilmaantua ja eilinen vesisade antoi jo osaltaan lumille kyytiä.
VastaaPoistaKiitos Kruunu Vuokko! Pälvipaikat kuulostavat lupaavalta :)
PoistaTeillä on siellä jo mukavasti kevään merkkejä. Täällä ei vielä piippoja näy.
VastaaPoistaKiitos Puutarhamyyrä! Toivottavasti siellä näkyy pian piippoja!
PoistaVoi, miten ikävää, kun olet satuttanut itseäsi kaatumisilla, nämä jäätiköt ovat kyllä kaikkea muuta kuin oikeaa talvikeliä. Mutta on sinulla iloista nähtävääkin jo siellä pihamaalla, meillä on turha kameran kanssa kevättä pihamaalta etsiä, edelleen lunta ja jäätä täynnä! Toivotan iloisempia päiviä sinulle!
VastaaPoista