sunnuntai 28. maaliskuuta 2021

Lumi on poissa

Alle viikossa lumi hupeni pois, en olisi ikinä uskonut. Lunta oli niin valtavan paljon. Lumen alta paljastui krookuksia kukassa, uskomatonta. Perjantaina tuli jo itku (ilosta) ja nauru (ilosta myös), kun juhlistin kevättä piccoloskumpan kanssa paviljongissa. Maa paljastui lumen alta sulana ja pehmeänä, istutusvalmiina. Maa nielaisi seisovan veden hörppien. Orvokit ovat olleet pari viikkoa ulkona, kestäneet tuulet ja kylmät. Miten onnelliseksi tuleekaan nähdessään pitkästä aikaa nämä pienet naamat?
Ensimmäinen ranskalainen tulppaanini on onnellinen juttu. Ranskalaiset tulppaanit ovat leikkokukkien aatelia - pitkäkaulaisia, pitkään maljakossa kukkivia ja kalliita. Kauniita ja ylellisiä. En ole aiemmin raaskinut ostaa. Mutta elämä voi olla lyhyt, halusin kokea tämän. Lajikenimeä ei kerrottu kukkakaupassa, mutta selvitin sen netistä; Jonquires. 

Anteeksi te allergiset, mutta touhuan yhä innoissani tuoksukynttilöitä. H&M:n tuoksukynttilä on tuoksuexperttien tuotos ja sen kyllä huomaa, aivan ihana tuoksu, jota poikakin kehui.

Pitkän toimettoman kauden aikana on ehtinyt haaveilla ja suunnitella. Ruukkuistutuksiakin. Entisen lukuisien rävellysruukkujen sijaan tahtoisin muutaman selkeän ja näyttävän. Muhevaiselta varmasti löytyy ruukkuihin täytettä. Varjon puolelle, sisäänkäynnin yhteyteen vain tämä pieni riippaorvokki ja suureen vihreään ruukkuun isolehtinen muratti, se löytyi jo aiemmin parilla eurolla. 

Kukkakaupasta on löytynyt muutama haaveilevani sipuli/juurakko. Lilium Casa Blanca täydennykseksi kukkapenkkiin...tätä on jo ennestään, hyvin kaunis ja tuoksuva
...ja Fleurel -dahlia. Puutarhanikkareilla oli jo perennojen taimetkin tulleet, pian aukeavat taimistot!

Mutta kuten aina paratiisissa, mikään ei kestä ikuisesti. Jänikset ovat syöneet kaikki krookukset ja tulppaanit heti kun lumi paljasti maan. Joskus sitä tekisi mieli luovuttaa. Kevään ilo sai kolauksen hetkeksi. Kovin sitkeä saa olla, mutta niinhän se on elämässäkin. Onneksi eivät voi syödä kirsikka- ja omenapuiden kukkia. 

Vietin koko lauantaipäivän aamusta iltaan ulkona leikellen pensaita ja fiilistellen. Tottumattomana olin illasta niin väsynyt, että nukahdin puoli yhdeksältä heti päästyäni sänkyyn. Melkein torkahdin jo rappusissa yläkertaan. Tänään sotkin koko kuistin multatouhuissa eikä oikein mikään onnistunut. Kylvöpuuhissa tuoksuherneiden kylvämistä  oli nimittäin ohjelmassa. Aiemmin kylvetyt mustat orvokit ovat pieniä ja jurovat. Joskus niin vaan tuntuu, että onko tässä puutarhaharrastuksessa MITÄÄN järkeä?

Virvaliljaakin on hieman haukattu, mutta silti se hohtaa ylimaallista valoaan

Näsiä kukkii, kyyhkyset ovat palanneet sähkölinjoille kujertamaan ja mustarastas laulaa yhdessä talitinttien kanssa.

Dramaattinen Helleborus Atrorubens kukkii

Ihana nähdä taas kukkapenkki
Pieni kurjenmiekka
Vuokkojen alut tekevät sekopäiseksi onnesta

Näitä jänis ei huomannut...

Pienet helmililjat - helmiä 


Niin nättejä, kerrotut röyhelöt
Pääsiäiskoristelut jätin vähän väliin tänä vuonna. Lähimetsästä leikkasin vain mukaan pajunkissoja. 

Kuistin sisustusprojekti jatkuu. Ehkä parempi pysyä täällä ja yrittää olla sotkematta. Aion purkaa paikalleen rakennetun istuinpenkin (epäkäytännöllinen) ja maalata rauhasohvan mustaksi. Olen keskellä sellaista kautta, että haluan kuistille viherkasveja, enkä oikein jaksaisi talvettaa mitään kesäkukkia. Palmuvehka Raven on musta viherkasvi, kaunis ja niin helppo. Tämä yksilö on emokasvin pistokas.

Ihana uusi musta pikkukaappi pikkusälälle

Hyvästi vihdoin kaikki maalaisromsku, jota olen inhonnut alusta asti (edellisen asukkaan tyyli)

Puutarhanikkareilta kaunotar joulurose

Puutarhassa on muutamia hajonneita juttuja, joten uusimistarvetta on ilmassa. Tukikeppejä tarvitaan kipeästi. Ekat kukat ja paljas maa tuntuu niin hyvälle, eniten kuitenkin odotan puiden vihreitä lehtiä🍃

17 kommenttia:

  1. Oi ja voi. Sinne tuli kerralla kasvukausi. Ristihuulet ovat nopeita. Ihanan paljon kasveja siellä jo kukassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaalean vihreää! Nyt on vihdoin kevät, nautitaan :)

      Poista
  2. Ihania nämä kaikki ihmeelliset kevätkukkijat, jotka heti hankien kadottua ilahduttavat meitä!

    VastaaPoista
  3. Voihan jänikset, pitääkin muistaa suojata omat krookukset vanhoilla lankakoreilla vaikka eiväthän ne ole mikään kaunis näky. Ihana jouluruusu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja! Lankakorit on minusta ihan kivan näköisiä :)

      Poista
  4. Vautsi, siellä on kevät alkanut vauhdikkaasti! Voi itku, kun kevätkukat syödään, se on raivokohtauksen paikka, kun niitä on niin hartaasti odottanut. Virvalilja on mielettömän suloinen! Onneksi ei ollut vielä nuppu valmiina, kun sitä haukattiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila! Aina on joku uhka leijumassa puutarhuroinnin yllä, se on raskasta. Haukkailu jatkuu...

      Poista
  5. Ai että mitä kevättunnelmaa! Harmi, kun eläimet tykkäävät samoista kukista kuin me ihmiset. Pitäisi varmaan istuttaa niiiin paljon kukkia, että kaikille riittäisi, tai pistää pystyyn kunnon aidat pihan ympärille... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos M.T. Ainasoja! Todella harmi, ei riitä rahat kaikkeen vaan :)

      Poista
  6. Mainiota, että lumi meni ja teki tilaa kaikille kevään ihanuuksille. Tuhojaan tekevät jänikset voisi sen sijaan valmistaa gourmet-annoksiksi.

    VastaaPoista
  7. Tuo onkin ihan parasta, että kasvit aloittavat kukkimaan saman tien kun lumet sulavat. Maa ei ole silloin ollut kovin syvälle roudassa, mikä on varmasti paksun hangen ja aikaisin sataneen lumen ansiota. Samaa ihmettä odotan tännekin. Harmi vain, että rusakot äkkäsivät myös krookuksesi. Toivottavasti eivät tule uudelleen. Sinulla on siellä niin paljon kaikkia ihanuuksia kukassa. Aurinkoisia maaliskuun viimeisiä päiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna! Maa ei ollut ollenkaan roudassa, aivan sula oli. Yllättävää. Todella toivon sinulle tätä samaa ihmettä. Valitettavasti jatkavat napostelua joka yö...ihanaa huhtikuuta sinulle :)

      Poista
  8. Sinulla on kaikkea ihanaa kukintaa niin ulkona kuin sisälläkin. Mikä on tuo kasvi mustan pikkukaapin päällä?
    Jänikset on meillä mökillä syöneet pensaita mutta muut olivat vielä lumen alla joten jos ovat nyt tulleet näkyviin niin se nähdään perjantaina. Paljon vielä ei minulla mukula kasveja ole mutta joitain kuitenkin.
    Hyvää pääsiäistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nila! Se on huonekuusi. Voi itku, sielläkin kelpaa syömiset, täällä myös pensaita syödään. Toivottavasti ei pahasti ole syöneet. Hyvää pääsiäistä Sinulle myös :)

      Poista
  9. Etsitkö lainaa toiminnan elvyttämiseksi, joko projektin toteuttamiseksi tai asunnon ostamiseksi, mutta pankki asettaa sinulle ehtoja, joita et pysty täyttämään? Olen ratkaisu ongelmasi. Itse olen yksityinen luotonantaja ja myönnän lainoja kaikille, jotka pystyvät täyttämään ehtoni. Korko on 3% vuodessa. Ota yhteyttä minuun nopeasti saadaksesi lisätietoja.

    Sähköposti: simondurochefort@gmail.com
    WhatsApp: +33752366330

    VastaaPoista