sunnuntai 4. maaliskuuta 2018

Muistellen kevään ensimmäisiä kukkasia


Yksi perusperiaatteistani blogissa on ollut yrittää käyttää yleensä aina ajankohtaisia kuvia (muita periaatteita ei juuri sitten olekaan). Pidän kovasti ajankohtaisuuksista, sesongeista, hetkistä jotka kertovat omaa tarinaa ajastaan. Mutta nyt puutarhan puolella ei kertakaikkiaan tapahdu mitään niin innostuin vanhoista kuvista vertailemaan mitkä kukat kukkivat (ilmoista vaihdellen) tammi-maaliskuussa puutarhassa. Puutarhassa on vielä paljon lunta ja pakkasta, linnut ovat kyllä alkaneet reippaammin laulella ja puput jatkavat napostelujaan (huokaus 🐰)

Yritän asennoitua siihen mitä kaikkea kaunista on vielä tulossa -kiduttavan odotuksen jälkeen- maa puhkeaa joskus vielä kukkaan. Lähes ollaan siis voiton puolella, hetken pitää vielä pinnistellä. Useana vuotena ekat lumikellot ovat olleet ihasteltavana jo helmikuussa, lunta tai ei. Tänä vuonna arvaan kevään alkavan vasta huhtikuussa, eli täytynee kuukauden verran vielä odottaa. Omassa kalenterissani kevään kohokohtia ovat taimistojen avajaiset 1.4. ja 7.4. sekä puutarhamessut Helsingissä (jos onnistun saamaan ilmaislipun). Tietysti ensimmäiset puutarhakahvit on yksi kevään iloista, vielä siihen ei ole ollut mahdollisuutta kovien pakkasten vuoksi. Olen niin kova palelemaan aina.
Lumikellot ovat keväällä onnelliseksi tekeviä sipulikukkaisia, jotka omassa puutarhassani kukkivat ensimmäisenä. Ensimmäisinä syksyinä ostin jonkin verran lumikelloja, mutta ne eivät koskaan kukkineet. Olivat kai ostettaessa rutikuivia. Äidiltä sain tuppaan "in the green" joka alkoi kauniisti levitä. Sittemmin nämä pikkuiset ovat kukkineen uskollisesti joka kevät. Usein niiden aihiot löytyvät puutarha joulunpyhinä, mistä tulee iloinen keväthyrinä. Pikkuinen puutarhani on siitä harvinainen vanha puutarha, ettei täällä ollut lähes ollenkaan sipulikukkia ennestään vaan kaiken olen itse istuttanut


Aikaisista aikaisempia ovat myös virvaliljat, jotka muistuttavat ulkonäöltään paljon syysmyrkkyliljoja (ovat toki sukua), tänä vuonna odottelen niitä keväällä kukkivia myrkkyliljojakin
Nämä krookukset ovat kukkineet pikkuisessa puutarhassani jo lähes 10 vuotta 19.-20.3. Tästä keväästä en tiedä...tapahtuuko ihmettä...paikka on aurinkoinen ja lämmin suuren paraatipenkin reunassa. Lajike on Snowbunting.

Kevään ensimmäinen kukkiva pensas on aina Näsiä. Tämän pensaan on äitini siemenestä kasvattanut. Se on kasvanut runsaasti muutamana viime vuotena, alussa oli vain yksi keppi sojottamassa maassa. Yksi unelmistani olisi saada valkokukkainen näsiä ja muitakin näsiöitä lisää puutarhaani. Kerran näin täällä lähimetsässä valkokukkaisen näsiän, mutten valitettavasti löytänyt sen luo enää uudelleen, olisin ottanut mieluusti yhden siemenen..

Nämä suloiset pienet väripilkut ovat tietysti Talventähtiä, nekin hyvin aikaisia kukkijoita, joissa on aivan erityinen vihreänkeltainen hehku
On outoa miten olen unohtanut orvokit kokonaan tänä alkuvuonna (yleensä laukkaan niitä etsimässä jo näihin aikoihin epätoivoisena...) Ikäänkuin pelkäisin kevättä ja odotusta enemmän kuin koskaan. Uskaltaako kolmen sadevuoden jälkeen luottaa kevään tulevan...Viime viikolla käpyttelin liukkaassa kaupungissa hauraan vanhuksen perässä ja mietin miltä mahtaakaan tuntua, kun ei voi enää tietää näkeekö seuraavaa kevättä ja miten onnekkaita olemme me, joiden kevään epävarmuuteen liittyvät tunteet ovat vain kysymysmerkkejä siitä milloin kevät saapuu. 

Päivän filosofisiin pohdintoihin liittyen totesin, että mitä vanhemmaksi tulee, sitä isommalta toistolta kaikki alkaa tuntumaan ja välillä elämä on yhtä déjà-vuta. Siihen nähden on kummallista miten kevään ensimmäisiin kukkasiin ei voi koskaan kyllästyä, ne tuntuvat aina yhtä tuoreilta ja ennennäkemättömiltä.
Tämäkin on perinteikästä maaliskuun toistoa! Kukkatalon (Pirilä) kevätmarkkinoilla kävimme eilen ja taasen kolme esikkoa 3 eurolla ja 3 helmililjaa 3 eurolla. Pidän myös näistä mustista ruukuistani, joissa on ranskankielinen teksti (nämäkin ovat Kukkatalosta eurolla). Minipuutarhuroin siis sisätiloissa yhä, tänään aion kyllä tehdä pitkästä aikaa pihakierroksen jos tarkenen.  Onnellista maaliskuuta kaikille, paljon kukkia elämäänne🌷

38 kommenttia:

  1. Ihania kukkaiskuvia! Näin lumen keskellä on ihana nauttia kukkien kuvista, oih! Mukavaa sunnuntaita Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maatiaiskanasen elämää! Kyllä, lisää kukkasia elämään heti. Mukavaa sunnuntaita sinulle myös!

      Poista
  2. Nämä kuvat ovat ihan mannaa, tälläisena "kidutuksen" aikana. Odottavan aika on niin pitkä. Onneksi hyvää kannattaa odottaa!
    Ihanan aurinkoisia päiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riina! Kiva kun jaksoit käydä! Odottavan aika on todella pitkä, mutta lopussa kevät tulee...aurinkoa sinulle myös!

      Poista
  3. Kevättä odotellessa.. Kukkakuvien katselu helpottaa hieman, mutta toisaalta ehkä jopa pahentaa kaipuuta :O
    Tuumasin myös suunnata Kukkatalon kevätmarkkinoille, mutta vasta ensi viikonloppuna. Jospa silloin olisi jo sen verran lämmintä, että uskaltaisi ostaa ruukkunarsisseja ja laittaa ne ulos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piparminttu! Kyllä, hieman voimaa näistä saa, mutta sitten roihahtaa bensaa liekkeihin :) Kuten blogiisi kirjoitinkin, ajattelin sinua kukkatalossa! Siellä onkin hyviä tarjouksia narsisseista!

      Poista
  4. Onhan tämä aika melko kiduttavaa, toisaalta kutkuttavaa - kevät on tulossa jo hurjaa vauhtia, aurinko lämmittää ja tintit laulavat. Puutarhamyymälöissä on tuskaa helpottavia ruukkuja täynnä ihanaa kukintaa.

    Tuota vanhuutta ajattelin...olen jo aika vanha ja kurttuinen, silti odotan aina kevättä ajattelematta näenkö sen vai en. Haave keväästä piristää ja saa hyvälle tuulelle minkä ikäisenä tahansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kivipellon Saila! Toivotaan, että kevät tulisi pian! No ethän sinä vielä mikään vanha ole, höpsis! Hienoa jos aina jaksaa innostua keväästä. Luin juuri, että vanhukset usein kuolevat keväällä. Ehkä siinä on jotain sitten.

      Poista
  5. Tovi on vielä odoteltava lumikellojen kanssa. Nykyään pelastaa kauppoihin keväällä tulevat sipulikukat, taidan tänä vuonna ostaa lasikuistin täyteen narsisseja ja helmilijoja, ne kun voi laittaa maahan sitten myöhemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja! Ei välttämättä kauaa, luulen, että kukkivat heti kun lumi hupenee. Hyvä idea tuo kuisti täyteen. Minä ostin jo, oli niin edullista!

      Poista
  6. Oi, ihania kuvia. Meillä sellainen pino lunta kukkapenkkien päällä, että en ihan heti uskalla odottaa minkään kasvin näkemistä. En muista, että onko meidän pihalla ikinä ollut yhtään krookusta kukassa maaliskuussa. Onneksi ruukkukukat lohduttavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaalean vihreää! Toivotaan, että lumet hupenevat pian! Jospa joku lämmin kolo löytyisi krookuksillesi...ruukkukukat käyvät toki myös!

      Poista
  7. Jokainen uusi kevät tuntuu tosiaan lahjalta, melkein ihanimmalta sellaiselta. Minäkin olen varmuuden vuoksi asennoitunut pitkään talveen. Mutta kuukausi ja taimistot tosiaan availevat taas oviaan, oikeasti siihen ei enää ole pitkä aika, kutkuttavaa!

    Mulla ei ole täällä sitten yhtikäs mitään ajankohtaista kuvattavaa, en ole vielä hankkinut mitään keväistä ja kukkivaa, olisi kyllä jo ihana jotain laitella. Tänään ajattelin kuitenkin aloitella mullan kanssa peuhaamisen ja kylvää tomaatit, onhan se jo alku...

    Aivan ihanasti olet kukittanut puutarhasi kevätsipuleilla ja mikä ihaninta, niitä voi laittaa lisää melkein loputtomiin. Itselläni on tuossa vielä tekemistä, taas harmittelen syksyistä saamattomuuttani. Noiden lumikellojen kanssa jaan saman kokemuksen, ainoa vehmas ja kukkiva tupas on istutettu in the green. Ajattelin varovasti jakaa tupasta kukinnan jälkeen tänä vuonna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria ihanasta kommentistasi! Varmuudeksi täytyy asennoitua talven jatkumiseen, mutta kuukauden päästä tosiaan luulisi jotain jo tapahtuvan. Toivottavasti pääset pian kylvöpuuhiin :)
      Istutitko syksyllä jotain? Aina tulee uusia syksyjä jos ei jonakin jaksa ja ehdi istuttaa. Vihreinä istutetut lumikellot juurtuvat toden totta paremmin, hyvä idea jakaa ne!

      Poista
  8. Taitaa nämä hetket olla kaikkein kiduttavimpia, kun lunta ja pakkasta riittää. Aurinko houkuttelee kuvittelemaan, että olisi lämpimämpää kuin onkaan. Toisaalta kevät on usein niin yllätyksellinen ja lämpöaalto saattaa tulla hetkessä.
    Nyt ei puutarhassa ole mitään kasvavaa kuvattavana. Kiva, että laitoit näitä kevätkukkien kuvia, sillä ei niitä voi liiaksi ihailla kuvissakaan. Jännittävää nähdä, millainen kevät taas on tulossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Between! Kyllä, mieli alkaa olla jo holtiton, mutta mitään ei tapahdu..puutarha on tosiaan hiljainen. Toivottavasti kevät tulee pian ja lämpöisenä!

      Poista
  9. Tuollaiset kuvat piristävät, kun talvi vetelee täysillä täällä kaakon kulmalla! Toki nämä viime päivien auringonpaisteet ovat herätelleet evätmieltä, mutta kun menet ulos, huomaatkin olevasi lähes arktisessa ilmastossa. Eli ei lumikelloja vielä pitkään aikaan. Mutta uskon, että tästä selvitään, kiitos kevätkuvien:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirkku! Tosiaan hyvin talvista on ollut ja on vielä. Toivottavasti nyt teillä olisi jo keväistyvää!

      Poista
  10. Voi ku olis kevät jo tuas vaihees ja näkis ensimmääset kukkivat kukat. Sun puutarhas non ollukki aina ensimmäästen joukos. Meillä saa orottaa sitte viälä pari viikkua. Mutta, joka päivä son lähempänä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Navettapiika! Hyvin talvista on ollut täälläkin. Toivottavasti saamme pian kevään!

      Poista
  11. Lumikellot ovat niin suloisia. Uskomattoman reippaasti puskevat läpi jään ja lumen. Nyt on kyllä niin paksut hanget, etteivät millään pysty pääsemään sen pinnalle. Kunhan tämä kylmyys menee takaisin Siperiaan, niin sitten....
    Sipulikukkaruukut ovat kyllä kevään pelastus, niitäkään ei voi vielä viedä kasvariin, mutta toivottavasti jo pääsiäisenä voin täyttää kasvarin narsisseilla, liljoilla ja tulppaaneilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marja! Todella kylmää on ollut, nyyh. Sisällä voi ainakin onneksi nautiskella sipulikukista, mikä on ihanaa!

      Poista
  12. Koetetaan malttaa odottaa vielä hetki näihin kuviesi näkymiin.

    VastaaPoista
  13. Kauniita nuo kerrotut esikot, tuovat kevättä edes sisään, jollei vielä ulkona sitä olekaan. Ja vahvasti kevään puolta mennään kyllä, jääpuikot ovat valloittaneet räystäät ja vähälumisimmilla kohdilla alkaa paljastua lumen alta alemmat kerrokset. Pitää meillekin istutella näitä todella aikaisiakin kukkijoita, koska useana vuonna lumipeite on ollut mitätön ja lämpimimmillä paikoilla voisivat nousta esimerkiksi lumikellot aikaisinkin kukkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jokilaaksossa! Istuta ihmeessä sipulikukkia kun on suotuisat olosuhteet! Ihanaa kevättä sinulle!

      Poista
  14. Tulin iloiseksi sinun postauksestasi. Odotellaan vielä vähän aikaa.... Ja näemme tämän kaiken mitä olet nyt kuvannut .

    VastaaPoista
  15. Hyviä, mielenkiintoisia mietteitä. Keväisin olen kuin pieni lapsi, ihmetellessäni ensimmäisiä hiirenkorvia, krookuksia ja etelästä saapuvia lintuja. Senpä vuoksi nautin keväästä kuin se olisi viimeinen.
    Ihania kuvia kevään kukkijoista. Voih, tuota näsiää, on se vaan niin ihmeellinen!
    Ihanaa maaliskuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mari! Totta, jokainen kevät on kuin viimeinen! Ihanaa, kiitos sinulle ja onnellista kevättä!

      Poista
  16. Kevätkukkia odottaa nyt jo niin kovasti. Ihanat kuvat!

    VastaaPoista
  17. Kauniit kuvat. Ihanaa kevään odotusta! :)

    VastaaPoista
  18. Aika jännää, että jotakuinkin samoihin aikoihin kukkivat kevään ensimmäiset kukat melkein joka vuosi, vaikka talvet ovat niin erilaisia.
    Viime vuonna meidän pihan ensimmäinen kukka oli itsekylväytynyt orvokki, virvaliljat tulivat aika nopeasti sen jälkeen.
    Tänä keväänä odotan erityisen innokkaasti uusia tuttavuuksia talventähtiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pioni! Tosiaan erikoista, että samoihin aikoihin kukkivat. Ei kuitenkaan tänä vuonna. Ihana se orvokki! Mukavaa kevättä sinulle!

      Poista
  19. Näitä ihania kukkijoita odotellessa! Kauniit kuvat olet valinnut. Hyvää alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista