lauantai 30. elokuuta 2014

Kasveja & Urho

Syksy tuoksuu ilmassa, aina sataa, mutta nautin siitä. Villiviinien punaisuus mustaa vastamaalattua intialaista sermiä vasten, taustalla naapurin vanha Tammi (joka pudottaa suurimman osan nahkeista lehdistään meidän puolelle, mutta ei se mitään, tykkään haravoimisesta)
Toisella puolen sermiä noin viisivuotias Verililjapuu, talvehtii kuistilla, kesät ulkona
Pylväshaapojen rauhoittava havina muistuttaa sadetta, vuosikasvustot punastuvat aina, pian peittävät ikkunat kuten toivoin. Istutin aikoinaan kolme riviin. Puut tekevät onnelliseksi. 
Koristeomenapuu Aamuruskon kupariset lehdet syksyn tullen, sivustalla erilaisia Syreenejä ja pitämyspuumme, lähes satavuotias Koivu joka riiputtaa oksiaan pitkälle pihaan
Katsuran punervat sydänlehdet
Suloiset vastapuhjenneet (joku otus nakersi näitä aiemmin) Kurjenpolven lehdet, elän toivossa jotta kukkisivat joskus kerrotuin liloin kukin, nyt kuitenkin Morsiusharso kurkistaa lehtien välistä
Jokin Maksaruohon Variegatum -lajike kivikossa
Maksaruohojen (Purple Emperor) aikaa eletään myös
Pian, pian! Kerrottu valkoinen Syysvuokko varjopenkissä
Ruusut & Morsiushuntu
Ja meillä on viikonlopun ajan tälläinen vieras joka pitää kiireisenä, hoitokisu Urho tutustuu kukkapenkkeihin. Neljän aikaan viime yönä olisi kovasti halunnut ulos...arvatkaa olinko innostunut ajatuksesta :)
Pergolassa syysvärejä
Rautakello asennettu ensimmäisten sipulikukkien peitoksi,  Magnus -punahattujen alle Miksi Suomessa niin surkeat valikoimat esimerkiksi näitä puutarhakelloja? Harmillisen hintavaa lähteä ulkomailta tilaamaan, himoan todella sellaisia bambukasvatuskelloja esimerkiksi...

Pilvinen sää osui lauantaille, taitaa taas pian ropsahtaa sadetta niskaan. Huomenna kun kisu lähtee niin aloitan jakamis- ja kaivelu-urakan. Ihanaa. 

6 kommenttia:

  1. Ihana loppukesän/alkusyksyn puutarha! Suloinen tuo punasteleva katsura. Komea kissaherra teillä vieraana :) Iloista viikonvaihdetta!

    VastaaPoista
  2. Teillä villiviini on jo saanut syysväriä, minä omaani kuvatessa tänään juuri mietin milloin punertuu:)

    VastaaPoista
  3. Hienot ovat pergolan syysväritykset ja rautakello.

    Nyt kaduttaa, kun en ostanut pientä katsuran alkua, sellainen olisi ollutihan kohdalla viime viikolla ja vielä edullisesti.

    VastaaPoista
  4. Tiina, kiitos paljon! Kisu oli ihana, harmi, että lähti kotiin jo.

    Pioni, täällä on kaikki villiviinit ihan punaisia jo, eikös sanotakin, että etelässä on pidempi syksy kuin siellä pohjoisemmassa?

    Vaaleanvihreää, voi toivottavasti saat vielä Katsuran käsiisi, se on ihana.

    VastaaPoista
  5. Voi että, nyt rupesin himoitsemaan tuollaista purppuraista maksaruohoa! Syysvuokko lupailee jo paljon, minulla eivät harmikseni näytä menestyvän talven yli :/
    Komea Urho-kisu!

    VastaaPoista
  6. Maria, sama efekti tulee kun vierailen blogissasi :) Uusia kasvihimoja. Harmi sitä syysvuokko, mikä lajike mahtoi olla? Hopeasyysvuokko taitaa olla kestävämpi. Urho oli komea, mutta oikeasti pieni vauva vasta jonka äänikin oli ihan tyttökisun :)

    VastaaPoista