perjantai 15. elokuuta 2014

Istutuspuuhia

Ensimmäiset lyhdyt syttyvät (lyhty edesmenneestä Tiimarista, jota vieläkin kaipaan)
Pääsin vihdoin istutuspuuhiin, voi miten iloiseksi siitä tuleekaan. Koreanvaahteran istutin varjopenkin eteen Koiranhampaiden kanssa samaan karsinaan. Joskus jos saan käsiini erään tietyn varjoperennan (jonka nimeä en nyt kuollakseni muista..) niin istutan sen tähän samaan kiviympyrään
 Koreanperhosvaahtera päätyi puolestaan valeistutukseen kevätpenkkiin, harkitsen vielä sille loppusijoituspaikkaa
Lammenrantaan istutin Vitipensaan niiden Vuorikaunokkien tilalle kun muistin yhtäkkiä sen olemassaolon. Alle olisi vielä kiva istuttaa jotain kaunista valkokukkaista perennaa
Äidiltä sain kaksi hänen juurruttamaansa Kiinanlaikkuköynnöstä, näille pitäisi myös löytää hyvä paikka
Pallohortensia on kukkinut todella pitkään, alla olevat Keijunkukat kestävät hyvin kuivaa, alla näkyy vielä yksi kolo johon tarvitsisin yhden lisää

Alkusyksy on ihanaa aikaa kun saa nauttia ruusujen kukinnasta. Kun ensimmäiset pakkasyöt tulevat on toivo menetetty
Pienet maanpeiteruusut Fairyt ovat täynnä suloisia ja hempeitä miniatyyriruusunnuppuja
Piinaan näillä Syysleimujen kukilla, ovat niin suosikkeja tällä hetkellä, tuovat valoa pienoislehtoon
Kevätpenkin syksy on loistelias niiden ansiosta, kevät varsinainen kukoistusaika, yritän kesäksikin miettiä lisää herkkua tänne

Kasvihuoneessa on vielä elämää. 
Kruunuvuokot ovat kauniita
Siemenkylvösbasilikat kukoistavat 
Kirsikkatomaatit kypsyvät sopivaan tahtiin vuorotellen
Viikunan eka kasvihuonekesä oli hyvä. Pian vien sen takaisin kuistille talveksi. Kukkivatkohan taustalla näkyvät Miekkaliljat koskaan? Taisin laittaa ne multiin jo toukokuussa.  

Tuntuu kuin olisi sateiden ja ilman viilenemisen myötä saanut puutarhan takaisin. Rakastan syksyä ja kuulaankirpeitä syyspäiviä. Harmi, että se talvi on meillä pisin vuodenaika (ja enimmäkseen sietämätön). Millainenhan talvi on tänä vuonna tulossa? Olisi aika hienoa jos sen tietäisi etukäteen, satsaisi tiettyihin kukkasipuleihin ja miettisi muutenkin verkotusta ym. eri lailla. Teimme ystävän kanssa yhteisen tilauksen Korpikankaaseen, Kauppilan jätämme tänä vuonna väliin toimituskulujen vuoksi (15,-). Tilasin etupäässä pikkusipuleita (kevättähtiä, iriksiä, posliinihyasintteja). Toivottavasti ne tulevat pian ja pääsee istutuspuuhiin.

7 kommenttia:

  1. Olisi ihanaa jos saataisiin yhtä lyhyt talvi kuin viimeksi :-)
    Voi, sulla kukkivat ruusut ihanasti. Minulla ei yhtään ole enää kukassa, paitsi neilikkaruusu, luottokukkija.
    Minullakin oli tässä yhtenä päivänä asiaa Tiimariin, ennen kuin muistin, että sitä ei enää olekaan.

    VastaaPoista
  2. Kivaa me on ostettu paljon samoja kasveja Mustilasta<3 Me kaadettiin puita vaahteroiden ja jalopähkinän tieltä, nyt mahtuu;D

    VastaaPoista
  3. Sulla on niin valtavasti kaikkia erikoisuuksia siellä, vaude! Kiva seurailla miten ne viihtyvät :)

    VastaaPoista
  4. Ehkä nämä viilenevät päivät saavat minutkin rthdistäytymään pihapuuhissa:) Ois istuttamista, joidenkin kasvien siirtoa, yhden kukkapenkin totaalinen läpikäyminen ( juolavehnät rehottaa)...
    Kesä oli rentoutumisen aikaa:)

    VastaaPoista
  5. Minäkin pidän syksystä. Tosin myös talvesta. Nyt pääsee taas istutuspuuhiin, itsekin aion jotain istutella. Nautitaan tulevasta syksystä.

    VastaaPoista
  6. Helteen jälkeen alkaa minullakin taas pihahommat ihan eri tavalla.

    VastaaPoista
  7. Saila, voi kun tulisikin kevyttalvi taas! Ihana tuo neilikkaruusu, minunkin alkoi tehdä mieli sitä kun äidillä oli niin upea. Kamalaa tosiaan kun Tiimaria ei ole, aina keksin sinne asiaa. Ja nyt Anttilakin poistuu!

    Minna, ihanaa samoja kasveja! Katsotaan nyt saanko nämä pidettyä hengissä, hui. Puut oikein kaatuivat siellä, iso projekti :)

    Tiina, voi kiitos, katsotaan todellakin onko nämä enää ensi keväänä hengissä. Mustilasta niitä saa, kokeile sinäkin :)

    Pioni, pidän peukkuja jotta innostut siellä. Kesä oli kyllä ihanan rento täälläkin.

    Vilma, nautitaan todellakin. Hienoa, että jaksat tykästää talvestakin.

    Vaaleanvihreää, totta, nyt se vasta alkaa!

    VastaaPoista