torstai 6. tammikuuta 2011

Tuijanurkkaus



Tuijanurkkaukseen maanpeitekasvia ja sopivaa puuta etsimässä...
Kuvassa koristeomenapuu Cheal´s weeping, ihana vaaleanpunainen kukkiva riippapuu, mutta elävä varoitus nettishoppailun vaaroista, koska on vartettu aivan liian matalalle ollakseen hyvä. Oikeasti kannattanee ostaa puut taimistolta, jossa voi valita itselleen sopivan puun. Vaikka on käytännössä hirmu hankalaa juosta etsimässä juuri sitä haluamaansa puuta. Riippapuu siirtyy kuunliljapenkereeseen ja tilalle on haaveissa jo uusi korkeampi puu. Mieluiten joku tummanpuhuva, mustaluumu tai kirsikkaluumu. Oikealla puolella on koristeomenapuu Makamik, vähän tummemman punaisin kukin kukkiva.

Viiruhelpi saa vapaasti levitä tuijien eteen. Alle haaveilen tosiaan jostakin maanpeitekasvista rumaa maata peittämään. Aikaisemmin olen vain heitellyt helppojen kesäkukkien siemeniä puiden alle. Tuijien välisessä kolossa on Sirotuomipihlaja. Aika tiivistä, mutta puut saisivat mieluusti kasvaa toistensa lomaan, peittämään näkyä naapuriin (ja erityisesti kompostoria). Valitettavasti en voi laittaa kuvia näkymästä, en ole kysynyt lupaa naapureilta. Keväällä tässä näkymässä pitäisi olla liloja pallerolaukkoja, pinkkejä liljatulppaaneita ja pikarililjoja.

Puulaattojen tilalle olisi tosiaan kiva saada joskus kiveys, sitten joskus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti