lauantai 4. helmikuuta 2012

Puutarhatrendit 2012





Päivänlilja Ed Murray, pienimuotoinen päivänliljakuume roihuaa, cranberry coulis (punavalkoinen) polttelisi kovin...




Ostin ruotsalaisen Trädgård -nimisen puutarhalehden. Siinä oli esiteltynä viisi mielenkiintoista puutarhatrendiä vuodelle 2012. Täytyy sanoa, että hieman ihastuin. Aihe on todella kiinnostava, tuntuu, että olen usein aika sokea sille tosiasialle, että minunkin kiinnostustani tiettyihin kasveihin ohjaa vallitsevat trendit.


Tässä nämä viisi trendiä



Reilu trendi
*kunnon maalaispuutarha, jossa viljellään ruokaa (omavaraisuusihanne)
*luomua, siemenestä kasvatettuna
*värikkäät, tuoksuvat ja isokokoiset kukkapenkit
*yhdessä tekeminen, yhdessä viljely ja kasvien jakaminen
*trendikasveja: tomaatit, kaali, artisokka






Metsätrendi
*siirtyvän varjon kasveja
*taianomainen satumetsä, hiljaisuus
*metsäpuutarha vaikkapa yhdessä puutarhan kolkassa
*kojut ja puumajat, kasvien keräily
*trendikasveja: Saniaiset, sammaleet, Sinikello, Särkynytsydän








Muoto& Rakennetrendi
*poissiirtyminen kukista lehtimuotoihin eri väreissä, vastakohdat
*ympäri vuoden hyvännäköiset istutukset
*trendikasvit: koristeheinät, havut, tummat kasvit, meripihkan väri






Viktoriaaninen englanti -trendi
*botaniikkatrendi, vanhat kasvikuvat, minikasvihuoneet
*luettelointi
*väreistä mahonginruskea, säänpureksima nahka, pullonvihreä ja vaaleansininen
*trendikasvit: saniainen ja vanhat kukat



Utelias keltainen -trendi
*puutarhanhoidon tulee olla hauskaa!
*suuria kukkia, massiiviset kukkapenkit, retroa
*värinä yksi väri: keltainen
*trendikasvit: dahlia, samettikukka





Hmm. mielenkiintoisia juttuja. Tuosta voi harkita mikä trendeistä kiinnostaa itseä vai vetääkö vain omaa linjaansa...kai me kaikki hieman olemme trendien uhreja kuitenkin. Riittää kun kävelee taimiston ovesta sisään tai selailee sivustoja netissä, nalkissa ollaan.

Kauheaa, etten jaksaisi enää yhtään talvea ja pakkasia, loputtomia lumitöitä, haaveilen vaan kesästä ja kukkasista. Hypistelen siemenpusseja.


5 kommenttia:

  1. Kiva että julkaisit trendilistat tässä, ovatpa mielenkiintoisia! Trendeiltä ei voi välttyä ja ne porautuvat alitajuisesti mieleen, kun niitä lehdissä (ja esim. blogeissa) esitellään, ja kauppojen valikoimissa jne. Joka kuvittelee kaiken vain jotenkin ilmestyvän spontaanisti kauppoihin tai lehtien ja kuvastojen värimaailman ja kasvivalikoiman syntyvän itsestään, on todella väärässä... Siinähän ei ole mitään pahaa kumminkaan. Se on vähän niinkuin hienovaraista ohjailua, ja vastaanottaja poimii siitä ne asiat, jotka sykähdyttävät - joskus ne sykähdyttävät vasta, kun ne on nähnyt tarpeeksi monessa mediassa, silloin tyyli alkaa tuntua tutulta, "omalta itseltä".
    Mietin tässä juuri sitä jo vaikka kuinka monta vuotta sitten tullutta valkoista sisustustrendiä, että se on kolahtanut harvinaisen lujaa ja iskostunut harvinaisen syvään.
    Hauskaa että tuolla on tuollainen retrotrendikin, juuri listasi alussa mietin, että daalia on varmaan edelleen pois muodista ja tadaa! Eipä olekaan :-D

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoista, aivan kun itsekin löytäisin jotain tuttua kaikista viidestä trendistä ;)

    Tiukkaa tekee täälläkin, en jaksaisi enää odottaa. Olen ollut aika sietämätöntä seuraa kotonakin, kun olo on jokseenkin levoton näillä pakkasilla. Ahmin puutarhajuttuja ja yritän vannottaa, että kevät on lähempänä ja lähempänä...

    VastaaPoista
  3. Nämä olikin mielenkiintoisia. Itse allekirjoitan kaksi ensimmäistä, niitä haluaisin seurata itsekin.

    VastaaPoista
  4. Jep, trendien aallonharjalla mennäään, daaliaa on, puutarhalla on merkitystä hyötytarhana ja koristeheinätkin kiinnostavat.

    Onneksi trendejä on monia ja jokainen voi valita itselleen sopivimmat.

    VastaaPoista
  5. Kiitos kanssasiskot! Olette ihania :) Oli sitten muuten aika vapaasti ruotsista käännetty, unohdin mainita, että tunarikääntäjä saattaa laittaa hieman omiaan.

    Saila - ihana sepustus :)

    Hih, Maria, nauratti tuo sinun kommenttisi sietämättömästä seurasta :)

    Kiitos Tiina & Susanna.

    VastaaPoista