Heinäkuun loppu on ollut kuten kesät joskus ovat - paahteinen, kuiva & työteliäs. Kesä oli kuten aina, remppaa ja rästihommia. Puutarha on jäänyt vähemmälle. Elämä jatkuu puutarhassa siitäkin huolimatta. Etupihalle ostin alesta pari matkamuistoa. Sulkapiiskan (Perovskia), ihanan tummanpunaisen syysvuokon & siniheinän. Kasvituen olen joskus ostanut H&M Homesta.
Mustaseljan siirrän takapihalta etupihalle tähän istutukseen.
Kun kiveyksen saa asennettua jotenkin nätisti, istutan kasvit tähän. Tarkoitus olla ranskalainen fiilis. Varmaan menee ihan persiilleen tämäkin istutus. Siirsin tähän jo aiemmin taikinamarjaa ja myöhemmin syksyllä loput pyökit siirtyvät tänne aidanteeksi.
Äitienpäivähortensiat ovat olleet ihanat. Maalasin oven punaiseksi (Beijing temple -punainen). Hyvästi valkoinen ovi.
Kesäkukkakylvökset ovat olleet ainoita kesäkukkia, mutta se ei ole sittenkään haitannut. ihastuin persikanväriseen Castlewellan-lajikkeeseen!
Ranskalaista etupihaa varten löysin Torista haaveilemani ilmaisen (!!) tuolin. En voi uskoa tätä todeksi.
Puutarhassa kauneinta juuri nyt on hopeinen kukkapenkki, jossa on vaaleanlilaa seassa. Olen hulluna hopean ja lilan väriyhdistelmään. Vaaleanlilana kukkiva superkuivuutta kestävä kuunlilja ja äärimmäistä kuivuutta kestävä helminukkajäkkärä, josta on tullut rakkain perennani yllättäen ja suuren kukkapenkin luottokukkanen.
Sen sukulainen ja ihana vaaleankeltainen kukka: Anaphalis 'schwefellicht', tässä yhdessä peruukkipensaan kanssa.
Kuivuus ei ole onneksi enää ongelma. Hikul-tyrni ja lukuisat hopeaperennat voivat hyvin. Liljat eivät vielä kuki.
Äidiltä saatu nimetön neilikka, jota kasvaa paitsi isossa kukkapenkissä, myös puutarhan joka kulmalla.
Eiffel - neilikat, heinät, nukkapähkämöt ja marunat. Keskellä mehiläisten suursuosikki.
vaaleanlilaa syysfloksia (syreeni-)
Suuressa kukkapenkissäni kasvaa nyt vain kuivuutta kestäviä kasveja, kuten eri värisiä kissankäpäliä ja marunoita.
Ohotanmarunassa on tyyliä, taustalla pitsimäinen japaninvaahtera.
Keijunkukat ovat nyt varmaankin 15 vuotta vanhoja ja hyvin kuivia kesiä ollut. Väittäisin niitä erityisen kuivuuden kestäviksi.
Lisäksi penkissa on useita pallohortensioita ja muitakin pensaita & ruusuja.
Olen uudelleen innostunut heinistä vuosien tauon jälkeen ja jakanut omiani tähänkin kukkapenkkiin. Hopeatoppo ja Ikikaura ovat tosi kauniita auringossa ja tuulessa. Myöhemmin penkkiin tulee vaaleanpunaista syysvuokoista ja tummansinistä ukonhatuista. Olen yrittänyt rytmittää väritystä, mutta kyllä on hiton vaikeaa.
Toista puolta penkistä hallitsee jo aivan valtavaksi kasvanut valeakaasia.
Sain kylvöksistäni monta vesimelonia ja olen siitä tohkeissani. Kesäkukka-, vihannes- ja perennakylvöksetkin sujuivat hyvin. Tomaattia, salaattia yms. tullut kivasti. Korvasin yhden säälittävän penkkiviritelmän kylvetyillä harjaneilikoilla.
Viikonloppuna hyvästelen kesän ja siirryn duuniin. Kiitos kesä 2024 kaikesta kauniista.
Auringonkukat (Pro Cut Peach), kuva vähän huijaa, luonnossa sävy on persikkaisempi. Odotan niin paljon elokuun kukintaa ja kaunista pehmeää valoa.
Ihana ulko-ovi! Kaunista muutenkin. Ihanan hopeaista ja hopealle hyviä kontrastivärejä.
VastaaPoistaKiitos Saila🤍 Jännää maalia oli ovimaali, ihanan silkkistä
PoistaLuulen että hopean kanssa sopisi mikä vaan tavallaan, mutta lila on cool..
Ah - niin kauniita kuvia!
VastaaPoistaVoi kiitos Anna 🤍
PoistaIhania heinäkuun lopun tunnelmia. Olet saanut paljon hopeista puutarhaasi.
VastaaPoistaKiitos vaalean vihreää🤍 yritän vielä lisääkin löytää hopeaa, aika vähän on hopeisia kasveja...
PoistaAika iso hippunen hopeaa. Neilikka on ihan supersöpö <3
VastaaPoistaKiitos Minna🤍. Kaipailisin vielä lisääkin 🤗
PoistaHopeareunainen kukkapenkki - se kuulostaakin upealta ja näyttää kauniilta! Ihanan värinen tuoksuherne! Aika kiva saada omasta puutarhasta vesimeloneja! Vaikka elokuu alkoikin, en usko, että kesä oli tässä. Vielä tulevat ihanat hellepäivät ja samettisen lämpimät yöt... ja elokuu on usein perhosten aikaa! Hyvää elokuuta siis sinulle!
VastaaPoistaOnpa ihanan herkkuvärinen ovi teillä! Ja tuo tuoli ranskalaiselle etupihalle, vau!
VastaaPoista