sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Pieniä vihreitä alkuja



Toistaiseksi hyvänä pysynyt esikko, Lankaköynnökset voivat sen sijaan hieman huonosti


Aivan liian kylmää ulkona. Kuisti on kullanarvoinen tälläisillä ilmoilla. Pääsee käsiksi edes pienesti vihreään. Mullanvaihtohaaveita elättelen, tekee mieli helliä ja hoivata sisäkukkia. Pitäisi hommata ensiksi multaa, autoton elämä on joskus aika kurjaa. Mutta ainakin hauikset kasvavat ja niitähän tarvitaan puutarhan kaivelutöissä :). Isompia ruukkuja tarvitsisin myös.

 
Lidlistä löytyi valmis setti multaa, ruukku & narsissin sipuleita, ihanaa odotella niiden puhkeamista, vihreää pilkistää jo. Miksei tälläisiä myydä enemmän? Ei kaikilla ole puutarhaa, mukava ikkunalaudalla viljellä pienoispuutarhaa :)
 
 
Viikunan hauskoja nuppuja ja ensimmäinen heleänvihreä lehti
 
 
Viimeinenkin amaryllis aukeni, ihana puna-valkoinen!
 
 
Unelma rönsyilee, samoin Herttaköynnös
 
 
Ja viimeinenkin hellyyttävä hyasintti kukkii, tuoksu tekee niin onnelliseksi kun avaa ulko-oven
 
Päätettiin suorittaa uudelleen arvonta lähiaikoina. Arvontapalkinnon voittajasta ei ole kuulunut joten valitettavasti täytyy nyt arpoa uudelleen. Toivottavasti tällä kertaa tärppää!

5 kommenttia:

  1. Voi kun siellä on kaikkea ihanaa! Mullanvaihto alkoi himottaa täälläkin. Hirveä hinku päästä pöyhimään multaa!
    Viikunasi on kerrassaan hellyttävä :-)
    Samoja ruukkuja ihastelin Lidlissä, ja helmililjoja, aah! MELKEIN ostin, mutta sitten tulin järkiini - en halua lisää tummahelmililjoja puutarhaani, vaan nimenomaan niitä muita lajeja.

    VastaaPoista
  2. Voi että miten ihania kasveja! Minäkin katselen joka kauppareissulla kaikkea kukkivaa, mutta näillä pakkasilla en viitsi ostaa mitään, paleltuvat kuitenkin matkalla kotiin.

    VastaaPoista
  3. Ihana kerrottu esikko! Ja miten suloinen on tuo viikunan pieni vihreä lehti! Hyasintin pinkki on niin herkullinen :P

    VastaaPoista
  4. Sulle ois kahvikutsu mun blogissa! :)

    VastaaPoista
  5. Saila, olet ihanan järkevä, ei pitäisi rohmuta kaikkea. Mutta se kasvun ihmeen ihanuus, auh..

    Maria, inhottavat pakkaset on! Kai nuo sipulikasvit kuitenkin selviävät kotiin asti?

    Tiina, olen todella ilahtunut ja otettu, kiitos!!

    VastaaPoista