sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Tulevia kevään sipuleja





Pitkässä keväänodotuksessa riutuessani tahdon muistella viime syksynä puutarhaani istutettuja sipuleja, joiden kukoistusta voi  ensimmäistä kertaa ihastella tänä keväänä! Tietokone irtisanoutui joten kuviakaan ei ole nyt saatavilla. Otin kaikki kuvat netistä, toivon mukaan se ei ole ongelma..


Alkusyksystä pihtailin hieman hupenevien  rahavarojeni kanssa ja pelkäsin, etten saa mitään sipuleja hankittua, mutta onneksi loppusyksystä syyssipuleja saikin sitten erittäin halvalla taimistoilta. Keräsin lähinnä pieniä irtosipuleja rapiseviin paperipusseihin ja haistelin niiden kirpeää tuoksua onnellisena. Harva asia on puutarhanhoidossa yhtä mieltäylentävää kuin kevään omaehtoinen valmistelu.





Tänä syksynä ei huvittanut tulppaanit, joten valitsin välillä kaikkea muuta. Hauskinta näissä sipulikasvien viljelyssä on kokeilla uusia lajikkeita entisten lisäksi. Uudistua, tutustua uusiin kukkiin ja rakastaa niitä täydellä teholla.








Esittelen siis seuraavaksi tämän kevään 2018 uutuudet pikkuisessa puutarhassani.




Kuvahaun tulos haulle narcissus white medal

Ensimmäiseksi uhkea kaunotar, kermanvalkoinen & kerrottu narsissi White Medal. Pussukkainen näitä siis istutettuna muistaakseni kivimuurin eteen, ajattelin varmaan, että ovat siinä edukseen
Laitan tähän muutaman vanhempaa perua olevan narsissilajikkeen puutarhastani muistiksi:


Kuvahaun tulos haulle pikkuinen puutarhani narcissus
White Marvel

Kuvahaun tulos haulle pikkuinen puutarhani narcissus
Odoratus plenus

Kuvahaun tulos haulle pikkuinen puutarhani runoilijannarsissi
Ja klassisen kaunis runoilijannarsissi

Kuten huomaatte, olen enimmäkseen valkoisten narsissien ylin ystävä
Kuvahaun tulos haulle narcissus rip van winkle
Tästä keltaisesta tulee kuitenkin kevään 2018 uutuus: pörröinen Narcissus Rip van Winkle, keltainen ja iloinen, toivottavasti ei näytä voikukalta sitten puutarhassa. Muistan kyllä istuttaneeni tämän jo kerran puutarhaani, mutta mitään ei ole kyllä näkynyt
Kuvahaun tulos haulle Colchicum hungaricum 'Valentine'

Colchicum hungaricum 'Valentine'  eli keväällä kukkiva myrkkylilja (tämän alkua olenkin aiemmin esitellyt teille). Se voisi kukkia vaikka parhaillaan ellei olisi niin paljon lunta niskassa. Kyseessä on siis upea kylmänsävyinen lila pieni kukkanen, joka nimensä mukaisesti kukkii ystävänpäivän tienoilla











Sitten näihin suloisiin kevätsipuleihin, jotka tekevät keväästä niin erityisen
Kuvahaun tulos haulle Puschkinia libanotica 'Alba'
Puschkinia libanotica 'Alba' eli valkokukkainen posliinihyasintti. Rakastan sitä pientä sinivalkoistakin, mutta pidempään olen ehtinyt haaveksia tästä valkoisesta. Suloinen pieni ja aikainen kukka
Kuvahaun tulos haulle Iris reticulata 'Painted Lady'

Iris reticulata 'Painted Lady' eli kevätkurjenmiekka, jolla on erityisen hienostunut väritys ja hentoinen olemus. Kuin kevät itse, vähän vihreää & taivaansineä ja heleää vaaleutta
Kuvahaun tulos haulle Scilla bifolia 'Alba'

Scilla bifolia 'Alba' eli valkokukkainen Pikkusinililja. Erittäin söpö. Minulla on tätä samaa vaaleanpunaisena ja sinisenä. Kukkii hyvin aikaisin.
Kuvahaun tulos haulle pikkuinen puutarhani scilla
Tässä vielä kuva sinisestä scilla bifoliasta (lainasin kuvan netin kautta omasta blogistani, toisin sanoen varastin itseltäni heh)
Aiheeseen liittyvä kuva

Samalla löysin toisenkin upean sinisen, joka oli viime keväinen uutuus puutarhassa: Scilla Litardierei



Kuvahaun tulos haulle galanthus woronowii
  Galanthus Woronowii eli Turkinlumikelloja löytyi alesta isohko erä. Lumikellot ovat ihania, mutta näissä minulla ei lajikkeilla ole väliä, ovat niin hurjan pieniä ja samannäköisiä kaikki (johtuukohan tämä huonosta näöstäni...

Kuvahaun tulos haulle fritillaria persica

Fritillaria Persica, persianpikarililja, tosi tumma ja kaunis, erikoinenkin ulkomuodoltaan


Eurolla sain vielä yhden pussin mustia tulppaaneja marraskuussa. Viime päivinä olen miettinyt kesäsipuleja ja juurakkoja, joita tekisi mieli hankkia. Dahliat eivät tämän toisenkaan kokeiluni perusteella ole minun juttuni, mutta sen sijaan voisin kokeilla muutamaa liljaa. Niitäkin olen aina vähän vieroksunut, joten otan tämän haasteena :) Olen tällä hetkellä siis eniten innostunut siis liljoista, tiikeri-, varjo- ja marhanliljoista. Niitä olen aikaisempina vuosina hankkinutkin, mutteivat ole kovin paljoa vielä kukkineet. Ilmeisesti ihan lajityypillistä käyttäytymistä vankistaa kasvustoaan muutaman vuoden ennen tajunnanräjäyttävää kukintaa. Meillä on kyllä näkynyt liljakukkoja, joten tämä äkillinen liljainnostus on hieman harmillinen juttu.


Syksyllä istutin kaksi euron liljaa, olivat kyllä hieman nahistuneet, mutta toivottavasti nousevat kuitenkin. Valkoisen madonnanliljan (Lilium candidum) ja vaaleanpunaisen Elodien
Kuvahaun tulos haulle lilium madonna





Tällä hetkellä odotan intensiivisesti kevättä ja varsinkin pääsiäistä, joka on ilahduttavasti jo maaliskuun lopussa tänä vuonna. Jos oikein muistan niin viime syksynä haaveilin kukkivasta nurmikosta ja istuttelin pikkusipuleja nurmelle. Oi miten odotankaan niiden puhkeamista kukkaan. Jännittää kovasti taasen kohdata kaikki vanhat kukkatuttavuudet ja muutamat uudetkin.

23 kommenttia:

  1. Oi kun ihanaa! Scillasi ovat etenkin syötävän suloisia, ja tuo Painted Lady todella hurmaava. Kuvittelin ehtiväni käymään Aberdeenissä yhdellä taimistolla, jossa tuota olisi netin mukaan ollut, mutta se oli kaupungin ulkopuolella enkä kerinnyt, kun piti käydä muissa puutarhakohteissa. Tuon suhteen täytyy pitää silmät auki, on niin herkullisen värinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila! No voihan, jos olisin tiennyt sinun halajavan ladya niin toki olisin sinullekin ostanut pussukan. Laitan tämän muistiin!

      Poista
  2. Jos tuollainen keväinen ilo on odotettavissa, en minäkään malttaisi odottaa. Dramaattisen näköinen tuo persianpikarililja! Minä myös riehaannuin viime syksynä kaikenlaisiin alelaareihin, ja nyt jännityksellä odotan, nouseeko maasta mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirkku! Alelaarit kuulostavat ihanalta, tuskin maltan odottaa sinun sipulejasi! Ihan varmasti sieltä nousee yhtä ja toista :)

      Poista
  3. Todellista kauneutta on odotettavissa. Persianpikarililja on todella upea.

    VastaaPoista
  4. Oi, oi mitä ihanuuksia! Erityisesti pisti silmään tuo persianpikarililja jota aloin heti himoitsemaan puutarhaani. Olisi ihana kumppani valkoisille hyasinteille. Mistähän sen löytäisin? Kevään tuloa täälläkin odotetaan ihan malttamattomana. Jännä nähdä mitä maasta nousee vai nouseeko mitään. :-) Kivaa talvi viikkoa sinne. ~Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paleredrose! Ostin tämän persianpikarililjan Korpikangas-Siemen-Fröltä! Sopisi kyllä tosi nätisti narsissien kanssa, hyvä idea sinulla. Kyllä sieltä varmasti jotain nousee :) Onnellista helmikuuta sinulle!

      Poista
  5. No niin sieltä on tulossa vaikka mitä kevään saapuessa. Minä olen myös valkoisien narsissien ystävä .Kevättä odotellessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nila! Ihana kuulla, että olet valkoisten narsissien ystävä! Onnellista keväänodotusta!

      Poista
  6. Valkoiset narskut ovat ihan parhautta! Tuota 'White Marvellia' minäkin istutin ihan hullun lailla viime syksynä. Valkokukkainen posliinihyasintti näyttää aika lailla hyasintilta. Se taitaa olla vähän pienempi. Niitä kyllä haluaisin meillekin.
    Toivon, että persianpikarililjasi kukkii. Omani ei ole kukkinut koskaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irene! Kyllä, valkoinen on ihana herkkä väri. White Marvel on kyllä oikein kaunis. Se on ihan pikkuinen, mutta muutoin ihan saman näköinen. Voi harmi, ettei persialainen ymmärrä kukkia, tuota vähän epäilinkin...

      Poista
  7. Suloisia ja ihania. Monta ihanuutta. Teit hyviä ostoksia. Minä haksahdan niin usein tulppaaneihin. Pidän kyllä niistä, mutta tässä vaiheessa vuotta aina muistan, että muitakin kevätkukkijoita voisi hommata runsaasti.

    Painted Lady näyttää ihan nimensä veroiselta. Todella hienosti menevät nuo värit.

    Minäkin ostan usein juuri valkoisia narsisseja, jos narsisseja ostan. Narsisseja voisi olla enemmänkin omassa puutarhassani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaalean vihreää, niin ihanaa kuulla sinusta, olen kaivannut! Valkoiset narsissit olisivat varmaan sopivia puutarhaan kuin puutarhaan. Eihän siinä ole mitään pahaa ole, että tulppaaneja ostelee :)

      Poista
  8. Suloisia scilloja ja narsisseja.
    Pörröinen narsissi on vähän kuin pörröinen kisumirri ❣
    Persianpikarililja on upea.
    Mulla on muistikuva että oisin sellaisen myös itse maahan upottanut. Toivottavasti se nousee keväällä maasta; siellä ja täällä.

    Ihanaa mitä odottaa. Kevät 💟

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena! Vähän kuin kisusi, tosin kisusi ovat vielä ihanampia!! Kiva, että olet pian nauttimassa persialaisesta sipulista, odotamme sitä!

      Poista
    2. 🐱 miau.

      Painted lady on söötti. Ohuella siveltimellä suloistettu.

      Poista
  9. Voih, tämä postaus tuli tarpeeseen. Ihania kevään kukkijoita, en yhtään ihmettele että odotat jo lumien sulamista malttamattomana. Valkoisissa narsisseissa on sitä jotain. Niitä taisin itsekin istuttaa syksyllä. Huh, miten sitä unohtaakin talven aikana mitä on syksyllä istuttanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihana Mari! Kiitos itsellesi, ilopilleri! Valkoisissa on tosiaan sitä jotain, tenhoa. Odotamme ilolla kevättä!

      Poista
  10. Ihania kaikki, mutta tuo White Medal on erityisen ihastuttava. Rip van Winkle oli minulle pettymys. Pieni ja muutama keltainen hapsut sinne tänne. Ehkä, jos niitä olisi runsas rykelmä. Kenties viime kevät ei ollut Ripille suosiollinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Between! Oliko, hui!! En ole koskaan livenä nähnyt, kiitos vinkistä, nytpä tiedän, että turha odotella. Nämä vertaiskokemukset ovat ihaninta!

      Poista
  11. Ihnania kukkia! Ei tässä kohta millään malttaisi odottaa kevään tuloa

    VastaaPoista