sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Pienet kukkaisat ilot

Helmikuisena iltapäivänä istuin kotisoffalla kahvikupin kanssa ja olin järjettömän iloinen auringonpaisteesta olohuoneessa, seinillä leijailevista kirsikankukkasista sekä sisuksissa kuplivassa puutarhahulluudesta, joka etsii ulospääsyä talven kurimuksessa.

Kuistilla puhkesivat "tasetit" kukkaan ja kuten epäilinkin, pienoisnarsisseja on ollut pussissa, kauniita ja hyvin tuoksuvaisia, koko kuisti kylpee kevään tuoksussa ja auringossa

Kaikki on niinkuin aina tähän aikaan vuodesta, on kylmää, osa pelargoneista menehtyy, raahaan kukkia kukkakaupoista kevätikävääni ja olen levoton kuin kissa pistoksissa.  Valon määrän lisääntyminen saa hormonit hyrisemään. Kukkakaupoissa on pelargoninpistokkaita, viherkasveja, siemenpusseja & keltaisia tetenarsisseja rullakkokaupalla, ulkona puutarhassa on täysi talvi.

Kasvihuoneessa on jääkukkia, ovea en ole avannut viikkoihin...kaipaan fyysisiä puutarhatöitä, taimiston avajaisia, vihreää....kaikkea sitä kaunista, mikä tekee elämästä elämisen arvoista
Eiffel on lähes kokonaan kidekristallilumen alla, jänikset ovat ruokailleet urakalla...nyt vein kuivahtaneet laskiaispullat rusokuusamien alle, josta ne hupenivat hetkessä
Olohuoneessa jatkuvasti ilahduttavat kirsikankukat, päädyttiin tekemään eri väriset kirsikkaseinät

Rakkaalta suklaata, ystävältä kukkia eli oksa värihernettä, suloinen leikkokukka. Koko alkuvuoden olen kaivannut poikkeuksellisen paljon romantiikkaa ja kaikkea herkkää ympärilleni. Kaipa sille on sitten todellinen tilaus
Kuistilla sipulikukkia
 Muusa, innoittaja & taiteellinen lopputulema
Hyasintin sipulissakin kauneus voittaa ja pyrkii esiin
Ensi kesänä kasvatan näitä....kevään teemavärini on tosin roosa. Romantiikan ja hempeiden arvojen nimissä ajattelin kulkea kesään asti. Hyvää myöhästynyttä ystävänpäivää Teille 💕

18 kommenttia:

  1. Ihania kukkia sinulla kuistilla ja sisällä. Kevään lupausta alkaa olla ilmassa ja minulla vielä varovaisesti mielessä. Ihanaa ajatella, että seuraava vuodenaika on KEVÄT.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaalean vihreää! Olen kanssasi kyllä samoilla linjoilla, varovaisen toiveikas...painajaispakkaset olisi vielä kestettävä. Onnellista kevättä sinulle toivotellen!

      Poista
  2. Ihanat kukkijat! Onneksi ollahan jo voiton pualella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Navettapiika! Nyt juuri tuntuu, ettei olla vielä kun on niin kylmä, mutta olet varmaan oikeassa :)

      Poista
  3. Ompa kauniita kukkia kuistilla, tuo narsissi erikoisesti. Harvoin tulloo värihernettä otettuu kukkakaupasta vaikka on noin kaunis. Ensimmäiset kylyvöt on tehty!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ulla! Mukava kuulla, että olet jo innostunut kylvämään :) Kevät tulee!

      Poista
  4. Onneksi kevätkukkia löytyy jo kaupoista! Antavat ensiapua tähän kevätikävään. Kevät on vielä kaukana, ei auta vaikka aurinko paistaa. Lunta ja pakkasta on vielä ihan liikaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eeviregina! Onneksi tosiaan, saa ostaa kukkasia :) Minustakin tuntuu kovin kaukaiselta kevät, nyyh. Mukavaa keväänodotusta sinulle toivotellen!

      Poista
  5. Ihana väriherneen oksa 💜
    Kuistisi tuoksu tulee tänne asti.

    Romantiikka ei voi olla koskaan liikaa 😘
    Ensi viikolla on jo maaliskuu.
    Hip huraa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leenukkainen! Onko näin!? Romantiikka rules. Onneksi pian jo maaliskuu, ollaan taas selvitty! Pakkanen vaan kauhistuttaa...

      Poista
  6. Kevään tuntua on ilmassa lumesta huolimatta ja valo sen saa aikaan. Herkkiä sipulikukkia ja kerrassaan suloinen tuo väriherneen oksa. Nyt on vaan ihan pakko ympäröidä itsensä kukilla ja kasveilla. Kevään odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irene! Aivan totta, valon määrä on ihana asia! Näin me teemme, onnellista keväänodotusta sinulle!

      Poista
  7. Ystävänpäivä voi olla joka päivä:)
    Ihanaa että kevät lähestyy, ensi kuu on jo kevätkuukausi, eikös vain;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pioni! Toivottavasti voi, itse en ole koskaan ehtinyt näihin ajoissa. Toivotaan kovasti, että maaliskuu toisi kevään!

      Poista
  8. ihania kukkia siellä, tuli niin keväinen tunne

    VastaaPoista
  9. Ihania sinulla on siellä kuistillasi .Minulla on tasetit vielä kellarissa .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Nila! Pitäisikö tasetit hakea jo sinua ilostuttamaan :)

      Poista