lauantai 17. syyskuuta 2011

Syysistutuksia osa II



Kanervia ja romanttinen pitsilyhty Indiskasta




Valkoista Kanervaa & sinkkilyhty Cafe latte spiritistä.




Minituija joka talvehti lumen alla ja pieni Hopeatammi.




Koristekaali & kirkkaanpunainen Syklaami




Kirjavalehtinen Tädyke ja koristekurpitsoita sävy sävyyn, nämä löytyivät Mantsurian jalopähkinästä, jonne kurpitsa oli karannut...




Pelargonit, Intiaaniminttu & Poutapilvet odottavat kuistille talvetukseen siirtymistä




Samoin riippapelaquut




Nämä Kanervat olivat mieluisia; kaunis limenvihreä sävy




Kanervia Indiskan ruukussa (onko meillä kaikki ostettu Indiskasta, kysyn vaan nolona...)

Syysistutusinspiraatio iski vihdoin! Tosin tällä kertaa iski myös pihiys enkä nähnyt paljon muuta kuin hintalappuja - syyskukat on hankittu taloudellisesti Hong Kongista & Kukkatalosta. Ei luxusta siis mutta ihan kelpoa. Sipulikukkiin uppoaa taas kuitenkin sievoinen summa kun mopo karkaa käsistä. Ehdin vielä istuttaa yhden kasvin, jonka ostin viime viikonloppuna eli Syrikän Buddleja Davidii Royal Red, ihana perhospensas, jännityksellä odotan miten talvehtii meillä.

4 kommenttia:

  1. Linkitän tämän blogin omaan blogilistaan. Minä kans tykkään punahatuista, niitä täytyy ensi kesänä laittaa vähän lisää. Löysin myös toisen ajatuksen, joka on kuin omani: en raski ostaa kuin muutaman taimen kutakin lajia ;). Pari punahatun taimea olen ostanut, ja tuolla ne nököttää sitten. Ei onneksi ihan orpona kun on muita samansävyisiä seassa, mutta ei haittaa jos enemmänkin olisi. Ei taida olla kova leviämään.

    VastaaPoista
  2. Hienoja yhdistelmiä! Indiskassa ON kaikkea kivaa :-D

    VastaaPoista
  3. Kauniita istutuksia ja ihanaa (Indiska)rekvisiittaa! Minä olen yhtä pihi näiden syyskausikukkien suhteen :D Muratit onneksi viihtyvät pakkasiin asti vuodesta toiseen, kunhan vien ne varastoon talvikuukausiksi.

    Minä törmäsin syrikkään lähitaimistolla ja ihastuin myös, mutta sinne jäi, kun se täytyisi ilmeisimmin talvettaa samaisessa varastossa ja siellä on jo ennestään ruuhkaa. Siellä etelässä se varmasti menestyy, toivotaan parasta!

    VastaaPoista
  4. Kiitos Multasormi! Punahattuja olisi ihana saada lisää, ovat hurjan kalliita taimistolla, kympin tai ylikin. Näin upeat tomato ja limenvihreän punahatun mutten raaskinut ostaa.

    Sailalle kiitos <3

    Maria; jipii, sinäkin olet pihi! Kokeilen tätä syrikkää, kerron sitten miten menee, sinunkin pitää hommata ja peitellä vauva talveksi!

    VastaaPoista